Vuokranantaja – vältä näitä sudenkuoppia

Suomen Vuokranantajat ry varoittaa vuokranantajia yleisistä sudenkuopista, joiden vuoksi vuokraus voi epäonnistua, vaikka sesonki on huipussaan.

  1. Vuokrapyynti on tapissa 
    Pienistä asunnoista ja yksiöistä käydään kovaa kilpailua. Ylihinnoiteltu asunto ei kuitenkaan houkuttele pitkäaikaisia vuokralaiskandidaatteja. Kannattaa siis selvittää tarkasti vallitseva vuokrataso, eikä säikähtää, vaikka joutuisi hieman tinkimään siitä, mitä edellinen vuokralainen on maksanut.
  2. Vuokra-asuntoilmoitus on epäselvä ja suppea
    Ilmoituksen huolellisesti tehnyt vuokranantaja nappaa parhaimmat ja motivoituneimmat vuokralaiset. Kattava ilmoitus luo luotettavan ensivaikutelman vuokranantajasta ja enteilee toimivaa vuokrasuhdetta. Hyvät ja valoisat kuvat, pohjapiirustus sekä asunnon perustiedot ovat hyvän ilmoituksen kulmakiviä.
  3. Asuntonäyttö järjestetään huonosti
    Huolellinen siivous ja tuuletus kannattavat poikkeuksetta. Näyttö kannattaa järjestää valoisan aikaan ja iltapäivällä, jolloin myös työssäkäyvät pääsevät mukaan näytölle. On makuasia, järjestääkö yhteisnäytön vai kullekin kandidaatille oman näytön, jossa pääsee paremmin keskittymään jokaiseen kandidaattiin. Hyvä keino on myös tehdä ensin puhelinhaastattelu ja tavata potentiaalisimmat sitten asunnolla.
  4. Uskotaan stereotypioihin
    Sukupuoli ja ikä eivät ole takeita vuokralaisen maksukyvystä, siisteydestä, säntillisyydestä tai pysyvyydestä. Parasta olisi seuloa näytöllä asuntoon sopivin mahdollinen tyyppi. Esimerkiksi kampusalueelle opiskelija tai rauhalliselle arvoalueelle työkomennuksella oleva henkilö.
  5. Vuokralaista ei uskalleta jututtaa
    Moni vuokranantaja ei tiedä, mitä vuokralaiselta saa ja ei saa kysyä. Esimerkiksi elämäntilanteen tiedusteleminen on ok. Kysy, miksi vuokralainen muuttaa, mitä hän tekee ja onko luottotiedot kunnossa. Näin pääset oikeansuuntaisen keskustelun alkuun, ja annat hänelle mahdollisuuden kertoa itsestään tarkemmin.
  6. Ei varmisteta vuokralaisen vuokranmaksukykyä
    Vuokranantajan on syytä selvittää vuokralaisen kuukausitulot. Vuokran maksaminen ajallaan on vuokralaisen tärkein velvoite ja vastuullisen vuokranantajan tehtävä on varmistua, että vuokralaisen tulot riittävät vuokran maksamiseen.
  7. Vuokralaisen taustoja ei tarkisteta
    Vuokranantajan kannattaa aina tarkistaa vuokralaiskandidaatin luottotiedot ennen sopimuksen allekirjoittamista. Vuokralaiselta voi pyytää myös työhaastattelun tapaan yhteystietoja entisille vuokranantajille.
  8. Käytössä netistä löydetty vuokrasopimuspohja
    Vuokrasopimus on vuokraustoiminnan kannattavuuden tärkein peruspilari. Moni tyytyy käyttämään googlesta löydettyä sopimuspohjaa, joissa sopimusehdot saattavat olla puutteellisia.
  9. Hidastellaan vuokralaisvalinnassa
    Sesonkiaikana valinnat tehdään nopeasti. Turha aikailu voi johtaa siihen, että suosikkikandidaatti onkin sitoutunut jo toiseen asuntoon.

Artikkeli: Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

15.3.2022

Häiriköintiä ja huumepiikittelyä rappusten alla – Oikeuden mielestä asukasta ei saanut häätää

Helsingin Sanomat uutisoi turkulaisnaisen saamasta häädöstä ja sen yllättävästä lopputuloksesta oikeudessa. Nainen asui isossa taloyhtiössä, jonka omistaa suuri turkulainen vuokranantaja. Häätöyritykset johtuivat naisen, hänen puolisonsa sekä pariskunnan vieraiden metelöinnistä.

21.12.2021

Leväperäisyys voi tuoda omakotitalon vuokraajalle muhkeat tappiot

Suurten asuntojen vuokrakysyntä on kasvanut korona-aikana. Vuokranantajien yhdistyksessä kasvu näkyy jäsenten lisääntyneinä kysymyksinä. Vastuukysymyksiä pohditaan erityisesti silloin, kun vuokrattavana on kerrostaloasunnon sijaan omakotitalo.

28.1.2022

Vuokranantajakysely 2022: Uuden sijoitusasunnon ostoaikeet laskussa

Vuokranantajakyselyssä kysyttiin uuden sijoitusasunnon ostoaikeista tulevan vuoden aikana. Noin puolet yli 2100 vastaajasta arvioi, etteivät he aio hankkia uutta sijoitusasuntoa, vaikka sopivakin kohde ilmaantuisi myyntiin. Vastaajien osuus, jotka eivät aio ostaa uutta asuntoa seuraavan vuoden aikana, kasvoi edellisen vuoden kyselystä noin viidellä prosenttiyksiköllä.

11.2.2022

Vuokranantaja ei saa kysellä henkilökohtaisuuksia

Sosiaalisen median asunnonhakuilmoituksissa kerrotaan avoimesti omista elämäntavoista, kuten päihteettömyydestä, liikunnallisuudesta ja säntillisyydestä. Yle kertoo artikkelissaan, että Ilmiötä on luonnehdittu Instagram-maailman valumiseksi vuokramarkkinoille, ja siitä on oltu vuokralaisjärjestöissä myös huolissaan. Vuokralaisten etujärjestössä toivotaan, että hyvän maun raja ymmärretään eli se, mitä itsestä kerrotaan ja kuinka paljon näytetään.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti