Tee taloyhtiössä asumisesta turvallista myös pimeään vuodenaikaan!

Syksy tuo tullessaan haasteita, jotka kannattaa ottaa talon vuosihuollossa huomioon. Ihan ensimmäiseksi taloyhtiön hallituksen kannattaa tarkistaa, että talvikunnossapidosta on sovittu huoltoyhtiön kanssa.

– Jos huoltoyhtiö on vastuussa talvikunnossapidosta, kuten aurauksesta, hiekoituksesta sekä kattolumien tarkkailusta ja pudottamisesta, asioista pitää sopia selkeästi ja kirjallisessa muodossa, sanoo Isännöintiliiton kehitysjohtaja Reetta Yrttimaa.

Taloyhtiön hallituksen ja isännöinnin on varmistettava yhdessä huoltoyhtiön kanssa, että huoltotoimenpiteet tehdään oikeaan aikaan ja kiinteistö on kaikilta osin turvallinen.

Osa kerrostalon puhteista hoituu myös talkoilla, jotka koronan helpottaessa onnistuvat nyt taas helpommin. Esimerkiksi pihan haravoinnit ja pienet pikkuaskareet voidaan suorittaa asukkaiden omin voimin, kunhan talkoissa noudatetaan aluehallintoviraston hygieniavaatimuksia.

– Talkoisiin osallistuminen on aina vapaaehtoista. Talkooväkeä voi olla kuitenkin helpompi saada kokoon, kun pihalle hankitaan lava, johon asukkaat voivat tuoda tarpeettomia tavaroitaan kodistaan ja varastoistaan. Myös pienet tarjoilut voivat houkutella, Yrttimaa vinkkaa.

Isännöintiliiton mukaan seuraavat kahdeksan asiaa kannattaa vaarojen välttämiseksi hoitaa kuntoon viimeistään nyt:

• rännien ja sadevesikourujen puhdistaminen lehdistä ja roskista
• katon kunnon selvittäminen ja huoltaminen tarvittaessa
• pihan ja porraskäytävien valaistuksen tarkistaminen
• piha-alueiden ja parkkipaikkojen tarkistaminen esimerkiksi kuoppien varalta
• asuntojen ilmanvaihtosuodattimien vaihtaminen ja rakennuksen ilmanvaihtoventtiilien puhdistaminen
• patterien ja termostaattien toimivuuden tarkistaminen
• pihapuiden kunnon selvittäminen ja huonokuntoisten puiden kaataminen
• yhteisten pihakaluisteiden ja grillien laittaminen talvisäilöön

Asukkaiden tehtävänä on puolestaan säätää omien pattereidensa termostaatit terveelliseen ja energiataloudelliseen, noin 21 asteen lämpötilaan. Sisälämpötila ei saisi laskea alle 18 asteen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

yhtiön kustannuksella

3.11.2023

Milloin osakas voi tehdä remontin yhtiön kustannuksella?

Osakkaalla on oikeus remontoida huoneistoaan oman mielensä mukaan. Jos huoneistossa on taloyhtiön vastuulle kuuluva vika tai puute, osakkaalla voi olla oikeus korjauttaa se yhtiön kustannuksella. Tiettyjen edellytysten on kuitenkin täytyttävä.

taloyhtiön piha

27.7.2023

Taloyhtiön piha vaatii hoitamista

Kun taloyhtiön pihaa halutaan hoitaa hyvin, kannattaa ensin keskustella tavoitteista ja sitten määritellä omalle pihalle sopiva hoidon taso. Pihan hoidossa voi käyttää apuna viheralan ammattilaista. Hänet kannattaa ottaa mukaan myös tavoitekeskusteluun.

kulunvalvonta

16.11.2023

Kulunvalvonta rauhoitti ongelmayhtiön

As Oy Jyväskylän Helokantalot kärsi viitisen vuotta sitten pahasta huumeongelmasta. Yhtiössä oli toistuvia häiriöitä, kuten töhrimistä ja murtoja. Ongelmat ratkaistiin uusimalla lukitus ja ottamalla käyttöön kameravalvonta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti