Rappukäytävässä raiskanneen tuomio lieveni ehdolliseksi

Vuonna 1996 syntynyt mies tuomittiin reilu vuosi sitten raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen käräjäoikeudessa. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus päätyi alentamaan miehelle tuomittua rangaistusta, kertoo MTV.

Mies oli raiskannut naisen kerrostalon porraskäytävässä. He tunsivat entuudestaan, ja tekoa oli edeltänyt yhteinen ajanvietto.

Hovioikeus perusteli antamaansa lievempää rangaistusta muun muassa sillä, että teko ei poikennut tyypillisestä raiskauksesta esimerkiksi siten, että siihen olisi liittynyt ”erityisen pelottavia elementtejä”.

Teko ei myöskään ollut hovioikeuden mukaan suunnitelmallinen, ja väkivalta oli suhteellisen lievää. Lisäksi kiinnitettiin huomiota siihen, että teko kesti enintään noin kolme minuuttia.

Hovioikeuden mukaan teko ei myöskään ollut erityisen nöyryyttävä, vaikka se tapahtui taloyhtiön rappukäytävässä. Tätä hovioikeus selitti sillä, ettei tapahtuma-aikaan ollut todennäköistä, että kukaan näkisi tilannetta.

Hovioikeus katsoi, että oikeudenmukainen pituus vankeusrangaistukselle on kahden vuoden sijaan 1 vuosi ja 10 kuukautta.

Hovioikeuden mukaan teko ei ollut lajissaan ”tavanomaista moitittavampi”, eikä miehellä ollut kontollaan aiempaa rikosta, joka olisi voinut johtaa ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

MTV kertoo lisäksi, että myöskään uhrin humalatilasta johtunut puolustuskyvyttömyys tai kykenemättömyys tahdonmuodostukseen tai -ilmaisuun eivät estäneet hovin mielestä rangaistuksen määräämistä ehdollisena.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöriidat

18.1.2023

Taloyhtiöriidat kannattaa ratkoa sopimalla

Taloyhtiössä voi syntyä riitoja muun muassa remonteista, maksulaiminlyönneistä ja häiriökäyttäytymisestä. Riidoissa kannattaa pyrkiä aina ensisijaisesti sopuratkaisuun, ja oikeusprosessiin lähteä vasta huolellisen harkinnan jälkeen.

19.12.2022

Mitä rappukäytävässä saa säilyttää?

Pelastuslaki (379/2011) määrittelee sen, mitä irtaimia tavaroita saa säilyttää taloyhtiön rappukäytävissä. Lähtökohtaisesti ainoastaan ovikoristeet, ilmoitustaulut ja yhtiön kynnysmatot ovat esineitä, joiden säilyttäminen on sallittua. Muunlaisten irtaimien esineiden säilyttäminen rappukäytävässä on kiellettyä paloturvallisuuden nojalla.

Tilaajille

erillisvaraston hallinnasta

9.1.2023

Erimielisyys erillisvaraston hallinnasta

Turun hovioikeus antoi tuomion osakkeenomistajan ja taloyhtiön välisessä riita-asiassa, jossa oli kyse taloyhtiön yhtiökokouksen päätöksen pätevyydestä. Kyse oli tarkemmin ottaen siitä, oliko yhtiökokous voinut päättää erillisvaraston vuokraamisesta ja vuokrasta ilman osakkeenomistajan suostumusta.

Tilaajille

parveke

16.5.2022

Osakkaalla on oikeus muutoksiin parvekkeellaan

Voiko osakas tehdä muutos- tai korjaustöitä parvekkeellaan? Sisustaminen, maalaaminen ja koristelu eivät vaadi lupaa taloyhtiöltä, mutta entä, jos osakas asentaa parvekkeelle ilmalämpöpumpun?

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti