Vakuutus ei aina kata tuholaisvahinkoja vuokra-asunnossa

Vuokra-asuntoa suojaavat tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Näiden lisäksi vuokranantaja voi vielä ottaa oman vakuutuksen lisäturvaksi. Mikään näistä ei kuitenkaan välttämättä suojaa tuholaisvahingoilta, selviää Suomen Vuokranantajien tuoreesta vakuutusvertailusta.

Tuholaisvahinkoa ei yleensä korvata suoraan kotivakuutuksesta. Se voi tulla korvattavaksi vuokralaisen vastuuvakuutuksesta, jos vuokralainen aiheuttaa vahingon tahallaan.

Kiinteistövakuutuksella voidaan vakuuttaa torjuntakustannukset ja suoranaiset kiinteistön esinevahingot. Sen korvauspiiri ei kuitenkaan ulotu vuokranantajan irtaimistoon tai hänen tilaamansa torjunnan kustannuksiin ja vuokratulon menetykseen. Vuokranantajan vakuutuksesta tuhoeläinvahinkoja ei lähtökohtaisesti korvata.

Vuokranantajien juristin Saara Penttilän mukaan tuholaistilanteissa vuokranantajan suoja jää puutteelliseksi etenkin, jos vuokralaisen kotivakuutus vastuuvakuutuksineen syystä tai toisesta puuttuu. Paha ludeongelma voi tuottaa vuokranantajalle jopa viisinumeroisen vahingon.

Vuokranantaja voi hallita riskejä omalla vakuutuksella

Vuokranantajan vakuutus tuo lisäturvaa, sillä se kattaa myös vuokralaisen tahallaan aiheuttamat vahingot.

Vakuutuksen valintaan vaikuttaa muun muassa se, onko asuntoja yksi vai useampi, millaisia asuntoja vuokrataan, kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa, millainen on hänen riskinkantokykynsä ja vuokrataanko kohteita pitkäaikaisesti vai lyhyemmissä jaksoissa kalustettuna. Myös keskittämisalennukset ja vakuutusehtojen vaihtelu kannattaa pitää mielessä.

Penttilän mukaan vakuutus kannattaa valita oman sijoitusstrategian mukaan. Joihinkin vakuutuksiin voi perusturvan lisäksi saada lisätuotteita vuokratulon keskeytymisen tai oikeusprosessien varalle. Vakuutuksen kustannukset ovat myös vähennyskelpoisia vuokratulojen verotuksessa.

Kuten muissakin sijoitusmuodoissa, myös asuntosijoittamiseen kuuluu riskejä eikä kaikkiin mahdollisiin riskeihin voi mitenkään varautua vakuutuksilla.

– Vakuutusten lisäksi vuokranantaja voi vähentää riskejä omalla toiminnallaan. Esimerkiksi vuokralaisen valinnalla on suuri merkitys. Rahallinen puskuri takataskussa on myös hyvä varautumiskeino yllättäviin tilanteisiin, Penttilä muistuttaa. 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

vuokranantaja käy asunnossa

14.11.2024

Milloin vuokranantaja saa käydä vuokratussa asunnossa?

Vuokrasuhteen aikana asunto on vuokralaisen hallinnassa, eikä vuokranantaja voi vierailla asunnossa ilman vuokralaisen suostumusta. Tietyissä tilanteissa vuokranantajalla on kuitenkin oikeus käydä vuokratussa huoneistossa, muistuttaa Suomen Vuokranantajat.

13.10.2025

Vuokra-asuminen on suosittua – erityisesti nuoret arvostavat joustavuutta

Vuokra-asumiseen liitetään yleisesti myönteisiä mielikuvia, kuten helppous, vaivattomuus ja huolettomuus. Raklin teettämän tutkimuksen mukaan nuorista jopa 80 prosenttia kertoi näkevänsä vuokra-asumisen myönteisenä.

vuokralaisen valinta

12.6.2025

Näin onnistut vuokralaisen valinnassa

Vuokralaisen taustojen selvittäminen on olennainen osa vuokralaisvalintaa. Tiedot tulisi kerätä lähtökohtaisesti vuokralaisehdokkaalta. Tarpeellisia tietoja ovat yleensä sellaiset tiedot, joiden avulla voidaan varmistaa vuokralaisen henkilöllisyys, maksukyky ja huoneiston huolellinen hoitaminen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti