Talotekniikka

Talotekniikka-osion artikkelit käsittelevät kiinteistöjen talotekniikkaa, kuten lämmitys- ja putkistojärjestelmiä, ja niiden kunnossapitoa.

talotekniset järjestelmät talvi

Sivu 8

8.10.2019

Kodin sähköistyksellä kohti hiilettömyyttä

Mitä uutta tekniikkaa haluaisit asennuttaa kotiisi hiilijalanjäljen pienentämiseksi? Kysymys esitettiin elokuisessa Löydä sähkömies -palvelun teettämässä internetkyselyssä, johon vastasi 3 200 rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostunutta. Kärkikaksikon muodostivat Aurinkopaneeleja oman sähkön tuottamiseksi (24,8%) ja Ledit nykyisten lamppujen tai valaisimien tilalle (19,2 %).

27.9.2019

Taloyhtiöt saavat Jyväskylässä maksutonta ohjausta valaistuksen suunnitteluun

Jyväskylä on ainoa kaupunki, jossa on päätyökseen kaupunkivalaistukseen keskittyvä suunnittelija, kertoo Yle. Vuonna 2000 kantakaupungin ulkovalaistukselle kirjoitettiin oma yleissuunnitelma. Konkreettisesti kaupungin tiukka ohjaus näkyy monen piha-alueen, taloyhtiön ja kiinteistön valaistuksessa.

12.9.2019

IFA-messuilla alan yrityksiä lähes kaikkialta maailmasta

IFA 2019 -messut Berlin ExpoCenterissä 6.-11. syyskuuta keräsivät lähes 2000 näytteilleasettajaa, 245 000 messuvierasta, joista yli puolet ammattilaiskävijöitä, ja lisäksi lähes 6000 median edustajaa 160 maasta. Kuusipäiväisen näyttelyn aikana esiteltiin lukuisia tuotelanseerauksia.

5.9.2019

Tekoälyllä täsmäsäätöjä ja energiansäästöä

Kiinteistönhoidon apuna käytettävä tekoäly luo mahdollisuuksia huoneisto- ja asukaskohtaisiin lämpötilan säätöihin ja varoittaa kosteusvaurioista, kertoo Rakennuslehti. Avainasemassa on kattava anturointi. Sekä Satolla että Kojamolla on muutaman vuoden kokemus anturointia hyödyntävästä, asumismukavuuden parantamiseen tähtäävän tekoälyn käytöstä.

5.9.2019

Korvausilmaventtiilin puhdistaminen

Korvausilmaventtiilin sisäpuolisten osien puhdistus kuuluu sekä painovoimaisessa että koneellisessa ilmanvaihdossa asukkaan vastuulle. Puhdista venttiilit vähintään kaksi kertaa vuodessa. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa korvausilmaventtiili voi löytyä joko seinästä tai ikkunasta.

20.5.2019

Helsingin Uutiset: Vanhoissa vesiputkissa paheneva terveysriski

Heikkokuntoiset vesijohdot saattavat hajotessaan aiheuttaa vakavan vesivahingon ja lisäksi myös terveysriskin. Suomessa on vuosittain jopa kymmeniä tilanteita, joissa talousvesi likaantuu ja likaantunut vesi voi aiheuttaa epidemian. Asiasta kertoo tänään Helsingin Uutiset verkkosivuillaan. Enimmäkseen kyse on pohjavesien likaantumisesta. Vesiputkiverkostojen merkitys ongelmatilanteiden aiheuttajana on kuitenkin kasvanut.

7.5.2019

Talousveden yhteyttä putkirikkoihin puidaan Tampereella

Neljä tamperelaista taloyhtiötä vaatii Tampereen vedeltä putkiongelmien vuoksi yhteensä 1,7 miljoonan euron vahingonkorvauksia maanantaina 6.5.2019 Pirkanmaan käräjäoikeudessa alkaneessa oikeudenkäynnissä, kirjoittaa Aamulehti. Taloyhtiöiden vaatimukset perustuvat siihen, että Haapalinnan alueen kerrostalojen lämminvesi- ja lämpimän kiertoveden putkistoissa on havaittu 6–10 vuotta niiden käytttöönotosta putkivaurioita, jotka johtivat lopulta lämminvesiputkistojen uusimiseen. Kyseessä olevat rakennukset sijaitsivat lähellä toisiaan ja lähellä Hyhkyn […]

25.4.2019

VTT kehitti luonnonmateriaaleista tehokkaan palonsuojapinnoitteen

Pinnoite soveltuu erityisen hyvin puumateriaalien syttymissuojaksi. Nanoselluloosasta valmistettava ruiskutettava tai siveltävä palonsuojapinnoite estää hapen pääsyn materiaaliin ja hidastaa näin merkittävästi palon etenemistä. Pinnoitteella on VTT:n mukaan hyvät mahdollisuudet mullistaa rakennusmateriaaleissa käytettävien palonsuojapinnoitteiden markkinat.

25.4.2019

Ilmalämpöpumpun asentamiseen tarvitaan aina taloyhtiön lupa

Viime kesän pitkät hellejaksot saivat monet pohtimaan ilmalämpöpumpun hankkimista myös kerros- ja rivitaloasuntoihin. Osakas tarvitsee asennukseen aina taloyhtiön luvan. Kiinteistöliitto, Kiinteistöliitto Uusimaa, Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ja Rakennustieto laativat yhdessä ohjeet ilmalämpöpumpun asentamisesta kerrostaloasuntoon.

23.4.2019

Kiinteistöissä syntyvästä hiilidioksidista polttoainetta

Lappeenrantalainen startup-yritys on kehittänyt menetelmän, joka kerää talteen kiinteistöissä syntyvän hiilidioksidin ja muuntaa sen polttoaineeksi. Menetelmän ansiosta rakennuksista voisi parhaimmillaan tulla jopa hiilinieluja, kertoo asiasta uutisoinut Etelä-Saimaa. Artikkelin mukaan Soletair Powerin kehittämästä menetelmästä on kiinnostunut myös pörssiyhtiö Wärtsilä, joka sijoittaa 500 000 euroa Lappeenrannan Skinnarilassa toimivaan yritykseen.

29.3.2019

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin päivityksen soveltaminen alkaa keväällä 2020 – RAKLI selvitti jäsenistön näkemyksiä sähköautojen latauspaikkojen rakentamiseen

RAKLI toteutti maaliskuussa 2019 kyselyn jäsenistölleen sähköautojen latauspaikkojen rakentamisesta. Tarkoituksena oli selvittää RAKLIn jäsenten näkemyksiä siitä, kuinka rakennusten energiatehokkuusdirektiivin eli EPBD:n muutokset koskien sähköautojen latauspaikkojen rakentamista tulisi toteuttaa kansallisessa lainsäädännössämme ja mitä vaikutuksia tällä olisi kiinteistönomistajille. Vuonna 2018 päivitetty EPBD eli Energy Performance of Building Directive sisältää vaatimuksen kansallisen minimimäärän asettamisesta sähköautojen latauspaikoille kiinteistöissä muille […]

7.2.2019

Fiksuvesi sai merkittävän rahoituksen ja kasvaa Euroopassa

Suomessa Fiksuvesi-etäseurantapalvelusta tunnettu Envera Oy valittiin Business Finlandin Nuoret innovatiiviset yritykset (NIY) -ohjelmaan. Ohjelmaan valitaan kansainväliseen skaalautumiseen tähtääviä startup-yrityksiä, joilla on liikevaihtoa ja näyttöä kasvavasta liiketoiminnasta. Enveralla on liiketoimintaa ja asiakkaita Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Hollannissa sekä useassa muussa Euroopan maassa.