Ympäristöministeriö selvittää puisten rakennusten ja rakennustuotteiden merkityksen hiilivarastona

Ympäristöministeriö teettää selvityksen suomalaiseen rakennuskantaan sitoutuneesta hiilen varastosta ja sen kehittymisestä. Selvitys antaa tietoa siitä, miten eri rakennustavat vaikuttavat hiilivaraston kehittymiseen ja minkä tyyppinen puurakentaminen tuottaa suurimman ilmastohyödyn. Selvityksen tekee VTT ja se valmistuu alkusyksystä.

Metsien hakkuiden lisääntyessä ympäristöministeriö haluaa selvittää hiilen kiertoa metsästä tuotteisiin ja takaisin ilmakehään. Selvityksessä arvioidaan, miten pitkäksi aikaa puuhun sisältyvä hiili sitoutuu puun eri käyttökohteisiin. Arviossa otetaan huomioon myös vaikutukset hiilipäästöihin, kun vaihtoehtoisia ratkaisuja korvataan samat toimivuusvaatimukset täyttävillä puurakennusjärjestelmillä.

Hallitustenväliselle ilmastonmuutospaneelille (IPCC) tehtävässä kansallisessa kasvihuonekaasuraportoinnissa puutuotteisiimme sitoutunut hiilivarasto on todettu merkittäväksi. Hallitusohjelman mukaisesti Suomessa on tarvetta kehittää edelleen pitkäikäisiä puun käyttökohteita, sillä esimerkiksi puurakenteissa hiili varastoituu muuta käyttöä pidempään. Samalla metsienkäyttöä on syytä tarkastella kokonaisuutena, jossa kasvava metsä sitoo hiiltä ja toisaalta hiiltä vapautuu ilmakehään tuotteiden palaessa tai lahotessa.

Nyt käynnistyvä selvitys on osa puurakentamisen toimintaohjelmaa, joka toteuttaa hallituksen Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä -kärkihanketta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

8.4.2026

Selvitysryhmä helpottaisi taloyhtiöiden peruskorjauksia

Ympäristöministeriön selvitysryhmä ehdottaa, että taloyhtiöiden peruskorjauksia helpotettaisiin laajentamalla asuintalovarauksen käyttöä ja muuttamalla valtiontakauksen ehtoja. Toimenpide-ehdotuksia arvioidaan osana kevään kehysriihen valmistelua.

3.2.2026

Suojeltu rakennus on korjattava hallitusti

Vaikka taloyhtiön rakennus olisi suojeltu, sitä saa kunnostaa ja korjata. Remontissa tehtävien muutosten tulee kuitenkin olla hallittuja ja hankkeen luvanvaraisuus on hyvä tarkistaa. Korjaushanke kannattaa suunnitella huolellisesti.

kiertotalouslaki

22.1.2026

Kiertotalouslaki tuo vauhtia jätteiden lajitteluun

Suomi on jäljessä EU:n asettamista yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteista: yli kaksi kolmasosaa kotitalouksien sekajätteestä on edelleen kierrätyskelpoista jätettä, joka päätyy polttoon. Valmisteilla olevan kiertotalouslain toivotaan tehostavan lajitteluastetta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

26.5.2026

Rakennuksia puretaan pääkaupunkiseudulla ennenaikaisesti

Pääkaupunkiseudulla purettiin vuosina 2024–2025 yli 300 rakennusta ennen niiden laskettua elinkaaren loppua, selviää Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n selvityksestä. Purkamisen syynä on kaupungistuminen ja kaupunkirakenteen muutos.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti