Taloyhtiöillä painetta omaan energiatuotantoon

Kaukolämmön hinnan nousu on yksi syy, miksi taloyhtiöiden tulisi Kiinteistöliiton mukaan hakea uusia ratkaisuja vähentää energiakulutusta.

– Jos mitään ei tehdä, suurimmat paineet osakkaan maksaman hoitovastikkeen nousuun tulevat energiakustannusten kasvusta, toteaa Isännöintiliiton tutkimus- ja vaikuttamisjohtaja Tuomas Viljamaa Forssan Lehdelle.

Kaukolämmön hinnankorotuksen vaikutus näkyy lukuisten suomalaisten kukkarossa. Tilastokeskuksen viimeisimmän tiedon mukaan vuonna 2019 jopa 77 prosenttia taloyhtiöistä lämpeni kaukolämmöllä.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin energiayhtiö Helen kertoi tiistaina korottavansa syyskaudella kaukolämmön hintaa 30 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Käytännössä tämä nostaa noin 50 neliön kerrostaloasunnon lämmityskustannuksia 15–20 euroa kuukaudessa.

Kiinteistöliiton mukaan taloyhtiöillä on mahdollisuus kampittaa kasvavia energiakustannuksia monin keinoin.

– Keskitettyjen ratkaisujen, kuten kaukolämmön, rinnalle on tullut yhä enemmän kiinteistötason toimenpiteitä. Näitä ovat yleisimmin maalämpö ja ilmalämpöpumput, mutta monia muitakin vaihtoehtoja on, kuten entistä tehokkaammat aurinkopaneelit, Viljamaa sanoo.

Isännöintiliiton julkaisema Energiabarometri paljasti jo vuoden alussa, että taloyhtiöiden kiinnostus kaukolämpöön pääasiallisena energialähteenä putoaa rajusti. Peräti 30 prosenttia isännöitsijöistä arvioi, että taloyhtiö valitsee maalämmön pääasialliseksi lämmitysmuodoksi, kun lämmityslaitteita seuraavan kerran uusitaan.

– Valtaosa taloyhtiöistä tulee jatkossakin lämpenemään kaukolämmöllä, ja lämpöyhtiöt tulevat varmasti kehittämään omaa toimintaansa, jotta ne pysyvät kilpailussa mukana. Taloyhtiöissä on kuitenkin nyt tärkeää ymmärtää, että ympäristön ja kustannusten takia on oleellista selvittää omat mahdollisuudet tehdä energiatehokkuutta lisääviä toimenpiteitä, Viljamaa toteaa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.5.2026

Radioääni Kalle Talonen puhuu lähiöiden puolesta

Radiostakin tutuksi tullut Kalle Talonen liputtaa lähiöiden puolesta ja on tehnyt podcast-sarjan turkulaisista lähiöistä. Hän itse viihtyy perheineen Turun Hepokullan lähiössä luonnon, liikuntamahdollisuuksien ja hyvien palveluiden äärellä.

16.4.2026

Puutteellinen ilmanvaihto? Selvitä korvausilmaventtiilien kunto

Suomessa arviolta miljoonassa asunnossa on puutteellinen ilmanvaihto. Jos taloyhtiö tekee muutenkin remonttia, sen kannattaa selvittää, tarvittaisiinko asuntoihin uusia korvausilmareittejä. Turkulaisissa taloyhtiöissä uusittiin korvausilmaventtiilit osana isoa remonttia.

Tähtiartikkeli

märkätilaremontit

10.6.2025

Kuukauden kasvo: Vuodet verottavat märkätilojen vedeneristystä

Ikä vaikuttaa rakennukseen kuin rakennukseen. Vaikka perustukset kestäisivät 100 vuotta, kaikkia rakenteita tulee huoltaa jossain vaiheessa – märkätiloja silloin, kun niiden vedeneristysrakenne on käyttöikänsä päässä, muistuttaa Arto Krootila.

taloyhtiön energiankulutus

10.10.2025

Taloyhtiön energiankulutus kuriin – hyödynnä alueellista energianeuvontaa

Monissa taloyhtiöissä tuskaillaan nousevia energiakustannuksia, tiukentuvia ympäristötavoitteita ja kiinteistöjen kunnossapitoon liittyviä haasteita. Energianeuvojat auttavat selvittelemään alustavasti tarvittavia energiatoimenpiteitä, ja neuvontaa saa remontin kaikissa vaiheissa ideasta toteutukseen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti