
Sauna kuuluu Suomen kesään – 5 faktaa saunomisesta
Sauna ja saunominen kuuluvat erottamattomana osana suomalaisten elämään. Juhannuksen kunniaksi Suomen Kiinteistölehti kokosi viisi mielenkiintoista faktaa saunoista Suomessa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) käynnistää valvontahankkeen, jossa tarkastellaan markkinoilla olevien pihasaunojen turvallisuutta. Tukesille tulleiden ilmoitusten perusteella joissakin valmiina myytävissä pihasaunoissa on puutteita, jotka aiheuttavat paloriskin.
Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota alle 30 neliön kokoisiin pihasaunoihin, jotka on uuden rakentamislain mukaisesti vapautettu rakentamisluvasta.
– Vaikka rakentamislupaa ei alle 30 neliön rakennuksille tarvita, rakentamiseen liittyviä määräyksiä on kuitenkin noudatettava aivan kuten ennenkin. Kiinteistön rakennusoikeuden ylittäminen ei ole sallittua, ja myös muita kaavamääräyksiä sekä etäisyyksiä naapurikiinteistöihin ja niiden rakennuksiin on noudatettava, sanoo Tukesin ylitarkastaja Petri Kulmala.
– Lisäksi rakentamismääräykset, kuten paloturvallisuus ja jätevesivaatimukset, velvoittavat edelleenkin rakentajaa.
Pihasaunapakettien on myös täytettävä rakentamislain mukaisesti rakennuksia koskevat olennaiset tekniset vaatimukset.
– Tällaisia ovat muun muassa paloturvallisuus, kantavien rakenteiden lujuus ja vakaus sekä käyttöturvallisuus. Esimerkiksi kantavat puurakenteet tulee mitoittaa kestämään rakennuspaikan lumi- ja tuulikuormat.
Myös sähkötyöt vaativat luonnollisesti edelleen tekijäksi sähköalan ammattilaisen.
Tulisijan ja savupiipun asennuksessa tulee huomioida, että tuotteet ovat CE-merkittyjä, savupiippu ja tulisija ovat yhteensopivia ja että niiden suojaetäisyydet täyttyvät.
Paloturvallisuusriskinä voi olla myös se, ettei savupiipun korkeus täytä kansallisia vaatimuksia eikä savupiipun katto- tai seinäläpivientiä ole toteutettu valmistajan ohjeiden mukaisesti.
Valvontahankkeen tavoitteena on varmistaa, että markkinoille tulevat pihasaunat ovat turvallisia käyttää. Tukes voi tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin turvallisuudeltaan puutteellisten tuotteiden myynnin rajoittamiseksi tai niiden poistamiseksi markkinoilta.

Sauna ja saunominen kuuluvat erottamattomana osana suomalaisten elämään. Juhannuksen kunniaksi Suomen Kiinteistölehti kokosi viisi mielenkiintoista faktaa saunoista Suomessa.

Osakas voi pintaremonttia tehdessään uusia myös kylpyhuoneen tai keittiön kalusteita, kunhan siitä tehdään muutostyöilmoitus taloyhtiölle. Jos kalusteita tilataan EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista, täytyy varmistaa, että ne täyttävät tekniset vaatimukset.

Latausasemien rakentaminen tai aurinkosähkön asentaminen on yhä useamman taloyhtiön suunnitelmissa. Vanhojen sähköjärjestelmien teho ja turvallisuus eivät välttämättä uudistuksiin taivu. Silloin on syytä miettiä sähköremonttia, sanoo STULin tekninen johtaja Esa Tiainen.

Viime vuosina tapahtuneet parvekeonnettomuudet nostivat esiin kevytrakenteisten parvekekaiteiden turvallisuuden. Levyverhoillut parvekekaiteet on huollettava säännöllisesti ja niiden kunto on tarkistettava.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään