Rakennusten energiatodistuksia uusille rakennustyypeille

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain muuttamisesta. Energiatodistus on työkalu uudisrakentamisessa sekä myynti- ja vuokraustilanteissa rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja parantamiseen. Energiatodistusvelvoitteet koskevat vain rakennuksia, joita lämmitetään tai jäähdytetään.

Lainmuutoksella uimahallit, jäähallit, varastorakennukset, liikenteen rakennukset sekä moottoriajoneuvosuojat ehdotetaan tulemaan energiatodistusmenettelyn piiriin. Puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset tulisivat menettelyn piiriin siltä osin, kuin rakennuksiin tai niiden käyttöön ei liity salassa pidettävää tietoa. Lisäksi väliaikaisiin rakennuksiin liittyvää poikkeusta rajattaisiin rakennuksiin, joiden käyttöaika on enintään kaksi vuotta. Myös suojellut rakennukset tulisivat menettelyn piiriin. Vain siinä tapauksessa, jos suojellun rakennuksen luonne tai ulkonäkö muuttuisi vaatimuksen vuoksi tavalla, jota ei voida pitää hyväksyttävänä, rakennus voisi jäädä edelleen menettelyn ulkopuolelle.

Lainmuutostarve johtuu Euroopan komission kannanotosta ja sen mahdollisista seurauksista. Komissio katsoi, että Suomen kansallinen lainsäädäntö ei vastaa rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä siltä osin, mitä rakennustyyppejä tai rakennusten tiloja on jätetty energiatodistusmenettelyn ulkopuolelle. Energiatodistus on käytössä kaikissa EU-maissa.

Energiatodistusmenettelyn piiriin tuleminen tarkoittaa, että energiatodistus tulee hankkia ja sitä käyttää lain mukaisesti rakennuksen rakentamisen, myynnin tai vuokrauksen yhteydessä taikka esillelaittovelvoitteen vuoksi. Esillelaittovelvoite koskee tietynlaisia yleisön käyntien kohteena olevia tiloja.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan heinäkuun alusta 2016. Esityksessä ehdotetaan ennen lain voimaantuloa käyttöön otetuille rakennuksille siirtymäaikaa siten, että muutos koskisi niitä vasta vuoden 2017 alusta lukien.

Muutokseen liittyen tullaan muuttamaan myös ympäristöministeriön asetusta rakennuksen energiatodistuksesta. Asetuksessa tullaan täsmentämään noudatettavia pinta-alasääntöjä ja säädetään sovellettavista luokitteluasteikoista menettelyn piiriin tulevien rakennusten ja niiden tilojen osalta.

Energiatodistuksen sisällöllistä kehittämistä tullaan jatkamaan. Työ tehdään samanaikaisesti, kun valmistellaan uudisrakentamisessa lähes nollaenergiarakentamiseen siirtymistä ja sen vuoksi tarvittavia säädösmuutoksia.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

26.5.2026

Rakennuksia puretaan pääkaupunkiseudulla ennenaikaisesti

Pääkaupunkiseudulla purettiin vuosina 2024–2025 yli 300 rakennusta ennen niiden laskettua elinkaaren loppua, selviää Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n selvityksestä. Purkamisen syynä on kaupungistuminen ja kaupunkirakenteen muutos.

3.2.2026

Suojeltu rakennus on korjattava hallitusti

Vaikka taloyhtiön rakennus olisi suojeltu, sitä saa kunnostaa ja korjata. Remontissa tehtävien muutosten tulee kuitenkin olla hallittuja ja hankkeen luvanvaraisuus on hyvä tarkistaa. Korjaushanke kannattaa suunnitella huolellisesti.

26.9.2025

Rottia taloyhtiön pihalla? Torjunta kannattaa aloittaa nopeasti

Rottien määrä voi kasvaa leutojen talvien myötä. Parhaita keinoja suojautua jyrsijöiltä ovat jätepisteen siistinä pito ja rakenteiden kunnosta huolehtiminen. Asukkaiden on hyvä ilmoittaa kaikista rottahavainnoista isännöintiin, joka tilaa tarvittaessa torjunnan.

15.10.2025

Roosa-Adalmiina Kesti on kokenut taloyhtiöaktiivi, mutta ei omista yhtään asuntoa

Monissa taloyhtiöissä kaivattaisiin lisää nuoria mukaan hallituksen toimintaan. Turkulainen Roosa-Adalmiina Kesti on oiva esimerkki aktiivisesta hallituslaisesta, joka haluaa olla mukana vaikuttamassa taloyhtiön asioihin.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti