Yhä pienempi osa alle 40-vuotiaista asuu omistusasunnossa, kertoo Tilastokeskus. 30–34-vuotiaiden asuntokunnista alle puolet asui omistusasunnossa vuoden 2018 lopulla, kun vastaava lukema vuonna 2008 oli 58 prosenttia.
Kaikista asuntokunnista vuoden 2018 lopulla omistusasunnossa asui 63 prosenttia. Omistusasunnossa asuvien osuus on kymmenessä vuodessa pienentynyt kolme prosenttiyksikköä. Vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvien määrä on sen sijaan kasvanut vuoden 2008 15 prosentista 22 prosenttiin vuonna 2018.
Ensiasunnon ostajien määrä on pitkällä aikavälillä ollut laskussa. Vuonna 2018 osakemuotoisen ensiasunnon ostajia oli noin 22 000, kun esimerkiksi vuosina 2006 ja 2007 lukema oli 34 000 henkilön luokkaa. Ensiasunnon hankkiminen siirtyy myös myöhäisemmälle iälle. Vuonna 2018 ensiasunnon ostajien keski-ikä oli 28,8 vuotta, mikä tarkoittaa, että ensiasunto hankitaan keskimäärin vuoden vanhempana kuin vuonna 2008.
Lue lisää Tilastokeskuksen tilastojulkistuksesta.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään