Vuokralainen rivitalossa – kuka hoitaa piha-alueen?

Rivitalohuoneistoon sovelletaan samaa lainsäädäntöä kuin kerroshuoneiston vuokraukseen. Vuokrattaessa rivitalohuoneistoa vuokranantajan on syytä muistuttaa vuokralaista piha-alueen hoidosta.

Osakkaan hallinta

Lähtökohtaisesti yhtiöjärjestyksessä määritellään, että osakkeet tuottavat oikeuden hallita tiettyä piha-alueetta taikka se, että huoneistoihin kuuluu piha-alue. Kun osakkeenomistajalla on hallintaoikeus piha-alueeseen, jakautuu kunnossapitovastuu asunto-osakeyhtiölain 4 luvun mukaisesti.

Jos piha-alue on osakashallinnassa ja huoneisto on vuokrattu, niin vuokralainen vastaa hallinnassaan olevan piha-alueen siisteydestä. Vuokralaisen tulee huolehtia siitä, että piha-alue on yleisilmeeltään siisti ja nurmikko tulee leikattua sekä istutukset hoidettua. Jos vuokralainen laiminlyön piha-alueen hoitamisen, voi vuokranantaja antaa vuokralaiselle varoituksen huonosta hoidosta ja laiminlyöntien jatkuessa purkaa vuokrasopimuksen. Tämä tosin edellyttää piha-alueelta muutakin epäsiisteyttä kuin pitkän nurmikon. Yleensä näihin liittyy myös tavaroiden ja roskien säilyttämistä piha-alueella, joista pahimmillaan seuraa haittaa koko taloyhtiölle esimerkiksi tuhoeläinten leviämisen myötä.

Korjaus- ja muutostyöt

Lain mukaan vuokralaisella ei ole oikeutta tehdä muutos- tai korjaustöitä vuokratussa huoneistossa ilman vuokranantajan lupaa. Huoneistoon katsotaan kuuluvaksi myös huoneiston hallinnassa oleva piha-alue. Toisinaan käy kuitenkin niin, että vuokralainen on rakentanut piha-alueelle terassin kysymättä lupaa vuokranantajalta. Tällöin vuokrasuhteen päättyessä voi syntyä tilanne, jossa vuokralainen vaatii vuokranantajaa korvaamaan terassista vuokralaiselle aiheutuneet kustannukset, koska vuokralainen pitää terassia tasonkorotuksena.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vuokralaisella olisi oikeus saada vuokranantajalta korvausta luvattomasti rakentamastaan terassista vuokrasuhteen päättyessä. Tilanne saattaa kääntyä jopa niin, että vuokranantaja velvoittaa vuokralaisen ennallistamaan piha-alueen entiselleen taikka vuokranantaja vaatii vuokralaiselta korvausta terassin purkamisesta aiheutuneista kustannuksista. Vuokranantajan ja vuokralaisen on hyvä aina sopia kirjallisesti muutos-ja korjaustöistä sekä siitä, miten ne mahdollisesti hyvitetään.

Yhteiset piha-alueet

Pienemmissä yhtiöissä yhtiöjärjestyksessä saattaa olla määrätty, että osakkeenomistajat huolehtivat yhdessä kiinteistölle kuuluvista velvoitteista talkootyönä. Tällöin myös vuokranantaja ja vuokralainen voivat vuokrasopimuksessa sopia, että vuokralainen vastaa osakkeenomistajalle kuuluvista velvoitteista esim. yhteisten alueiden nurmikoiden leikkaamisesta taikka lumen luomisesta. Jos vuokralainen laiminlyö oman osansa yhteisten alueiden hoidosta, voidaan työt teettää vuokralaisen laskuun. Tietysti niin osakkeenomistajan kuin vuokralaisen tulee pitää yhteiset alueet siistinä mm. pitämällä pyörät ja lastenrattaat niille osoitetuissa paikoissa.

Muista sopia

Vuokranantaja ja vuokralainen välttävät monet yllätykset, kun asiat käydään läpi vuokrasopimusta tehtäessä. Tämän jälkeen vuokralaiselle ei tule yllätyksenä, että rivitalossa pihan hoitaminen kuuluu vuokralaiselle eikä vuokranantajan tarvitse pelätä vihaisia soittoja isännöitsijältä taikka naapureilta hoitamattomasta piha-alueesta.

Ville Hopsu

Kirjoittaja on neuvontalakimies Kiinteistöliitto Uusimaa ry:ssä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

8.5.2025

Kuuluuko piha taloyhtiölle vai osakkaalle? Näin selvität asian

Ennen pihan muutostöitä kannattaa selvittää yhtiöjärjestyksestä, kuuluuko piha-alue taloyhtiön vai osakkaan hallintaan. Jos piha on osakashallinnassa, osakkaan oikeus muutoksiin on laaja. Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole mainintaa piha-alueiden hallinnasta, pihat ovat taloyhtiön hallinnassa.

21.5.2025

Grillaus, kukkien istutus, rakennus- ja kunnostustyöt – mitä taloyhtiön pihalla saa tehdä?

Pihalla touhuamiseen liittyy usein epäselvyyksiä siitä, kuuluuko alue yhtiölle vai osakkaalle. Useimmiten taloyhtiön piha-alueet kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan. Osakashallinnassa piha-alue on ainoastaan silloin, kun sen hallintaoikeudesta on määrätty yhtiöjärjestyksessä.

Vaahterat loistavat kerrostalon pihassa.

25.9.2025

Jyväskyläläisen kerrostalon pihaa värittävät hehkuvat vaahterat – ”Sisäpiha on täydellinen puutarhanhoidolle”

Jyväskyläläinen puutarhaharrastaja Tapio Ukkonen hoitaa kerrostalon pihaa kuin omaansa. Ruska-aikaan moni pysähtyy ihailemaan sen häikäiseviä vaahteroita. "Talossa käyvät vierailijat ihailevat, että miten vuokratalossa voi olla tällaista", sanoo Ukkonen.

15.8.2025

Muuttuva ilmasto  vaikuttaa pihasuunnitteluun – hulevesi pyritään hyödyntämään siellä missä se syntyy

Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät myös pihasuunnittelussa. Perinteinen tapa ohjata vedet nopeasti sadevesiviemäreihin ei enää riitä, vaan tavoitteena on nykyään hidastaa veden kulkua, suodattaa ja hyödyntää se mahdollisimman tehokkaasti paikan päällä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti