Muuttoliike ja korkotaso vauhdittavat rakentamista pääkaupunkiseudulla

Muuttoliike ja matala korkotaso vauhdittavat rakentamista ja kiinteistömarkkinoita pääkaupunkiseudulla. Uusia asuntoja rakennettiin viime vuonna ennätysmäärä, lähes 13 000. Suurilla infra- ja liiketilahankkeilla varaudutaan alueen kasvavan asukasmäärän palvelemiseen. Kehittyvä alue kiinnostaa myös kiinteistösijoittajia, jotka tekevät kauppoja kiivaasti. Erityisesti asuntoportfoliot kiinnostivat, ja niiden osuus vuoden 2016 kaupoista oli jo reilu kolmannes.

Vuonna 2016 kiinteistökauppamarkkinoilla saavutettiin ennätysvolyymi 7,4 miljardia euroa ja korkotason pysyessä matalalla kaupankäynti jatkuu vilkkaana myös tänä vuonna. Ulkomaisten sijoittajat osallistuivat viime vuonna hieman vajaaseen kolmannekseen Suomessa toteutetuista kaupoista. Toimijarakenteen lisäksi myös sijoitusstrategiat ovat monipuolistuneet, ja kiinnostus vaihtoehtoisia kohteita kohtaan on lisääntynyt.

– Myös kuluvasta vuodesta on odotettavissa aktiivinen ja mielenkiintoinen sijoitusvuosi matalan korkotason siivittämänä. On hienoa seurata, kuinka kotimaiset kiinteistösijoitusmarkkinat kasvavat ja sijoittajakenttä monipuolistuu ja kansainvälistyy, sanoo RAKLIn jäsenkunnan edustaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon kiinteistösijoitusten salkunhoitaja Kaisa Kallio.

Rakentamisen korkea volyymi nostaa tarjoushintoja

Urakkatarjoushinnat ovat nousseet vuodessa seitsemän prosenttia, mikä ylittää selvästi rakennuskustannusindeksin alle prosentin tasolla pysyneen nousun. Urakoitsijoiden tarjoushalukkuus on hieman vähentynyt ollen nyt kolme prosenttia alle pitkän aikavälin keskiarvon. Tarjousten hintahajonta on kuitenkin edelleen alle pitkän aikavälin keskiarvon.

Asuntorakentamisen volyymi on korkealla tasolla, vaikka uusia asuntoja ei enää aleta rakentaa yhtä kiivaaseen tahtiin kuin parina edeltävänä vuonna. Valmistuvien asuntojen määrän huippu osuu tälle vuodelle, kun uusia koteja valmistuu pääkaupunkiseudulle lähes 13 000. Myös asuntojen korjausrakentamista on paljon käynnissä, kun lähiöiden kerrostalot tulevat korjausikään ja niitä uudistetaan nykytarpeita vastaaviksi.

Katsaus tarkastelee ensisijaisesti pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakentamismarkkinoita rakennuttajien ja kiinteistönomistajien näkökulmasta. Lähtöaineistona ovat olleet muun muassa Nordea Pankki Suomi Oyj:n aineistot, RAKLIn jäsenistöstä kootut RAPAL Oy:n hanke- ja hintarekisterit, RPT Docu Oy:n hanketiedot, Forecon Oy:n mallinnusmenetelmät ja tiedostot, KTI Kiinteistötieto Oy:n markkinatietokannat, Rakennusteollisuus RT:n tiedostot sekä yleiset talousennusteet.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

Vuokrat nousivat

19.1.2023

Vuokrat nousivat loppuvuonna erityisesti Tampereella ja Vantaalla

Vuokrien vuosikasvu oli pääkaupunkiseudulla hitaampaa kuin muualla Suomessa, mutta vauhdittui loppuvuodesta erityisesti Vantaalla. Eniten vuokrat nousivat vuodessa Rovaniemellä, Tampereella sekä Turussa.

20.4.2023

Vuokrien nousu taittui pääkaupunkiseudulla ja Tampereella

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 1,7 prosenttia tammi-maaliskuussa vuodentakaiseen nähden, kertoo Tilastokeskus. Vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla 1,0 ja muualla Suomessa 2,1 prosenttia.

korjausrakentamisbarometri

2.11.2023

Huono talouskehitys jarruttaa korjausrakentamista

Taloyhtiöiden korjausrakentaminen on jatkunut vilkkaana, mutta kustannusten ja korkojen nousu sekä heikko talouskehitys varjostavat korjauksia. Tulevakaan vuosi ei näytä valoisalta. Tiedot käyvät ilmi Kiinteistöliiton syksyn korjausrakentamisbarometrista.

epävarmuus

22.2.2023

Epävarmuus lisää kiinnostusta vuokra-asumiseen

Vuokra-asuntojen kysyntä lähti nousuun viime vuoden lopulla taloudellisen epävarmuuden kasvaessa, selviää Suomen Vuokranantajien ja Vuokraovi.comin markkinakatsauksesta. Vuokrat nousivat ja markkinointiajat lyhenivät. Erityisesti suuret vuokra-asunnot kiinnostavat.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti