Uudenlainen palvelu kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen hallintaan

Ohjelmistotalo Codetag on julkaissut täysin uudenlaisen kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen hallintaan tarkoitetun Flatco-palvelun. Flatco on suunnattu esimerkiksi yksityisille, yhtiömuotoisille ja kunnallisille vuokranantajille ja kiinteistöhuoltoyhtiöille helpottamaan kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen omistamiseen, hallintaan ja huoltamiseen liittyvien rutiinien hoitamista.

Flatcon vahvuuksia ovat monipuolisuus, helppokäyttöisyys ja kustannustehokkuus. Sillä voi muun muassa hoitaa vikailmoitukset ja vuokrasopimukset sekä vuokrasopimusten sähköiset allekirjoitukset, hallita kiinteistöjä tai esimerkiksi liikuntapaikkoja, kaavateitä ja jätevesi- sekä puhdasvesiverkostoja.

– Flatco on kiinteistöhuollon uusi sosiaalinen media. Some-kanavista tutun näkymän ansiosta palvelua on vaivaton käyttää, ja se helpottaa vuokranantajan ja vuokralaisen keskinäistä kommunikointia. Kiinteistöön tehdyt korjaustyöt kohteesta otettuine kuvineen löytyvät helposti vuosienkin päästä, kertoo kaustislaisen Codetagin tuotekehitysvastaava Petja Tiilikka.

Tieto löytyy nopeasti

Toholammin kunta on syöttänyt Flatco-palveluun tiedot kunnan kaikista kiinteistöistä, kaavateistä, jätevedenpuhdistamoista ja jätevesipumppaamoista sekä jätevesiverkostosta.

– Flatco toimii teknisen osaston esimiehillä arjen tehtäväsuunnittelun tukena. Lisäksi pystymme hyödyntämään palvelua vaikkapa vastaanottotarkistuksissa. Palveluun on helppo dokumentoida valmistunut kohde kuvineen ja päivämäärineen, jolloin aikajanalle tallentuneet tiedot löytyvät nopeasti. Tarkoituksena on laajentaa palvelu kiinteistönhoitajien käyttöön, sanoo Toholammin kunnan tekninen johtaja Juha Hopeavuori.

Hänen mukaansa kunnassa oli jo jonkin aikaa etsitty sopivaa kiinteistönhoito-ohjelmaa.

– Halusimme helppokäyttöisen ohjelman, jota voidaan muokata meidän tarpeisiin sopivaksi. Tämän lisäksi Flatco oli edullinen ratkaisu, Hopeavuori jatkaa.

Asiakkaat mukana kehitystyössä

Kaustisen kunnan omistaman Rekipolska-vuokrataloyhtiön toimitusjohtaja Vesa Jouppila on ollut asiakkaan ominaisuudessa kehittämässä Flatco-palvelua. Palvelu on ollut jo jonkin aikaa yhtiön henkilöstöllä säännöllisessä päivittäisessä käytössä.

– Flatco toimii meillä muun muassa raportointityökaluna, jonne tallennamme esimerkiksi kaikki korjauksiin liittyvät tiedot valokuvineen. Avainpalvelun työntekijä voi puolestaan varmistaa, että avainpalvelua pyytänyt henkilö varmasti asuu ilmoittamassaan kohteessa. Jos meille tulee uusi työntekijä, hän näkee palvelusta, mitä toimenpiteitä missäkin kohteessa on tehty, Jouppila kertoo esimerkkejä ominaisuuksista, joita Codetag on yhdessä asiakkaan kanssa kehittänyt palveluun.

Tiedon jakaminen sujuu joustavasti. Rajapintojen ansiosta Kelan on mahdollista tarkistaa automaattisesti vuokralaisen vuokrasopimuksen tiedot. Flatco voi myös kerätä kiinteistöautomaatiojärjestelmistä tietoa kiinteistöjen hälytyksistä.

Petja Tiilikan mukaan responsiivisen käyttöliittymän ansiosta Flatcon käyttö luonnistuu sulavasti niin mobiili- ja tablet-laitteilla kuin tietokoneella.

– Flatco on kehitetty ja sitä kehitetään jatkossakin yhdessä nykyisten ja uusien asiakkaiden kanssa. Palvelu on kustannustehokas ja ketterä, koska sen käyttöönotto on vaivatonta, ja asiakas maksaa vain siitä mitä tarvitsee, Tiilikka toteaa.

Ilmainen yksityisille

Yksityisille asuntosijoittajille Flatcon kaltainen työkalu on Tiilikan mukaan tervetullut uutuus.

– Itsekin asuntosijoittamista harrastavana arvostan tällaista palvelua, johon voi dokumentoida koko vuokra-asunnon elinkaaren. Kuluttajalla on mahdollisuus käyttää palvelua veloituksetta aina kolmeen vuokra-asuntoon saakka, Tiilikka sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

osakkaan maksukyvyttömyys

27.3.2023

Kuinka toimia osakkaan ollessa maksukyvytön?

Kotitalouksien maksuvaikeudet ovat lisääntyneet inflaation kiihtymisen ja korkojen nousun myötä. Asunto-osakeyhtiöissä tämä ilmenee kasvavina vastikerästeinä. Taloyhtiö voi yrittää periä vastiketta osakkaalta, ja jos se ei onnistu, yhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa.

Tilaajille

isännöinnin kilpailutus

11.10.2023

Isännöinnin kilpailutus kannattaa valmistella huolella

Isännöintipalvelun kilpailutus voi tulla ajankohtaiseksi useasta eri syystä. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi järjesti huhtikuussa jäsenilleen koulutustilaisuuden isännöinnin ostamisesta. Erityisesti isännöinnin laadun arviointi herättää kysymyksiä.

huoneiston hallintaanotto

27.10.2023

Milloin taloyhtiö voi ottaa huoneiston hallintaansa?

Häiritsevä elämä tarkoittaa sitä, että naapureille aiheutuu jatkuvaa ja toistuvaa häiriötä, eikä se ole merkitykseltään vähäistä. Taloyhtiö voi puuttua häiritsevään elämään huoneiston hallintaanotolla, mutta näin järeälle toimenpiteelle tarvitaan aina painavat perustelut.

harmaan talouden torjunta

5.5.2023

Harmaan talouden torjunta huomioitava rakennusurakoissa

Taloyhtiön hallituksen täytyy ottaa huomioon harmaan talouden torjunta hankkiessaan palveluja ulkopuolisilta palveluntarjoajilta. Hallituksen kannattaa palkata ulkopuolinen projektijohtaja valvomaan urakoitsijan valintaa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti