Tonttien hinnat huimissa luvuissa Helsingissä

Pelkkä tontti maksaa Helsingissä jo enemmän kuin asunnot muualla Suomessa, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Helsingissä kerrostalotonttien hintahaarukka on 450–2 500 euroa kerrosneliömetriä kohden kun taas Vantaalla tonttien neliömetrihinnat vaihtelevat 320–710 euron ja Espoossa 280–1 620 euron välillä.

Pääkaupunkiseudulla vanhan osakehuoneiston keskimääräinen neliöhinta oli loka–joulukuussa 3 664 euroa ja muualla maassa 1 681 euroa. Tilastokeskuksen mukaan uusien osakeasuntojen keskineliöhinta oli samaan aikaan pääkaupunkiseudulla 4 688 euroa ja muualla Suomessa 3 228 euroa.

Eniten Helsingissä tonteista saa maksaa Ullanlinnassa, Eirassa, Kampissa, Punavuoressa ja Töölössä. Kaupunginosien tonttihinnat liikkuvat 1 500–2 500 eurossa kerrosneliömetriltä.

Sijainnin ja tuotannon sääntelyn lisäksi  tonttihintoihin vaikuttavat kaavamääräykset ja esimerkiksi pysäköintiratkaisut. Viime vuonna Helsingissä on luovutettu yhteensä kymmenen tonttia siten, että asuntotontin lopullinen hinta on sidottu asunnoista saatavaan neliömetrihintaan. Helsingin kaupunki saa sitä enemmän tonttihintaa kuin mitä korkeamman hinnan gryndaaja saa asunnoista.

Lue alkuperäinen juttu Helsingin Sanomista.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

29.12.2022

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat marraskuussa

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat marraskuussa ympäri Suomea. Suurista kaupungeista hinnat laskivat eniten Helsingissä ja Tampereella. Suurten kaupunkien ulkopuolella hinnat laskivat maltillisemmin.

taloyhtiöiden kustannukset

12.9.2023

Indeksitalo-tutkimus: Taloyhtiöiden kustannukset nousseet laajasti

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet tänäkin vuonna tuntuvasti, ja nousu on ollut aiempaa laaja-alaisempaa. Vertailun kalleimmat kunnat ovat Helsinki, Järvenpää ja Hämeenlinna. Sähköenergia on halventunut, mutta perusmaksut ja siirtohinnat nousseet.

kannustinloukku

6.3.2023

Hypo: Kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa

Asuntomarkkinoiden kannustinloukku hidastaa asuntokauppaa, kertoo Hypo-pankki asuntomarkkinakatsauksessaan. Korkokatot saavat ihmiset odottamaan uuden asunnon ostamista pidempään. Hypo ennustaa asuntojen hintojen laskevan entisestään.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti