Suurin osa suomalaisista hyväksyy taantuvien alueiden tukemisen

Valtaosa suomalaisista hyväksyy taantuvien alueiden tukemisen, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta. Useampi kuin kaksi kolmesta (69 %) on samaa mieltä väitteen kanssa, jonka mukaan on oikein, että Suomen sisäisiä kehityseroja tasataan valtion toimenpitein ja verovaroilla. Vain kuudesosa (17 %) on eri mieltä.

Yli puolet (53 %) väestöstä olisi myös halukas lopettamaan puheen taantuvista alueista sillä perusteella, että se ruokkii kuihtumiskierrettä entisestään. Kolmannes (33 %) kiistää väitteen. Ikääntyneet väestöryhmät, eläkeläiset, yrittäjät ja maaseutumaisissa kunnissa asuvat ovat keskimääräistä innokkaampia suitsimaan puheita taantuvista alueista.

Asunto-osakeyhtiöiden valtion takaamia remonttilainoja kannatetaan

Tukimuodoista valtion takaamat remonttilainat ja verohuojennukset työn perässä muuttaville saivat kyselyssä eniten kannatusta.

Lähes kolme neljästä (72 %) kannattaa ainakin jossain määrin sitä, että asunto-osakeyhtiölle myönnettäisiin remontteja varten valtion takaamia perusparannuslainoja.
Noin kaksi kolmesta (66 %) suhtautuu hyväksyvästi verohuojennuksiin työn perässä muuttaville sekä varainsiirtoveron poistamiseen asunto- ja kiinteistökaupoista (63 %).

Lue lisää Kunnallisalan kehittämissäätiön tiedotteesta.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

huoneistotietojärjestelmään

3.3.2023

Vauhtia huoneistotietojärjestelmään siirtymiseen

Taloyhtiöiden tietojärjestelmäongelmat ovat hidastaneet osakeluetteloiden siirtoa huoneistotietorekisteriin. Vasta pieni osa taloyhtiöistä on tehnyt siirron. Ennen vuotta 2019 valmistuneiden asunto-osakeyhtiöiden tiedot täytyy siirtää järjestelmään tämän vuoden loppuun mennessä.

osakas muutostöitä

30.1.2023

Osakas tekee muutostöitä ilman lupaa, mitä tehdä?

Osakkaalla on laaja muutostyöoikeus hallitsemassaan huoneistossa. Muutostöistä tulee kuitenkin tehdä ilmoitus hallitukselle tai isännöitsijälle, jos muutostyö vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan omistamaan kiinteistön osaan. Mitä tehdä jos osakas aloittaa muutostyöt ilman ilmoitusta?

Tilaajille

vakuutus korvasi

23.2.2023

Vakuutus korvasi uuden rivitalon palaneen tilalle

Viime kesänä Mäntsälässä palaneen rivitalon tilalle nousee uudisrakennus. Vakuutuksen turvin siitä rakennetaan lähes entisenkaltainen. Rivitalopalot ovat Suomessa valitettavan yleisiä, mutta palo-osastointi voi auttaa vähentämään niiden aiheuttamia tuhoja.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

osakas hyvitys

24.4.2023

Milloin osakas voi saada hyvitystä?

Taloyhtiö voi hyvittää osakkaalle hänen tekemänsä kylpyhuoneremontin, jos se on hyödynnettävissä yhtiön hankkeessa ja näin ollen tuo yhtiölle säästöä. Hyvitys toteutetaan vastikealennuksen muodossa.

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti