Tulevaisuudessa taloyhtiöissä maksetaan vedestä kulutuksen mukaan

Osakkaiden taloyhtiölle maksamat vesimaksut määräytyvät uuden lakimuutoksen myötä vastaisuudessa asennettavien vesimittareiden perusteella. Eduskunta hyväksyi EU:n energiatehokkuusdirektiiviin pohjautuvan lain 3.11.2020.

Taloyhtiöille kannalta muutos ei ole dramaattinen, sillä monessa asuntokohtaisilla vesimittareilla varustetussa taloyhtiössä vesimaksut määräytyvät jo nyt mittarin lukemien perusteella. Asuntokohtaiset vesimittarit tulivat pakollisiksi uudiskohteissa jo 2011 ja käyttövesiputkistojen uusimisen yhteydessä vuonna 2013. Motivan ja Työtehoseuran kesällä 2020 julkaisemassa selvityksessä arvioitiin, että kotitalouksien vedenkulutus vähenee noin 8 prosenttia, kun vedestä laskutetaan todellisen kulutuksen mukaan.

-Muutokset koskevat taloyhtiöitä, joissa lain voimaantulon jälkeen haetaan rakennuslupaa käyttövesiputkistojen uusimiselle tai uudisrakentamiselle. Näihin on asennettava kylmän ja lämpimän veden kulutusta mittaavat etäluettavat vesimittarit, joita on käytettävä taloyhtiön vesikustannusten jakamiseen, kertoo Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoasioiden johtava asiantuntija Petri Pylsy.

Näissä taloyhtiöissä laki menee yhtiöjärjestyksen ohi; etäluettavat vesimittarit toimivat vesimaksujen perusteena, vaikka yhtiöjärjestykseen olisi kirjattu muuta. Yhtiöjärjestyksiä ei  tarvitse vesimittariasian takia päivittää.

-Jos vesimittareita ei ole tai ne on asennettu ennen uuden lainsäädännön voimaantuloa, määrää yhtiöjärjestys edelleen sen, kuinka vedestä aiheutuvat kustannukset taloyhtiössä jaetaan, Pylsy täsmentää.

Taloyhtiöissä, joita uudistukset koskettavat, vedenkulutustiedot on annettava osakkaalle kuukausittain. Kun tiedot ovat jatkuvasti saatavilla asuntoon asennetun vesimittarin tai etäluentaan perustuvan verkkopalvelun kautta, pidetään sitä riittävänä tietojen toimittamisena.

Petri Pylsyn mukaan lakimuutos ei tuo taloyhtiöille kohtuuttomia lisävaatimuksia, eikä muutoksen pitäisi tuoda myöskään merkittäviä lisäkustannuksia isännöinnin lisääntyvien tehtävien muodossa.

Kiinteistöliitto on tyytyväinen lainvalmisteluprosessiin, jonka aikana on tehty rakentavaa kansallista yhteistyötä eri osapuolten kesken jo siinä vaiheessa, kun direktiiviä on valmisteltu EU-tasolla.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

23.3.2022

Kaupallinen yhteistyö

Vedenmittauspalvelut kannattaa huomioida kiinteistön energiaremontissa

Suuri osa asuinkiinteistön energiakustannuksista syntyy käyttövedestä, käyttöveden lämmityksestä ja jätevedestä. Koska vesi on kallista, on veden säästäminen kannattava energiainvestointi. Tämä kannattaa ottaa huomioon kiinteistön energiaremonttia suunniteltaessa.

Smartvatten

korjausrakentamisen näkymät

1.11.2022

Barometri: Korjausrakentamisen näkymät hiipuneet

Epävakaa taloustilanne vaikeuttaa taloyhtiöiden korjaushankkeita, selviää Kiinteistöliiton korjausrakentamisbarometrista. Rahoituksen saatavuus on heikentynyt. Yleisin korjaushanke tänä vuonna on lämmitysjärjestelmän uudistaminen.

kaukolämmön perusmaksu

7.10.2022

Kaupallinen yhteistyö

Miten pienentää taloyhtiön kaukolämmön perusmaksua

Säästöjä tavoitellessa kannattaa kaukolämmön kulutuksen vähentämisen lisäksi huomioida perusmaksuosuus. Kaukolämmön perusmaksua voi pienentää tasoittamalla kulutuspiikkejä ja parantamalla jäähtymää.

Wattinen

22.11.2022

Taloyhtiöiden hallitukset: Väestönsuojat hyvässä kunnossa

Turvallisuusasiat ovat nostaneet merkitystään taloyhtiöiden toiminnassa viime vuosina. Tuoreen kyselyn mukaan taloyhtiöiden väestönsuojista enemmistö on joko varsin tai erittäin hyvässä kunnossa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti