Tulorekisteriin ilmoitettava taloyhtiön maksamat hallituspalkkiot ja palkat

Ensi vuoden alussa käyttöön tuleva tulorekisteri tuo muutoksia myös asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden palkan- ja palkkioiden maksuun. Tammikuun 2019 alusta lähtien riittää, että ilmoitus maksetuista palkoista ja palkkioista tehdään vain yhteen paikkaan eli uuteen tulorekisteriin. Ilmoittamisen aikataulu kuitenkin nopeutuu, sillä tammikuusta lähtien ilmoitus on annettava jo viiden kalenteripäivän kuluessa maksupäivästä. Ilmoitus on pääsääntöisesti annettava sähköisesti.

Taloyhtiön on ilmoitettava tulorekisteriin myös taloyhtiön hallituksen jäsenille maksetut kokouspalkkiot. Jos taloyhtiö maksaa hallituksen jäsenille kustannusten korvauksia esimerkiksi oman puhelimen käytöstä tai kilometrikorvauksia, myös nämä korvaukset on ilmoitettava tulorekisteriin.

Isännöitsijän palkkiot ja remonteista maksetut korvaukset on ilmoitettava, jos isännöitsijä tai remonttipalvelua tarjoava yritys tai henkilö ei ole ennakkoperintärekisterissä. Taloyhtiö voi tarkastaa ennakkoperintärekisteriin kuulumisen yhtiötietojärjestelmän sivuilta.

Satunnaisista palkkioista ilmoitus vain maksukuukausilta

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös satunnaisena työnantajana toimivia taloyhtiöitä. Satunnaisen työnantajan on kuitenkin annettava tulorekisteriin erillisilmoitus vain niiltä kuukausilta, joilta se maksaa palkkoja tai kustannusten korvauksia.

– Jos taloyhtiö maksaa koko vuoden hallituspalkkiot esimerkiksi 15. joulukuuta, eikä muita palkka- tai ansiotuloja ole vuoden aikana maksettu, yhtiön tulee tehdä ainoastaan yksi ilmoitus. Tässä tapauksessa ilmoitus olisi tehtävä 20.12. mennessä, kertoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen muistuttaa, ettei pieni taloyhtiö välttämättä maksa vuoden aikana lainkaan varsinaisia palkkoja tai palkkioita. Sen sijaan pienessä, ilman huoltoyhtiöitä toimivassa taloyhtiössä voi olla käytäntönä maksaa hallituksen jäsenille kilometrikorvauksia, kun he hoitavat taloyhtiön asioita ja käyvät ostamassa esimerkiksi talven hiekotushiekat tai vievät ruohonleikkurin huoltoon.

– Nämä matkakustannukset kuuluu myös ilmoittaa tulorekisteriin, Järvinen sanoo.

Kaupparekisterin tiedot ajan tasalle

Ilmoituksen maksetuista palkoista ja palkkioista sekä korvauksista voi tehdä tulorekisteriin esimerkiksi isännöitsijä tai hallituksen puheenjohtaja. Ilmoituksen tekeminen edellyttää, että ilmoittajalla on yhtiöjärjestyksen mukaan nimenkirjoitusoikeus ja että henkilö on merkitty yhtiön tietoihin kaupparekisterissä.

– Kannattaa siis tarkistaa, ketkä voivat tehdä ilmoituksen taloyhtiön puolesta ja varmistaa, että kaupparekisterimerkinnät ovat kunnossa, Pynnönen kehottaa.

Ilmoitusvelvollisuus maksetuista palkoista ja palkkioista koskee asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden lisäksi myös kiinteistöjä omistavia yhdistyksiä ja säätiöitä

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

konkurssi

12.10.2023

Taloyhtiön konkurssin voi usein välttää

Taloyhtiötä voi uhata konkurssi, jos sillä on paljon korjausvelkaa. Kaikilla taloyhtiöillä ei ole varaa edes konkurssiin, sillä konkurssimenettely maksaa tuhansia euroja. Konkurssin voi kuitenkin välttää, kun korjaukset toteutetaan ajoissa.

13.1.2023

Mitä on vastuullisuus taloyhtiössä?

Vastuullisuuskeskustelu ulottuu lähivuosina myös taloyhtiöihin, ja hyvin hoidetut taloyhtiöt nousevat arvoon. Vastuullisuuteen kuuluu niin ekologinen, taloudellinen kuin sosiaalinen vastuu. Suunnitelmallinen kiinteistönpito on keskeinen osa vastuullisuuden johtamista.

korjausurakan valvoja

4.8.2023

Mihin tarvitaan korjausurakan valvojaa?

Valvoja valvoo korjaushankkeessa taloyhtiön puolesta urakoitsijan työsuoritusta. Hän on kuitenkin puolueeton ja yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa. Valvojan suhde taloyhtiöön määritellään valvontasopimuksessa, suhde urakoitsijaan taas urakkasopimuksessa.

taloyhtiön vakuutukset

1.3.2023

Taloyhtiön vakuutukset kannattaa kilpailuttaa

Taloyhtiön kannattaa kilpailuttaa vakuutuksensa säännöllisesti. Tinkiminen ei vakuutusasioissa kannata. Erityisesti ison ja kalliin korjaushankkeen lähestyessä taloyhtiön hallituksen on huolehdittava, että kiinteistövakuutus on voimassa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti