Työmaaturva vastaa rakennustyömaiden turvallisuushaasteisiin

Rakennustyömailla jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö ja väliaikaisolosuhteet asettavat haasteita turvalaitteille ja -palveluille. Alkuvaiheessa vartioinnin ja valvonnan tarve kohdistuu lähinnä kalustoon ja tarvikkeisiin. Rakennuksen kasvaessa myös valvottava pinta-ala kasvaa. Turvalaitteita saatetaan joutua siirtämään ja asentamaan uudestaan moneen otteeseen työmaan edetessä. Ramirentin ja G4S Suomen yhteinen Työmaaturva vastaa näihin haasteisiin.

Uusi kuukausiveloitteinen palveluratkaisu sisältää hälytys- ja valvontalaitteet, niiden asennuksen sekä kohteen valvonnan ja vartioinnin. Laitepaketti on suunniteltu siten, että se on helppo asentaa ja tarvittaessa siirtää, ja siihen on helppo lisätä uusia ilmaisimia ja toimintoja rakennustyön edetessä.

– Olemme kehittäneet tämän palvelun nimenomaan rakennustyömaiden tarpeisiin. Huomioimme sen toteutuksessa rakennustyömaan koko elinkaaren, G4S Suomen toimitusjohtaja Tauno Maksniemi kertoo.

Rakennustyömaan valvontaan tarvittavan turvatekniikan hankkiminen voi olla hankalaa, eikä laitteita asenneta rakennustyömaalle pysyvästi. Uusi palveluratkaisu helpottaa merkittävästi rakennustyömaiden turvallisuustekniikan ja -palvelun hankintaprosessia.

– Nyt asiakkaamme voivat kerralla vuokrata kulunvalvonnan, turvalaitteet ja saavat tarvitsemansa valvonta- ja vartiointipalvelun kone- ja laitevuokrauksen ohella, Ramirentin toimitusjohtaja Anna Hyvönen kertoo.

Uutena elementtinä työmaille on tullut rakentamisen tiedonantovelvoite verottajalle 1.7.2014, joka koskee kaikkia urakoita joiden arvo on yli 15 000 euroa.

– Työmaaturva tulee täydentämään Ramirentin RamiSmart palvelua, jolloin saamme yhdistettyä työmaan kulunvalvonnan, valvonnan, vartioinnin sekä siihen liittyvän tekniikan yhdeksi helpoksi ja hallittavaksi kokonaisuudeksi asiakkaalle, toteaa Tomi Anttila Ramirentin tuotepäällikkö.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen

5.11.2024

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen kasvun kynnyksellä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen näyttää kääntyvän kasvuun, selviää Kiinteistöliiton syksyn Korjausrakentamisbarometrista. Yleisimpiä korjauksia ovat putkistojen korjaukset. Lainaehtojen odotukset taloyhtiöillä ovat nyt paremmat kuin kertaakaan vuoden 2012 jälkeen.

7.5.2025

Talouden epävarmuus heikentää korjausrakentamisen näkymiä

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi tänä ja ensi vuonna jäädä hieman odotettua heikommaksi, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Eniten kerrostaloissa tehdään tänä vuonna vesi- ja viemärijärjestelmien korjauksia. Seuraavien viiden vuoden aikana sähköautojen latauspisteet ovat yleisin kerrostaloyhtiön hanke.

25.11.2024

Taloyhtiölläkin on vastuu rakennustyömaan turvallisuudesta

Syyskuussa Helsingissä tapahtui onnettomuus, jossa mies putosi salaojaurakan kaivantoon ja menehtyi. Tapaus nosti esiin vakavia kysymyksiä taloyhtiöiden vastuusta rakennustyömaiden turvallisuudessa. Työturvallisuuslaki asettaa taloyhtiölle rakennusurakan tilaajana merkittävän vastuun.

Tilaajille

taloyhtiön tilinpäätöksestä hyötyä

5.2.2025

Viisi faktaa taloyhtiön tilinpäätöksestä

Tilinpäätös on tärkeä tietopaketti taloyhtiön taloudellisesta tilanteesta. Siitä hyötyvät niin osakkaat kuin asunnonostajatkin. Toimintakertomus täydentää tilinpäätöstä ja avaa osakkaille taloyhtiön toimintaa ja taloudellista tilannetta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti