Taloyhtiö myi ensimmäisen erän kaukolämpöä Tampereella

Tampereella tehtiin eilen historiaa, kun tavallisesti ostaja- ja maksajapuolella pysyttelevä taloyhtiö ryhtyi myyjäksi ja kauppasi sähkölaitokselle kaukolämpöä sadan kilowattitunnin edestä.

Myyjänä on Kiinteistölehden jo vuosia seuraama As Oy Tampereen Pohjolankatu 18–20, jonka hanke ”liikalämmön” myymiseksi takaisin kaupungin verkkoon oli eilen tiistaina edennyt kokeiluvaiheeseen.

– Testasimme kaukolämmön myyntiä. Testi kesti tunnin, ja sen aikana myimme kaukolämpöä sata kilowattituntia Tampereen Sähkölaitokselle, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pertti Vesterinen kertoo.

Aika näyttää, kuinka paljon kaukolämpöä lopulta liikkuu taloyhtiöltä takaisin kaupungin verkkoon. As Oy Tampereen Pohjolankatu 18–20 on vuosien varrella saanut mainetta ennakkoluulottomista energiaratkaisuistaan.

– Meillä on jo kaksi vuotta ollut käytössä lämmön talteenotto, tuotamme aurinkoenergiaa ja talomme on tiivis.  Näin meille syntyy toisinaan ylimääräistä lämpöenergiaa, Vesterinen luonnehti Kiinteistölehdelle viime syksynä, kun taloyhtiö oli päässyt Suomessa ainutlaatuiseen sopimukseen ylimääräisen lämmön myymiseksi kaupungille.

– Pystymme myymään ehkä noin 100 MWh vuodessa.  Kunhan asennamme taloomme maalämmön ja ryhdymme ottamaan lämpöä talteen viemäristä, pystymme kaksinkertaistamaan myyntimme, visioi Vesterinen tuolloin.

Taloyhtiön energiahankkeet eivät ole jääneet huomiotta. Tuorein tunnustus tuli 31. tammikuuta, kun Suomen Lähienergialiitto antoi Tampereen Pohjolankatu 18 – 20:lle ja Tampereen Sähkölaitokselle kunniamaininnan vuoden 2017 lähienergiaratkaisusta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Tiia Niemi kasvokuva

3.3.2026

Energia-alan asiantuntija Tiia Niemi: Monilla pienillä taloyhtiöillä on hankala tilanne

Taloyhtiöt joutuvat lykkäämään energiaremontteja rahoituksen puutteen vuoksi. Varsinkin pienillä yhtiöillä lainansaanti on entistä vaikeampaa, toteaa Pori Energian palvelutuotantopäällikkö Tiia Niemi. Niemi toimii myös Kiinteistöliitto Satakunnan hallituksessa.

pieni taloyhtiö

25.4.2025

Raunistulan neljän kodin yhtiössä asiat hoidetaan omin voimin

Raunistulan puutaloalueella sijaitsevan entisen lakkatehtaan kiinteistössä tehdään päätökset yhdessä ja tartutaan talkoohengellä harjaan ja lumilapioon. Ari Kokko on toiminut taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana neljä vuotta.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

6.11.2025

Kaupallinen yhteistyö

Järjestelmällisyyttä taloyhtiöiden arkeen

Taloyhtiöille tarkoitettu digipalvelu tuo kaikki yhtiön asiakirjat, ilmoitukset ja toiminnot yhteen paikkaan. Tietojen keskittäminen helpottaa huomattavasti taloyhtiön sisäistä asiointia ja viestintää.

PHM Group

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti