RAKLI: Vuokra-asuntomarkkinoiden näkymät vahvistuivat

Vuokra-asuntomarkkinoiden näkymät vahvistuivat jälleen kevään pienen notkahduksen jälkeen, kertoo RAKLIn Vuokra-asuntobarometri.

Vuokra-asuntojen vahva kysyntä siivittää vuokra-asuntojen rakentamista ja asuntosijoittamista. Vuokra-asuntomarkkinoiden kasvuodotukset ovat asiantuntijoiden mukaan  kautta linjan vahvempia kuin viime keväänä. Vuokrien nousun uskotaan jatkuvan etenkin pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa.

Vuokra-asuntojen rakentaminen jatkuu vilkkaana suurimmissa kaupungeissa. Vuokra-asuntomarkkinoiden vetovastuu näyttää siirtyneen vahvasti suurten ammattimaisten toimijoiden harteille. Vuokra-asuntosijoitusten määrän uskotaan kasvavan vahvasti niin instituutiosijoittajien, asuntorahastojen ja -yhtiöiden kuin kansainvälisten sijoittajienkin salkuissa tulevan vuoden aikana. Usko näiden kaikkien sijoittajaryhmien sijoitusten kasvuun on nyt kevään pienen notkahduksen jälkeen noussut jopa viime syksyä korkeammalle tasolle. Myös kunnallisten vuokrataloyhtiöiden ja opiskelija-asuntosäätiöiden uskotaan kasvattavan asuntoinvestointejaan.

Yksityisten piensijoittajien sijoitusten kasvuun uskovien vastaajien määrä on nyt ainoana ryhmänä viime kevään tasolla ja selkeästi viime syksyä pienempi. Syksyllä 2018 73 prosenttia vastaajista uskoi yksityisten piensijoittajien kasvattavan asuntosijoituksiaan, nyt oli kasvuun uskovien osuus pudonnut 44 prosenttiin. Vastaajista 16 prosenttia ennakoi pienten sijoittajien jopa vähentävän vuokra-asuntosijoituksiaan tulevan vuoden aikana.

Vuokrien nousuodotukset vahvistuivat taas

Myös vuokrien nousuun uskotaan nyt vahvemmin kuin viime keväänä. Barometrivastauksissa näkyy osin syksyn tyypillinen vuokra-asuntomarkkinoiden kysyntäpiikki, ja Helsingissä, Espoossa, Tampereella ja Turussa pienten asuntojen vuokraodotusten saldoluku on jälleen noussut 80-90 prosentin tasolle. Vantaallakin saldoluku on positiivinen, mutta jää viime kevään noin 60 prosentin tasolle asuntotarjonnan vahvan kasvun rajoittamana. Oulun, Jyväskylän ja Kuopion vuokraodotusten saldoluvut asettuvat noin 30 prosentin tasolle.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

10.9.2025

Jättikö vuokralainen vuokran maksamatta? Vuokranantaja: toimi näin

Jos vuokranmaksussa ilmenee ongelmia, vuokranantajan on syytä puuttua asiaan nopeasti. Jos vuokranmaksua ei yrityksistä huolimatta saada sujumaan, vuokrasopimuksen päättäminen voi jäädä ainoaksi vaihtoehdoksi.

vuokranantaja käy asunnossa

14.11.2024

Milloin vuokranantaja saa käydä vuokratussa asunnossa?

Vuokrasuhteen aikana asunto on vuokralaisen hallinnassa, eikä vuokranantaja voi vierailla asunnossa ilman vuokralaisen suostumusta. Tietyissä tilanteissa vuokranantajalla on kuitenkin oikeus käydä vuokratussa huoneistossa, muistuttaa Suomen Vuokranantajat.

13.10.2025

Vuokra-asuminen on suosittua – erityisesti nuoret arvostavat joustavuutta

Vuokra-asumiseen liitetään yleisesti myönteisiä mielikuvia, kuten helppous, vaivattomuus ja huolettomuus. Raklin teettämän tutkimuksen mukaan nuorista jopa 80 prosenttia kertoi näkevänsä vuokra-asumisen myönteisenä.

asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa

22.10.2025

Millainen vakuutus vuokranantajan kannattaa ottaa?

Vuokranantajille on tarjolla laajasti erilaisia vakuutuksia. Vakuutuksen valintaan vaikuttaa ensinnäkin se, onko asuntoja yksi vai useampi. Lisäksi huomioon on otettava, millaisia asuntoja vuokrataan ja kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa. 

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti