Seuraavaksi taloyhtiöissä riidellään sähköautojen latauksesta?

Sähköautojen latauslaitteiden myynti

Kolmella helsinkiläisellä taloyhtiöllä on ongelma, kirjoittaa Talouselämä. Yhtiöt omistavat yhteisesti parisataapaikkaisen autohallin, jonne yksittäinen sähköautoilija oli saanut isännöintitoimistolta luvan asentaa omalla kustannuksellaan autolleen latauspaikan, jonka sähkökulut hän myös maksaa itse.

Ongelmaksi nousee kuitenkin asunto-osakeyhtiölaissa määritelty osakkaiden yhdenvertaisuus. Autohallissa vain 15 autopaikalle voidaan rakentaa latauspaikka ilman, että koko kiinteistön sähköjärjestelmää tarvitsee uusia.

Suomen Kiinteistöliiton neuvontalakimies Virpi Hienonen kertoo sähköautokyselyiden kasvaneen selvästi viiden viime vuoden aikana. Asunto-osakeyhtiölaki ei anna valmiita vastauksia, vaan yhdenvertaisuusperiaatteen edellytyksiä tulee tulkita. Jos hallitus on taloyhtiössä esimerkiksi kysellyt osakkaiden halukkuutta latauspistokkeiden asentamiseen ja kaikille on tarjottu mahdollisuus rakentaa pisteet omalla kustannuksellaan, täyttyy yhdenvertaisuusperiaate lähtökohtaisesti.

Motivan tekemässä Kiinteistöjen latauspaikkaselvityksessä todetaan, että kaikkien taloyhtiön hallinnassa olevien autopaikkojen muuntaminen sähköautojen lataamiseen sopiviksi taloyhtiön varoin edellyttää kaikkien osakkeenomistajien suostumusta.

Lue alkuperäinen juttu Talouselämän nettisivuilta.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.1.2026

Sähköauton latauslaitteiden myynti laski viime vuonna

Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin viime vuonna 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Sähköteknisen kaupan liitto (STK). Latauslaitteiden määrä ei kasva samaa tahtia sähköautojen myynnin kanssa.

paloturvallisuus lataushankkeessa

19.2.2026

Kaikissa autoissa kytee tulipaloriski – ota paloturvallisuus huomioon lataushankkeessa

Kun asuinkerrostalon pysäköintihalliin hankitaan sähköautojen latausjärjestelmä, on samalla hyvä laittaa kuntoon paloturvallisuusjärjestelmät. Sähköautopalot syttyvät yleensä latauksesta ja ovat vaikeita sammuttaa, vaikka polttomoottoriautojen palot ovatkin paljon yleisempiä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

7.11.2025

Sähköautojen latausasemat taloyhtiössä – kuinka niistä päätetään?

Taloyhtiössä eteen tulee yhä useammin kysymyksiä latausasemien asentamisesta autopaikoille. Kun yhtiössä tehdään päätöksiä sähköautojen latausasemien asentamisesta, on varmistettava yhdenvertaisuuden toteutuminen sekä vastuiden ja kustannusten selkeä jakautuminen.

Tilaajille

23.3.2026

Taloyhtiön hallitus, valmistaudu yhtiökokoukseen huolella

Kevät merkitsee monessa taloyhtiössä yhtiökokouksen lähestymistä. Hallituksessa onkin hyvä aika miettiä tulevaa kehitystä ja mahdollisesti tarvittavia selvityksiä, joita yhtiökokoukselle esitetään päätöksiä varten.

Tilaajille

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti