
Selvitys: Vesi- ja jätekustannukset nousseet ripeästi
Varsinkin vesi ja jätehuolto ovat tänä vuonna kallistuneet nopeasti edellisvuoteen verrattuna, kun taas sähköenergia on halventunut. Tiedot ilmenevät Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

HSY:n pientalojen jätteen monilokerokokeilua oli onnistunut ja se jatkuu vuodella. Kokeilijoiden määrää myös kasvatetaan pääkaupunkiseudulla, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tiedottaa.
Kokeilu tuo pientaloasukkaalle kätevän kierrätyspisteen omaan kotipihaan. Pientalon monilokeroastiassa on omat lokerot neljälle eri jätelajille: muovipakkauksille, biojätteelle, pienmetallille ja sekajätteelle.
Pientalojen monilokeroisen jäteastian kokeilu aloitettiin toukokuussa 2019 noin tuhannella pienkiinteistöllä pääkaupunkiseudulla. Alun perin kaksivuotiseksi määriteltyä kokeilua jatketaan nyt vuodella toukokuusta 2021 kevääseen 2022. Mukaan otetaan enintään 700 uutta kiinteistöä samoilta tai lähialueilta. Kokeilun kiinteistöt valitaan mahdollisimman tiiviiltä alueelta, jotta jätteiden kerääminen on ystävällisempää niin lompakolle kuin ympäristöllekin. HSY on lähettänyt kirjeen niille asiakkailleen, joilla on mahdollisuus ilmoittautua mukaan kokeilun jatkoon.
Pientalojen monilokerokokeilu on ollut menestys. Se on lisännyt lajittelua ja vähentänyt jätteen määrää. Kokeilun osallistujien keskimäärin tuottaman sekajätteen määrä on vähentynyt 66 prosenttia ja kokonaisjätteen määrä 22 prosenttia verrattuna kokeilua edeltäneeseen aikaan. Kokeilijat kertovat lajittelevansa erityisesti biojätettä ja muovipakkauksia merkittävästi aiempaa aktiivisemmin.
Lue lisää täältä.

Varsinkin vesi ja jätehuolto ovat tänä vuonna kallistuneet nopeasti edellisvuoteen verrattuna, kun taas sähköenergia on halventunut. Tiedot ilmenevät Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

Kerrostalojen hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna 1,5 prosenttia ja rivitalojen 2,8 prosenttia, selviää Kiinteistöliiton kyselystä. Kerrostaloyhtiöissä vastikkeiden nousu on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän. Taloyhtiöiden maksukyky on parantunut.

Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat nousseet edellisvuotta vähemmän. Monissa kunnissa nousu on erittäin nopeaa. Eniten kasvoivat vesi- ja kaukolämpökustannukset, käy ilmi Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksestä.

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat koko maassa viime vuoden loka-joulukuussa, kertoo Tilastokeskus. Eniten laskua oli kaksioissa. Suomen Vuokranantajien ekonomistin Eemeli Karlssonin mukaan kyseessä on laajempi ilmiö.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään