Taloyhtiö – näin varaudut ennustettuun lumikaaokseen

Mediassa otsikoidaan, että heti vuodenvaihteen jälkeen kylmä ilma on saapumassa Suomeen ja ennakoidaan, että etelärannikolle saattaa paikoitellen kertyä jopa 15 senttiä lunta. Taloyhtiöiden kannattaa huomioida, että vaikka talvikunnossapito olisi ulkoistettu huoltoyhtiölle, on taloyhtiössä oltava poikkeustilanteissa valmius tarttua toimeen.

Taloyhtiöllä aina viime käden vastuu

Talvikunnossapito on useimmiten ulkoistettu huoltoyhtiölle. Yön aikana yllättäen satanut lumi voi kuitenkin edellyttää myös taloyhtiöltä kiireistä reagointia, sillä äkillinen myräkkä saattaa sekoittaa huoltoyhtiön aikatauluja. Mikäli huoltoyhtiö ei pääse paikalle heti riskitilanteen havaitsemisen jälkeen, on taloyhtiön taattava turvallinen liikkuminen kiinteistön alueella.

– Tällöin taloyhtiön pitää huolehtia siitä, että katolle kertyvä lumi tai pihan liukkaus eivät aiheuta vaaratilanteita. Riskialue on eristettävä puomein tai lippusiimoin niin, että alue on mahdollista kiertää turvallisesti, ohjeistaa Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen.

Silloinkin kun turvallisuusvelvoite, tarkoittaen, että myös lumitilanteen tarkkaileminen, on selkeästi siirretty huoltoyhtiölle, tulee yhtiön valvoa, että sopijapuoli toimii sopimuksen mukaisesti. Valvonta on tärkeää, koska sopimuksesta huolimatta ensisijainen vastuu kiinteistön turvallisuudesta on kiinteistönomistajalla eli taloyhtiöllä.

Kiinteistöliitto lisäksi korostaa, että taloyhtiössä on tärkeää varmistaa, ettei pelastusteiden tai porttikäytävien edessä ole lumikasoja. Hälytysajoneuvojen on kaikissa olosuhteissa päästävä kiinteistöille.

Tarkkaavaisuutta toivotaan myös asukkailta

Vaikka taloyhtiö on ensisijaisesti vastuussa turvallisuudesta, kannattaa myös asukkaiden tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa havaitsemistaan vaaratilanteista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi.

– Toisin kuin asukkaat, isännöitsijä tai huoltoyhtiö eivät välttämättä ole kiinteistöllä pidempiä aikoja kerrallaan, muistuttaa Pynnönen.

Myös kadulla liikkuvien tulee olla valppaina – asetettuja puomeja ei saa missään tapauksessa siirtää.

Vastuu onnettomuuden sattuessa

Mahdollisessa vahinkotapauksessa ensisijainen korvausvastuu säilyy – sopimuksesta huolimatta – taloyhtiöllä. Jos siis kiinteistön vastuulla olevalla alueella liikkuva henkilö loukkaa itsensä, joutuu taloyhtiö kiinteistönomistajana korvaamaan syntyneen vahingon, kuten lääkäri- tai sairaanhoitokustannukset ja mahdollisesti aineelliset vahingot.

Taloyhtiö puolestaan voi vaatia sopimuskumppaniltaan korvausta jälkikäteen, jos esimerkiksi huoltoyhtiö ei ole noudattanut sopimusta lumitilanteen valvonnasta ja vaaratilanteiden hoitamisesta.

Lisätietoa taloyhtiön talvikunnossapidosta löytyy Kiinteistöliiton Taloyhtio.net-sivustolta

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

12.5.2026

Kuukauden kasvo: Taloyhtiön etu edellä

Älä jää muilta saamasi tiedon varaan, vaan perehdy asioihin itse ja luota omaan tekemiseesi. Tämän asian on oman hallitustyönsä aikana oppinut Vuoden 2026 taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittu forssalainen Laura Leiviskä.

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

imatralaisista taloyhtiöistä puuttuvat venäläisosakkaiden vastikkeet

25.3.2026

Venäjältä ei saada vastikkeita – taloyhtiöt pulassa

Venäläiset ovat ostaneet vuosien varrella asuntoja ja liiketiloja etenkin Itä- ja Kaakkois-Suomesta. Maahan kohdistettujen talouspakotteiden ja maksuliikennesulkujen takia moni taloyhtiö on pulassa, kun venäläisosakkaiden vastikkeet ovat jääneet saamatta.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti