Rakennusteollisuuden turvallisuusviikolla välitetään työkaverin turvallisuudesta

Rakennusteollisuuden turvallisuusviikolla havainnoidaan, haastetaan ja välitetään työkaverin turvallisuudesta, kertoo Rakennusteollisuus RT:n tiedote.

Viisaat kypärät yhteen julistaa rakennusteollisuuden turvallisuusviikon tunnuslause nyt jo kuudetta kertaa. Jokaisen tulisi omaehtoisesti valita turvallinen tapa työntekoon ja auttaa myös muita toimimaan turvallisesti, painotetaan yhteisellä turvallisuusviikolla 13.–17. toukokuuta eri puolilla maata järjestettävissä tapahtumissa.

Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksissä on tehty pitkään työtä turvallisuuden eteen; toteutettu monia työturvallisuuden parannuksia ja otettu käyttöön uusia menetelmiä. Työturvallisuus onkin kehittynyt hyvään suuntaan ja rakennusalalta löytyy jo suuri määrä kokonaan tapaturmattomia työpaikkoja. Silti rakentamisen parissa sattuu muihin toimialoihin verrattuna aivan liikaa tapaturmia.

-Tekninen turvallisuus alkaa olla kunnossa, nyt pitää saada kaikkien asenteetkin kuntoon, jotta päästää eteenpäin kohti alan tavoittelemaa nollaa tapaturmaa. Jos joku ei noudata työpaikalla yhteisesti sovittuja pelisääntöjä, on kaikkien muiden velvollisuus silloin puuttua asiaan, ei vain esimiesten. Hiljaisuuden kulttuurin ja ohikatsomisen tilalle ala tarvitsee nyt välittämisen kulttuuria ja kaikkien sitoutumista turvallisuuden kehittämiseen, sanoo Rakennusteollisuus RT:n puheenjohtaja ja Saint-Gobain Finland Oy:n toimitusjohtaja Olli Nikula.

Paras keino välittää työkaveristaan on puuttua asiaan, jos näkee tämän ottavan riskejä työnteossaan tai havaitsee muita turvapuutteita. Nuoret, vasta vähän työkokemusta omaavat työntekijät, pitää Nikulan mukaan ottaa erityisen hyvin huomioon, kun turvallisuutta suunnitellaan.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vastuu kiinteistön turvallisuudesta

15.12.2025

Talvi tulee – kuka vastaa kiinteistön turvallisuudesta?

Lähtökohtaisesti vastuu talvikunnossapidosta on kiinteistönomistajalla. Usein taloyhtiö tekee kuitenkin sopimuksen huoltoyhtiön kanssa. Laatimalla sopimuksen huolellisesti taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä voivat siirtää vastuuta osittain huoltoyhtiölle.

Tilaajille

1.12.2025

Taloyhtiön vuosikello: joulukuu

Joulukuussa hallitus vahvistaa seuraavan vuoden korjausohjelman ja tutustuu taloyhtiölle ilmoitettuihin sopimushintojen korotuksiin. Asukkaille jaetaan tiedote, jossa muistutetaan paloturvallisuudesta sekä joulunajan ja uudenvuoden jätteiden lajittelusta.

26.9.2025

Kaupallinen yhteistyö

Uusi Safetum Pelastussuunnitelma – Kodin varautumisen varmistamiseksi

Uuden sukupolven Safetum Pelastussuunnitelma -palvelu on nyt julkaistu – ja se vie varautumisen aivan uudelle tasolle. Sano hyvästit tylsille pelastussuunnitelmille ja ota käyttöösi ennennäkemätön Pelastussuunnitelma-palvelu, josta asukkaatkin kiittävät.

Safetum

27.4.2026

Kaupallinen yhteistyö

Onko taloyhtiössäsi puutteelliset palokatkot? Näin hoidat ne kuntoon

Safetumin tuore paloturvallisuusraportti paljastaa, että monen suomalaisen koti ei ole turvallinen paikka tulipalotilanteessa. Raportin havaintojen mukaan lähes joka kolmannessa kiinteistössä on puutteita palokatkoissa. Mikäli taloyhtiössäsi ei ole tarkastettu palokatkojen kuntoa, nyt on hyvä hetki toteuttaa tarkastus.

Safetum

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti