Taloudellisempaa aurinkosähköä – ensimmäinen takamittarointi asennuksen yhteydessä

Solarvoima Oy on asentanut aurinkovoimalan ja takamittaroinnin liikekiinteistöön Espoossa. Kytkentätapa mahdollistaa aurinkovoiman laajan hyödyntämisen kiinteistön eri osissa ja samalla kiinteistö-osakeyhtiöstä tulee sähkön jakelija.

”Vuokralaisemme käyttävät merkittävän määrän sähköä. Näin toteutettuna aurinkovoimalasta saatiin huomattavasti suurempi ja kannattavampi, koska sähköä käytetään enemmän itse”, kertoo KOY Ruskoksen toimitusjohtaja Kalle Öhman.

Aurinkovoimala on taloudellisesti kannattava investointi, jos sillä pääosin korvataan verkosta ostettavaa energiaa.

”Takamittarointi on niin liikekiinteistössä kuin taloyhtiössäkin keskeinen menettely, jolla voidaan suurentaa taloudellisesti kannattavan voimalan kokoa. Uudiskohteissa kannattaisikin harkita, toteutetaanko jo rakennusvaiheessa takamittarointi ja otetaan itse aktiivisempi rooli energiaverkon hallintaan tonttikokonaisuuden sisällä”, kannustaa Solarvoiman aurinkosähköasiantuntija Janne Käpylehto.

Sinikalliossa Espoossa sijaitseva voimala on nimellisteholtaan 23,5 kilowattia ja sen arvioitu vuosituotanto on noin 20 megawattituntia, vastaten lähes kymmenen kerrostalohuoneiston vuosittaista sähkönkulutusta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Aurinkokeräimiä asuinrakennuksen katolla.

29.4.2026

Aurinkosähkö yleistyy taloyhtiöissä – kannattavuus syytä selvittää 

Aurinkosähköjärjestelmien määrä taloyhtiöissä on kasvussa, selviää Kiinteistöliiton energia- ja ilmastoaiheisesta kyselystä. Viidellä prosentilla kyselyn vastaajista oli taloyhtiössään oma aurinkosähköjärjestelmä, ja heistä 60 prosenttia on perustanut oman energiayhteisön.

18.9.2025

Sata vuotta elämää taloyhtiöissä – miten asuminen on muuttunut?

Suomen Kiinteistölehti juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta myös ensimmäisen asunto-osakeyhtiölain voimaantulosta. As Oy Agrikolankatu 7 on esimerkki siitä, millaisia muutoksia taloyhtiöissä on koettu vuosisadan aikana.

Tähtiartikkeli

energiayhteisö tuo säästöjä

27.4.2026

Energiayhteisön perustaminen taloyhtiöön tuo säästöjä

Kerrostalon sisäinen energiayhteisö voi tuoda merkittävän säästön asukkaiden sähkölaskuun, osoittaa Turun yliopiston tuore tutkimus. Energiayhteisössä aurinkovoimalan tuotto jaetaan asukkaiden kesken. Energiayhteisöjä on perustettu taloyhtiöihin varsin vähän.

13.8.2025

Torakat yllättivät porilaisen taloyhtiön – nopea reagointi ratkaisi ongelman

Torakat ovat epämiellyttäviä vieraita, jotka leviävät helposti asunnosta toiseen. Niiden häätäminen kannattaa jättää ammattilaisen vastuulle. Porilaisessa kerrostalossa ongelma saatiin kuriin, kun sarviniekkoihin puututtiin heti ensimmäisen havainnon jälkeen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti