Toimiva talotekniikka alentaa lämmityskustannuksia

Uudet rakennukset kuluttavat lämmitysenergiaa puolta vähemmän kuin vanhemmat rakennukset. Taloteknisillä korjauksilla alennetaan vanhojen rakennusten lämmityskustannuksia: talotekniikkaan tehdylle satsaukselle saadaan hyvä tuotto.

Kevät on yhtiökokousten aikaa taloyhtiöissä. Asialistalle kannattaa lisätä taloyhtiön energia-asiat ja niiden parantaminen. Hyvän taloyhtiön tunnusmerkki on se, että energiatehokkuus on kunnossa ja sisätiloissa on miellyttävää oleskella.

– Kun uudisrakentaminen lähivuosina on lähes nolla energiarakentamista, ero vanhojen ja uusien rakennusten välillä kasvaa entisestään. Taloteknisillä korjauksilla kuilua voidaan pienentää. Miksi maksaa vuodesta toiseen korkeita lämmityslaskuja, kun on mahdollista päästä halvemmallakin, toimialapäällikkö Arvo Ylönen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä toteaa.

Perussäädöt kuntoon

Kun talotekniset järjestelmät toimivat oikein, lämmityskustannukset pysyvät aisoissa ja sisäilma on laadullisesti hyvää.

– Jos lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmiä ei ole perussäädetty vuosikausiin, se kannattaa tehdä mitä pikimmiten, Ylönen sanoo.

– Vuosihuolto on hyvä keino varmistaa laitteiden kunto ja järjestelmien moitteeton toiminta. Vuosihuollon yhteydessä puutteet huomataan heti ja vialliset laitteet voidaan vaihtaa uusiin.

Jos lämmityskustannuksia halutaan pienentää reilummin, vaihtoehtoina ovat maa- ja aurinkolämpöratkaisut sekä lämmön talteenotto ilmanvaihtokorjauksissa. Oman paikkakunnan LVI-asiantuntijat auttavat sopivan ratkaisun valinnassa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.10.2025

Talotekniikka-alan näkymät pysyvät heikkoina – alueelliset erot suuria

Talotekniikka-alalla uudistuotannon lasku jatkuu, selviää alan suhdannekyselystä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset. Asuntokorjauksia hidastaa myös monien taloyhtiöiden vaikeus saada lainaa, erityisesti hiljaisten markkinoiden alueilla.

kiinteistönhuolto. Erkki Nikkanen tamppaa roskista.

23.1.2026

Kiinteistönhuolto sujuu, kun sopimus on kunnossa ja tieto kulkee

Taloyhtiön ja kiinteistöpalveluyrityksen yhteistyö sujuu, kun huoltosopimus on yksiselitteinen, osapuolet tuntevat toisensa ja tieto kulkee. Tärkeää on myös palveluyrityksen aktiivisuus ja ennakointi, sanoo As Oy Kemin Aallottaren hallituksen puheenjohtaja Erkki Nikkanen.

29.1.2026

Kova pakkanen voi vaurioittaa maalämpökaivoja

Maalämpökaivoon kertyy ympäröivästä maaperästä vettä, joka jäätyessään saattaa aiheuttaa vaurioita keruuputkistoon. Vesi voi jäätyä, jos kaivosta kerätään enemmän lämpöä kuin se pystyy luovuttamaan. Jäätyminen on mahdollista ehkäistä jo rakennusvaiheessa poraamalla kaivot riittävän syviksi.

29.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Taloyhtiön ikkunaremontti vaikuttaa aina ilmanvaihtoon ja mobiilikuuluvuuteen

Ikkunaremontti vaikuttaa aina taloyhtiön ilmanvaihtoon. Pihlan ratkaisu riittävän ilmanvaihdon takaamiseksi on tehtaalla valmiiksi ikkunaan integroitu raitisilmaventtiili KLIK, joka säätyy automaattisesti ulkolämpötilan mukaan.

Pihla-Tiivi

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti