Poista talven hiekat kosteina

Kevät lähestyy ja kaduille kertynyt katupöly paljastuu lumen alta. Nyt on hyvä aika siivota hiekat omalta pihalta ja jalkakäytäviltä. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmanlaadun mittausten mukaan katupölykausi on alkanut. Hiukkaspitoisuudet kohoavat ajoittain, kun sää on aurinkoinen ja kadut kuivia.

Hiekoitussepelin ja hiekan voi poistaa kaduilta ja pihoilta ilman turhaa pölyämistä. On tärkeää poistaa hiekat kosteina. Lopuksi pinnat voi ruiskuttaa puhtaaksi vedellä. Siivoukseen ei saa käyttää lehtipuhaltimia, sillä ne nostavat pölyn voimakkaasti ilmaan.

”Sateet ja kosteus hillitsevät ilman pölyisyyttä. Pölyäminen voimistuu, kun auringonpaiste kuivattaa tienpinnat”, HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi sanoo.

Pääkaupunkiseudulla kaupungit ovat jo aloittaneet katujen puhdistamisen. Tienreunoja kostutetaan laimealla suolaliuoksella pölyämisen vähentämiseksi.

Hiekoitushiekka uudelleen käyttöön tai Sortti-asemalle

HSY pyytää, ettei hiekkaa tai sepeliä laitettaisi kiinteistöjen sekajäteastioihin. Se tekee jäteastiasta erittäin painavan käsivoimin siirrettäväksi ja voi aiheuttaa jäteauton kuljettajalle työturvallisuusriskin.

Sekajäteastiasta hiekka ja sepeli päätyvät Vantaan Energian jätevoimalaan, jossa ne palamattomina aineina eivät hyödytä voimalan sähkön ja kaukolämmön tuotantoa.

Kerää hiekka tai sepeli talteen ja käytä se uudelleen, jos mahdollista. Vie pienet määrät peräkärryllä HSY:n Sortti-asemille. Vie suuret määrät siirtolavalla Ämmässuon jätteenkäsittelykeskukseen tai muuhun käsittelyyn. Siirtolavoja tarjoavat useat yksityiset yritykset.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

syystalkoissa

20.9.2022

Tee ainakin nämä asiat taloyhtiön syystalkoissa

Syystalkoissa haravointi saa jäädä vähemmälle, sillä lehdet tekevät hyvää maaperälle. Talveen voi sen sijaan valmistautua suojaamalla kasvit verkoilla ja aurauskepeillä. Syksy on myös hyvää istutusaikaa.

patteriverkosto

19.10.2022

Pidä patteriverkosto kunnossa

Taloyhtiössä kannattaa sopia yksi lämpötila, johon kaikki huoneistot säädetään. Jos lämpötila silti vaihtelee, vika voi olla ilmanvaihdossa. Myös patteriverkosto voi tarvita säätöä.

28.12.2022

Muistuta lämmitystolpan turvallisesta käytöstä

Autojen lämmitystolpista syntyy talviaikaan monessa taloyhtiössä kiistaa ja pahimmillaan jopa turvallisuusriskejä. Riskien välttämiseksi taloyhtiön on hyvä muistuttaa asukkaita auton lämmittämisen pelisäännöistä.

9.9.2022

Kaupallinen yhteistyö

Kestääkö katto varmasti talven yli?

Talveen voi valmistautua varmistamalla, että vesikatto on kunnossa. Katon toimivuus voidaan varmistaa asianmukaisilla tarkastuksilla, huolloilla ja ajoissa tehdyillä täsmäkorjauksilla. Myös lumenpudotukset voidaan sopia nyt jo.

Kattotutka Oy

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti