Pienten uusien asuntojen sijoitustuotot eriävät pääkaupunkiseudulla

Uudet yksiöt Helsingin keskustassa ja sen läheisyydessä eivät enää tarjoa parasta mahdollista tuottoa asuntosijoittajalle, koska niiden hinnat ovat nousseet merkittävästi verrattuna esimerkiksi junaradan varressa sijaitseviin lähiöihin. Sijoittajalla onkin nyt hyvä hetki pohtia, pitäisikö sijoitusasuntoja hankkia nyt lähiöistä, joissa on hyvät palvelut ja liikenneyhteydet, sanoo kiinteistörahastojohtaja Kim Särs LähiTapiolasta.

Tilastokeskuksen mukaan uusien asuinhuoneistojen keskimääräinen neliöhinta pääkaupunkiseudulla oli tammi-maaliskuussa reilut 5100 euroa. Keskiarvosta poikkeavat huomattavasti uudet pienet asunnot, jotka ovat olleet etenkin asuntosijoittajien mielenkiinnon kohteena. Uusien yksiöiden hinnat Helsingin keskustan tuntumassa Lauttasaaressa ovat lähes 10 000 euroa per neliömetri, kun ne  Vantaan Tikkurilassa ovat noin 6500 euroa per neliömetri.

-Sijoittajan kannalta tämä voi tarkoittaa, että uusissa yksiöissä lähellä Helsingin keskustaa on tyydyttävä noin 3 prosentin vuokratuottoon, kun esimerkiksi Tikkurila voi tarjota reilun 4 prosentin vuokratuoton. Vuokrien nousuun ei lähtökohtaisesti kannata perustaa odotuksiaan, sillä ydinkeskusta-alueilla sijaitsevien yksiöiden vuokrissa on jo tämän hetken lakipiste saavutettu, Kim Särs LähiTapiola Kiinteistövarainhoidosta kertoo.

Sijoittajan saamaan tuottoon vaikuttaa myös  suomalaisten asumiskustannusten kipuraja. Särsin mukaan asumiskustannukset ovat suuret silloin, kun niihin nettomääräisinä kuluu yli 40 prosenttia kotitalouden käytettävissä olevista rahatuloista. Suomalaisten keskimääräisillä noin 2000 euron kuukausinettotuloilla se tarkoittaa noin 800 euroa kuussa.

-Siksi kysyntä näyttääkin kohdistuvan yhä enemmän keskustan ulkopuolisille alueille, joissa on hyvät palvelut ja joukkoliikenneyhteydet sekä alhaisemmat asuntojen hinnat ja vuokratasot. Sijoittajan onkin nyt hyvä hetki pohtia, olisiko nyt aika suunnata katse jo Helsingin ydinkeskustan ulkopuolelle pääkaupunkiseudun lähiöihin, Särs sanoo.

Talouden kasvu tukee omistusasumista, mutta lainakatto estää osan ostoaikeita  

Asunnon ostoa tukee Suomen talouden kasvu, kuluttajaluottamuksen korkea taso sekä historiallisen alhainen korkotaso.

-Isossa kuvassa vuokra-asuminen pysyy kuitenkin suosittuna asumismuotona myös tulevaisuudessa. Vuonna 2016 käyttöön otettu lainakatto ja viimeaikaiset puheet lainakaton uudistamisesta asiakkaan tuloihin sidottavaksi vaikuttavat siihen, että kaikki halukkaat eivät pysty siirtymään omistusasumisen pariin, Särs sanoo.

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä keskimäärin 2,4 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat 2,5 prosenttia ja muualla Suomessa 2,3 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten yksiöiden keskimääräinen neliövuokra oli 22,73 euroa kuukaudessa ja muualla Suomessa 14,40 euroa kuukaudessa.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

vanhojen osakeasuntojen hinnat

27.10.2023

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat heinä-syyskuussa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat tämän vuoden kolmannella neljänneksellä 7,3 prosenttia edellisestä vuodesta ja 2 prosenttia edellisestä neljänneksestä, kertoo Tilastokeskus. Erityisesti hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla. Uusien asuntojen kauppa käy yhä heikosti.

20.4.2023

Vuokrien nousu taittui pääkaupunkiseudulla ja Tampereella

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa 1,7 prosenttia tammi-maaliskuussa vuodentakaiseen nähden, kertoo Tilastokeskus. Vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla 1,0 ja muualla Suomessa 2,1 prosenttia.

asuntojen hintojen

6.4.2023

Danske Bank: asuntojen hintojen lasku pysähtyy

Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat laskevat hieman kesää kohden, mutta kääntyvät loppuvuonna jo nousuun. Pankki ennustaa patoutuneen kysynnän kääntävän uudisrakentamisen kasvuun.

Vuokrat nousivat

19.1.2023

Vuokrat nousivat loppuvuonna erityisesti Tampereella ja Vantaalla

Vuokrien vuosikasvu oli pääkaupunkiseudulla hitaampaa kuin muualla Suomessa, mutta vauhdittui loppuvuodesta erityisesti Vantaalla. Eniten vuokrat nousivat vuodessa Rovaniemellä, Tampereella sekä Turussa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti