Rakentajan opas päivitetty

Savonlinnan rakennusmestariyhdistyksen Rakentajan opas on jälleen ilmestynyt. Opasta on päivitetty muun muassa lomarakennuksen muuttamisesta asuinrakennukseksi kohdalla, kirjoittaa Itä-Savo.

Rakentajan oppaan ensimmäinen painos on valmistunut 1998, sen jälkeen säädöksiä ja ohjeita on saatettu ajan tasalle 4-5 vuoden välein. Uuden painoksen saa sähköisenä ja paperiversiona.

Kyseinen painos on kuudes, ja mahdollisesti viimeinen paperille, kertoo rakennusneuvos Terho Kaskinen Savonlinnan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:stä. Edellisen painoksen jälkeen luvanhakuprosessikin on muuttunut sähköiseksi.

Rakennustarkastaja Juha Karvisen mukaan kaupungin rakennusjärjestys on muuttunut vahvasti rantarakentamisen osalta. Lomarakennuksen muuttamisesta asuinrakennukseksi on päivitetty ohjeistus. Se on ollut vahvasti kaavaan sidottu mutta prosessia on pyritty helpottamaan. Viidenkymmenen metrin rantaetäisyyteen on tullut joustoa ja yleensäkin muuttamista on pyritty keventämään, Karvinen kertoo.

Muutoksia on tullut myös energiatodistuksen osalta nykyaikaisten lämmitysmuotojen kuten aurinkoenergian ja maalämmön yleistyessä.

Yleensä ottaen rakentaminen on Savonlinnan seudulla hyvällä mallilla sekä Kaskinen että Karvinen toteavat. Kevät on ollut erittäin vilkas mökkien ja omakotitalojen lisärakentamisen suhteen. Karvisen mukaan lupia on haettu noin 10-15 prosenttia enemmän kuin kahtena aikaisempana keväänä. Etätyöt ja kotona oleminen vaikuttavat siihen, että toteutetaan monta vuotta ajatuksena olleita asioita.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiöiden verkostotoiminta

24.1.2025

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan valmistui opas

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan on valmistunut uusi opas, joka pohjautuu Espoon Matinkylästä saatuihin kokemuksiin. Alueellisen energiayhteistyön toimintamallin oppaassa kuvataan taloyhtiöiden yhteistyön hyötyjä eri osapuolille. Verkostoon osallistui hankkeen aikana yli 60 taloyhtiötä.

täydennysrakentaminen

20.2.2025

Täydennysrakentaminen onnistui yli odotusten – ”Tavoitteemme täyttyivät sataprosenttisesti”

Tamperelaisen taloyhtiön täydennysrakentamishankkeessa kaikki osui kohdalleen. Sujuva yhteistyö kaupungin, taloyhtiön ja rakentajan kanssa on tällaisessa hankkeessa kaikkein tärkeintä, sanoo As Oy Tamronkulman hallituksen puheenjohtaja Mauno Laihonen.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

julkisivujen kunto

20.5.2025

Kuukauden kasvo: Julkisivujen rasitus kasvaa sään ääri-ilmiöiden yleistyessä

Julkisivut joutuvat ilmaston muuttuessa aiempaa kovemmalle rasitukselle. Julkisivu on kuin sadetakki, joka pitää sisällään olevien kantavien rakenteiden olosuhteet siedettävinä. Käytännössä julkisivu siis suojaa merkityksellisiä rakenteita, sanoo yliopistonlehtori Toni Pakkala.

bauer lämmitys

6.11.2024

Kaupallinen yhteistyö

Patterit alkoivat lämmetä kunnolla vasta Bauerin tultua

15 asunnon rivitaloyhtiö Iisalmen Ahonrinne laittoi lämmitysjärjestelmäänsä Bauerin syksyllä 2023. Syynä olivat taloyhtiön valmistumisesta lähtien riesana olleet lämmönsiirron ongelmat. Bauerin myötä ongelmat loppuivat ja asumisviihtyvyys parani huomattavasti.

Bauer Solutions Oy

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti