Suomalaisen sauna lämpiää useimmiten sähköllä

Suomalaisen saunan päivänä 10.6. kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että saunassa on hyvä kiuas ja että saunassa ei synny riitaa.

Suomalaisen saunan päivää vietetään lauantaina 10. kesäkuuta. Sen kunniaksi verkkorautakauppa Netrauta.fi selvitti myyntitilastoistaan suomalaisten suosituimmat saunan kiukaat.

Suomalainen sauna toimii useimmiten sähköllä. Toimitusjohtaja Joni Meltoranta kertoo, että myydyistä kiukaista 65 prosenttia lämpenee sähköllä ja 35 prosenttia puulla.

”Sähkökiukaiden myyntiä hallitsevat isot valmistajat. Kaksi suurta Harvia ja Helo ottavat isoimmat siivut myynnistä, ja loppu jakaantuu noin kymmenelle muulle valmistajalle.”

Myös puukiukaiden ykkönen on Harvia. Sen jälkeen tulevat Kastor ja Narvi. Meltorannan mukaan yleinen harhaluulo on, että puukiukaita menisi kaupaksi vain mökkikauden alkaessa.

”Verkossa puukiukaita myydään ihan ympäri vuoden.”

Hinta, laatu ja design tärkeitä

Asiakkailla kiukaan valinnassa vaikuttavat toimitusaika ja kilpailukykyinen hinta. Netraudassa on huomattu, etteivät asiakkaat hae verkossa halvinta vaan sellaista kiuasta, jossa hinta, laatu ja design kohtaavat.

Meltorannan mukaan kiukaat olivat pitkään melko samankaltaisia bulkkituotteita. Ruotsissa ja muualla maailmalla tilanne on edelleen sama. Suomessa kiukaiden designiin alkoi monipuolistua 1990-luvulta eteenpäin, kun muun muassa vuolukivikiukaat ja heti valmiit kiukaat levisivät laajemmin markkinoille. 2000-luvulla IKI-Kiuas toi markkinoille ensimmäisen pilarikiukaan, jossa oli toistasataa kiloa kiviä ja täysin uusi ilme.

”Nykyisin suosikkikiuas onkin verkko- eli pilarikiuas, jossa on massiivinen määrä kiviä luomassa pehmeää löylyä”, Meltoranta kertoo.

Samalla kiukaiden hintahaitari on levinnyt todella laajaksi: kiukaan voi ostaa hiukan yli satasella tai maksaa haluamastaan laadusta ja uniikista designista jopa tuhansia euroja.

Isommalla investoinnilla saa parempaa materiaalia, kestävyyttä ja designia. Designkiukaat ovat tulleet viime vuosina jäädäkseen ja nostavat päätään aina esimerkiksi asuntomessujen tai Habitaren aikaan. Ostopäätöstä ei näissä tapauksissa tehdä hetken mielijohteesta vaan usein asiakas on saanut ensikontaktin tuotteeseen jossain alan tapahtumassa. Määrällisesti niitä ei vielä paljon mene, mutta suunta on selkeästi ylöspäin.

Suomalaisen saunan päivällä pitkät perinteet

Suomalaisen saunan päivä ei ole mikään uusi keksintö, sillä sitä on vietetty jo kolmekymmentä vuotta. Suomalaisen saunaseuran toiminnanjohtaja Jussi Nuortimo kertoo, että päivällä halutaan kunnioittaa suomalaista perinnettä ja juhlistaa kesän alkua.

”Saunominenhan on suomalaisimpia asioita, mitä meillä on. Suomensukuisten kansojen saunaperinne juontaa jo kymmenentuhannen vuoden takaa”, Nuortimo sanoo.

Nuortimon mukaan saunominen on palaamassa takaisin yhteisölliseksi toiminnaksi.

”Ihmiset saunovat taas mielellään yhdessä, kun jossain vaiheessa hakeuduttiin omiin tai taloyhtiöiden saunoihin. Ehkä se liittyy siihen, että halutaan erilaisia saunomiskokemuksia ja parempia löylyjä kuin vaikkapa taloyhtiön saunassa on tarjolla.”

Suomalainen saunaseura on ehdottanut saunapäivästä kansallista liputuspäivää. Voit käydä allekirjoittamassa vetoomuksen nettiosoitteessa saunapaiva.fi.

Saunaetiketin viisi kohtaa

  1. Sauno sen porukan ehdoilla, jonka kanssa olet. Saunomisen pitää olla kivaa itselle ja muille.
  2. Kunnioita muita: älä heitä liikaa löylyä.
  3. Vältä puheenaiheita, jotka saattavat aiheuttaa riitaa.
  4. Käytä laudeliinaa.
  5. Huolehdi riittävästä nesteytyksestä. Juo vettä tai kivennäisvettä.

Vinkit antoi Suomalaisen saunaseuran toiminnanjohtaja Jussi Nuortimo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

sauna kerrostaloasunto

5.7.2023

Näin voit tehdä saunan kerrostaloasuntoon

Vanhaan kerrostaloasuntoonkin on mahdollista rakentaa sauna. Remonttiin ei pidä ryhtyä omin päin, vaan urakkaan palkataan ammattilaisia suunnittelemaan ja toteuttamaan muutostyö turvallisesti. Myös lupien täytyy olla kunnossa ennen urakkaan ryhtymistä.

sähkökatkot

27.10.2022

Näin varaudut sähkökatkoihin

Sähköpulan takia voidaan tulevana talvena joutua tekemään lyhyitä sähkökatkoja. Niihin on hyvä varautua etukäteen esimerkiksi 72 tunnin kotivaralla ja säästämällä sähköä. Tärkeintä on pysyä rauhallisena.

linjasaneeraus

13.4.2023

Taloyhtiö sai linjasaneerauksessa lisää energiatehokkuutta

Helsinkiläinen As Oy Risto Rytintie 24 toteutti linjasaneerauksen, jonka yhteydessä päätettiin parantaa myös energiatehokkuutta ja vaihtaa kaukolämmöstä maalämpöön. Samalla uusittiin yleisiä tiloja ja parannettiin esteettömyyttä. Yhtiö sai energia- ja esteettömyyskorjauksiin avustusta ARAlta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti