Rahoitusneuvos Matti Inha Kiinteistöliitto Kanta-Hämeen 125-vuotisjuhlassa: Suomalainen asunto-osakeyhtiö on hieno järjestelmä

Suomen Kiinteistöliiton hallituksen puheenjohtaja, rahoitusneuvos Matti Inha muistutti juhlapuheessaan, että asuinrakennusten suuri korjaustarve on samalla hyvä tilaisuus uudistaa asuntoja vastaamaan asukkaiden muuttuvia asumistarpeita.

Kiinteistöliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Inha kehui Kiinteistöliitto Kanta-Hämeen 125-vuotisjuhlassa Aulangolla perjantaina pitämässään juhlapuheessa suomalaista asunto-osakeyhtiöjärjestelmää.

”Kun työssäoloaikanaan on maksanut asuntonsa velattomaksi, on samalla säästänyt itselleen lisäeläkkeen eli velattoman asunnon, jossa asumisesta joutuu palkkatuloa aina pienemmällä eläkkeellä maksamaan vain hoitokulut”, Inha totesi.

”Tämä kaikki edellyttäen, että asuntolainat myös lyhennetään, toisin kuin Ruotsissa, josta muutenkaan asumisasioissa ei pitäisi ottaa oppia. Ei asuntolainan hoitoasioissa eikä vaikkapa asumisyhteisöjen mallista. Suomalainen asunto-osakeyhtiö on monin verroin parempi järjestelmä kuin Ruotsin vastaava, ruotsalainen asunto-osuuskunta.”

Perjantaina 125-vuotisjuhliaan viettänyt Kanta-Hämeen kiinteistöyhdistys on Suomen vanhin yhä toimiva paikallinen kiinteistöyhdistys, joka perustettiin 1892 Hämeenlinnaan.

”Yhdistys on tänä päivänä kovassa iskussa. Laajentuminen on ollut vahvaa. Jäsenmäärä on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana 442 jäsenestä noin 900 jäseneen eli kaksinkertaistunut”, Inha totesi puheessaan.

Valtioneuvoston tervehdyksen juhlaan toi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Matti Inhan juhlapuhe kokonaisuudessaan Kiinteistöliitto Kanta-Hämeen verkkosivuilla

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

asunto-osakeyhtiölaki

10.10.2023

Asunto-osakeyhtiöt tarvitsevat edelleen oman lain

Asunto-osakeyhtiölaki on nimenomaan taloyhtiöitä varten säädetty laki. Ennen ensimmäistä asunto-osakeyhtiölakia myös taloyhtiöiden toimintaa ohjasi osakeyhtiölaki. Aikaa myöten kävi kuitenkin selväksi, että taloyhtiöt tarvitsevat oman lainsäädännön.

Tilaajille

asuntorakentamisen lasku

24.5.2023

Rakennusteollisuus RT: Asuntorakentamisen lasku vaatii toimia

Asuntorakentamisen poikkeuksellisen voimakas lasku uhkaa heikentää asuntojen saatavuutta, talouskasvua, työllisyyttä ja verokertymää, varoittaa Rakennusteollisuus RT. Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell vaatii poliittisia päätöksiä asian korjaamiseksi.

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

kulunvalvonta

16.11.2023

Kulunvalvonta rauhoitti ongelmayhtiön

As Oy Jyväskylän Helokantalot kärsi viitisen vuotta sitten pahasta huumeongelmasta. Yhtiössä oli toistuvia häiriöitä, kuten töhrimistä ja murtoja. Ongelmat ratkaistiin uusimalla lukitus ja ottamalla käyttöön kameravalvonta.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti