Varastomurtojen määrä kasvanut huomattavasti Keski-Suomessa

Varasto- ja työmaamurtojen määrä on miltei kaksinkertaistunut Keski-Suomessa viime vuodesta. Jyväskylässä kasvu on ollut vieläkin suurempaa. Usein varastoon murtautuja asuu samassa talossa, kirjoittaa Keskisuomalainen (9.9.2020).

Sisä-Suomen poliisin ylikonstaapeli Juha Aholan mukaan rikosten määrä Keski-Suomessa on ollut useamman vuoden pienessä kasvussa, mutta erityisen paljon rikoksia on tehty kuluvan vuoden aikana.

Verkko-kellareihin ja häkkivarastoihin iskevät usein yksittäiset tekijät, Ahola kertoo. Rikosten määrän kasvua vauhdittaa se, että varastetulle tavaralle on verkossa lukemattomia kauppapaikkoja. Aholan mukaan useissa tapauksissa verkkokellarimurrot ovat talon asukkaan tekemiä tai asukas on auttanut rikoksessa. Verkkokellarit sijaitsevat lähes poikkeuksetta lukittujen ovien takana, joten varkaalla täytyy olla pääsy tilaan.

Murrot aiheuttavat lisäkustannuksia myös asunto-osakeyhtiöille, kun huoltoyhtiö joutuu tekemään korjauksia. Yksi keino karsia varastomurtoja kerrostaloissa on teettää kellari- ja säilytystiloihin erilliset avaimet, joita jaetaan yksi huoneistoa kohti.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

häätöjen määrä

18.6.2025

Raportti: Häätöjen määrä on selkeässä kasvussa

Häätöjen määrä on Suomen suurimmissa kaupungeissa lisääntynyt keskimäärin 80 prosenttia viimeisten kymmenen vuoden aikana. Häätö saadaan valtion tukemista vuokra-asunnoista suhteessa useammin kuin vapaiden markkinoiden vuokra-asunnoista. Häädetyistä valtaosa on matalasti koulutettuja miehiä.

8.4.2025

Opinnäytetyö: energiayhteisöjen perustaminen taloyhtiöissä on hyvin vähäistä

Energiayhteisöjen perustaminen on hiipunut lähes kokonaan vuodesta 2021, jolloin yhteisöjen perustaminen tuli mahdolliseksi. Edes sähköenergian voimakas hintaheilahtelu ei ole saanut energiayhteisöjä kasvuun.

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

17.10.2025

Lounais-Suomen kiinteistökustannukset maan keskiarvoa alhaisemmat

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat koko maassa nousseet keskimäärin 3,4 prosenttia. Lounais-Suomessa kustannukset nousivat eniten Porissa ja vähiten Raisiossa.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti