Asunto-osakeyhtiölain edellisestä kokonaisuudistuksesta on kulunut noin 15 vuotta. Parhaillaan lakia ollaan jälleen osittain päivittämässä, sillä asunto-osakeyhtiöiden toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi lain voimaan tulon jälkeen.
Asunto-osakeyhtiöiden toimintaa sekä kiinteistöjen, rakennusten ja huoneistojen käyttötapoja muovaavat muun muassa väestön ikääntyminen, asumisen keskittyminen kasvukeskuksiin sekä kestävän kehityksen vaatimukset. Nämä muutokset edellyttävät myös lainsäädännön ajantasaistamista.
Lain uudistamisen taustalla olevissa selvityksissä todetaan, että Suomen aluerakenne on kehittynyt eriytyvästi. Väestönkasvu, uusien työpaikkojen syntyminen, taloudellisen toimeliaisuuden kasvu sekä uudisrakentaminen keskittyvät yhä harvemmille alueille. Kasvavien kaupunkiseutujen ulkopuolella kehitys on monin paikoin päinvastaista: useilla alueilla väestö ja taloudellinen toiminta vähenevät, osin hitaasti, osin hyvin nopeasti.
Artikkeli on tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Suomen Kiinteistölehden tilaajana saat lukuoikeuden kaikkiin artikkeleihin. Sinun tarvitsee vain luoda käyttäjätunnus ja kirjautua sisään! Oletko Kiinteistöliiton jäsen? Ota etu käyttöösi tästä
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään