7 vinkkiä kotitalouden energiansäästöön ruoanlaitossa

Ruoanlaitto on arkinen tapahtuma melkein jokaisessa kotitaloudessa. Samalla se on myös jatkuvasti kehittyvä trendi. Terveellisten elämäntapojen ja kuntoilun suosion koko ajan kasvaessa yhä useampi laittaa ruokansa itse kotona. Isoja energiansäästöön vaikuttavia päätöksiä tehdään jo kaupassa, kun mietitään mitä tuotteelle on tehty ennen kuin se on päätynyt omaan ostoskoriin. Kuitenkin myös kotona ruoanlaiton aikana tehtävillä pienillä valinnoilla on merkitystä.

Alla käytännön vinkkejä, joilla ruoanlaitosta saa kotona energiaa säästävämpää.

  1. Suunnitelman tekeminen ennen ruoanlaiton aloitusta. Mitä menetelmiä ja välineitä on tarkoitus käyttää ja miksi. Pelkkä ajatuksen siirtäminen energiansäästöön voi jo muuttaa omia toimintatapoja.
  2. Mikron hyödyntäminen. Tarjolla on laadukkaita mikron kestävä astioita, joilla voi kypsentää ruoan mikrossa. Varsinkin pieniin ruoka-annoksiin lämmitys ja kypsennys mikrolla on energiaa säästävämpi tapa kuin hella tai uuni.
  3. Esilämmitä vesi keittäessäsi tai höyryttäessäsi ruokaa hellalla. Mahdollisimman lämmin hanavesi ei kuitenkaan ole ratkaisu. Hanavesi voi maksimissaan olla vain noin 65 astetta ja hanan maksimilämmön saavuttaminen tuhlaa jo itsessään vettä. Puhumattakaan hanaveden lämmitykseen kuluneesta energiasta. Vedenkeittimellä sen sijaan veden saa kiehuvaksi nopeasti, mikä lyhentää myös hellan käyttöaikaa. Vedenkeitin kuluttaa selvästi vähemmän energiaa kuin hella.
  4. Kannen käyttö. Hellalla kypsentäessä kannen käyttö kattilalla tai pannulla on erittäin tärkeää energiansäästön näkökulmasta. Ruoan lämpeneminen nopeutuu, kun lämpö ei haihdu pois kattilasta.
  5. Veden käytön säännöstely. Kun vettä käyttää vain sen verran kuin tarvitsee, tulee säästöä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mitan käyttö kannattaa.
  6. Uunin järkevä käyttö. Hellan lisäksi myös uunin käyttö syö paljon energiaa. Tunnissa se kuluttaa yhtä paljon tai jopa enemmän sähköä kuin yli 300 litrainen pakastin vuorokaudessa. Monet ruoat voi laittaa jo lämpenevään uuniin, mikä lyhentää paistoaikaa. Uunin voi laittaa myös pois päältä jo ennen, kun ruoka on kypsää, koska lämpö säilyy uunissa jopa 20 min ennen kuin alkaa huomattavasti laskea.
  7. Ruoan kunnollinen jäähdyttäminen. Jääkaappi tarvitsee sitä enemmän energiaa mitä lämpimämmän ruoan sinne laittaa. Sama juttu on pakastimen kanssa.

Enegia Group Oy on Pohjoismaiden johtava riippumaton energianhallinnan asiantuntijayritys.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

väestönsuojat

6.8.2025

Huolla ja varaudu – Viisi kysymystä väestönsuojista

Väestönsuojia on useimmissa 1950-luvun lopun jälkeen rakennetuissa kerrostaloissa. Väestönsuoja tulee laittaa käyttökuntoon ennen suojautumista. Esimerkiksi ilmanvaihto ja suojan tiivistykset eivät ole automaattisesti toiminnassa.

joulun jätteiden lajittelu

19.12.2024

Näin lajittelet joulun jätteet oikein

Joulu tuo mukanaan ilon, lahjojen ja herkkujen lisäksi myös tavallista enemmän jätettä. Jätteiden oikeaoppinen lajittelu on tärkeää, jotta materiaalit saadaan tehokkaasti kiertoon ja joulunvietosta voidaan tehdä entistä kestävämpää, muistuttaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.

5.11.2024

Taloyhtiöiden vastikekertoimet lisäävät yritysten maksuvaikeuksia

Liiketiloja taloyhtiön kivijalassa on perinteisesti pidetty arvossa niiden muita osakkaita suuremman vastikekertoimen vuoksi. Yritysten maksuvaikeuksien lisäännyttyä monet taloyhtiöt ovat visaisen pulman äärellä – mikä neuvoksi, etteivät tyhjilleen jääneet neliöt kaadu omaan syliin?

vesivahinkojen estäminen

31.1.2025

Ethän jätä astianpesukonetta käyntiin valvomatta? Kuusi vinkkiä vesivahinkojen estämiseksi

Kodin vesivahinkojen syynä ovat usein vuotavat astian- ja pyykinpesukoneet. Koneita tulisikin aina käyttää valvotusti. Kokosimme ohjeet astianpesukoneen vuotovahinkojen ennaltaehkäisemiseksi.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti