Varomaton ruohonleikkurilla ajo aiheuttaa tapaturmia

varomaton ruohonleikkuri

Ruohonleikkuri aiheuttaa vuosittain kymmeniä tapaturmia ja satoja esinevahinkoja. Usein syy on leikkurin käyttäjässä.

Vakuutusyhtiö LähiTapiolan tilastojen mukaan ruohonleikkuri oli viime vuonna osallisena lähes 80 tapaturmassa. Erityisesti työnnettävät, bensakäyttöiset ja päältä ajettavat ruohonleikkurit ovat alttiita tapaturmille. Varsinkin työnnettävillä leikkureilla syntyy vammoja kaaduttaessa.

– Yleistä on, että ruohonleikkaaja kävelee leikkurin kanssa takaperin ja epähuomiossa astuu kuoppaan tai kompastuu johonkin esteeseen. Näistä aiheutuu erilaisia venähdyksiä ja vääntymisiä, jopa murtumia, kertoo projektijohtaja Antti Määttänen LähiTapiolasta.

Päältä ajettavilla leikkureilla tapaturmia aiheuttavat usein erilaiset putoamiset ja kaatumiset. Myös itse leikkuri voi olla tapaturmien aiheuttaja. Etenkin huollon yhteydessä leikkurin terä voi tuottaa haavoja.

Pahimmat tapaturmat syntyvät käynnissä olevan polttomoottorileikkurin kanssa. Kun leikkaaja ajaa tai työntää leikkurin pienten kivien, oksien tai muiden esineiden päältä, tehokkaat terät sinkoavat valtavalla nopeudella teräviä osia pitkin nurmikkoa. Pahimmillaan ne osuvat leikkaajaan tai muihin nurmikolla oleviin.

Kaikkein vaarallisinta on, jos leikkuria ryhdytään siivoamaan tai nostelemaan sen ollessa käynnissä.

– Sormia ja varpaita on leikkautunut, kun käynnissä olevaa leikkuria on ryhdytty putsaamaan tai nostelemaan pohjasta. Mikäli käynnissä olevan leikkurin teräsuojan sisään laittaa sormia tai varpaita, on amputoituminen enemmän kuin todennäköistä.

Muista ainakin nämä:

Ruohonleikkuun suojavarusteisiin kuuluvat turvajalkineet, jotka eivät luista nurmikolla.

Lue käyttöohje ja turvallisuuteen liittyvät ohjeet.

Älä koskaan laita sormia tai varpaita ruohonleikkurin teräsuojuksen sisään koneen ollessa käynnissä tai terän pyöriessä.

Pyri aina kulkemaan eteenpäin. Usein kaatuminen tapahtuu kävellessä takaperin.

Huolehdi ylimääräiset esineet pois nurmikolta. Pidä aina huoli, että nurmikolla ei ole esineitä tai kiviä, jotka voivat lentää leikkurin osuessa niihin.

Varmista, ettei ihmisiä tai lemmikkejä ole lähettyvillä, jos kiviä lentää leikkurista.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

24.6.2020

Uusi tieliikennelaki tuo haasteita taloyhtiön pysäköinninvalvontaan

Uusi tieliikennelaki (729/2018) tuli voimaan 1.6.2020. Uuteen tieliikennelakiin ei enää sisälly säännöstä, jonka mukaan pysäköinti yksityisellä alueella olisi kiellettyä ilman maan omistajan tai haltijan lupaa. Joissakin kunnissa pysäköintivalvonta on muutoksen seurauksena kieltäytynyt valvomasta pysäköintiä taloyhtiön parkkialueella.

3.3.2017

Suuret lumimassat saattavat aiheuttaa vaurioita kattopinnoille – nämä asiat on syytä huomioida

Lumimassat rasittavat kattorakenteita ja saattavat aiheuttaa kattopinnoille vaurioita, minkä vuoksi lumien poisto katoilta ajoissa on tärkeää. Lumen hallittu poistaminen riittävän ajoissa lyhentää rakenteiden kuormituksen kestoaikaa ja näin ollen edesauttaa rakennuksen kattopinnan kestävyyttä ja pitkittää käyttöikää. Keskuskauppakamarin hyväksymät katto-alan tavarantarkastajat (HTT) tuntevat hyvin kaikki yleisimmät ongelmat, joita suuret lumimassat voivat katoille aiheuttaa.

19.12.2017

Kiinteistölehden joulukalenteri: Luukku 19

Suomen Kiinteistölehden joulukalenteri julkaisee vanhoja juttuja lehden 92-vuotisen historian varrelta. Luukusta 19 löytyy juttu vuodelta 2015. Siinä annetaan vinkkejä ajankohtaiseen aiheeseen eli kattolumien turvalliseen pudottamiseen.

13.10.2015

Taloyhtiön uusi tontinvuokra voi yllättää

Taloyhtiön tontinvuokrasopimuksen uusiminen voi kasvattaa taloyhtiön kustannuksia huomattavasti, mikä nostaa asumiskustannuksia. Uudessa tontinvuokrasopimuksessa vuokra voi olla moninkertainen aikaisempaan verrattuna. Taloyhtiön onkin suositeltavaa varautua vuokrasopimuksen uusimisen vaikutuksiin hyvissä ajoin ennakolta.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti