Osakkaiden yhdenvertaisuus keskiöön taloyhtiön päätöksenteossa

Taloyhtiön päätöksenteossa on pidettävä huoli siitä, että osakkaiden yhdenvertaisuus toteutuu. Vuokranantajaosakkaan on oltava tarkka siitä, ettei sijoitusasunnon arvo alene. Yhtiökokoukseen osallistuminen on vuokranantajaosakkaille erittäin tärkeää. Yhtiökokouksessa päätetään osakkaiden kannalta keskeisistä asioista, kuten hoitovastikkeista sekä korjaushankkeista ja niiden kirjanpidollisesta käsittelystä.

Korjaushankkeiden suunnittelu ja tilinpäätös ovat asioita, jotka saavat harvoin riittävästi huomiota taloyhtiöissä. Monissa taloyhtiöissä on käytäntönä, että kaikki osakkaiden maksusuoritukset rahastoidaan eli kirjataan taseessa olevaan rahastoon automaattisesti. Osakkaiden yhdenvertaisuus pitäisi kuitenkin ottaa hankkeen kirjanpidollisen käsittelyn osalta huomioon, koska osakkailla on remonteissa erilaisia intressejä. Vuokranantajaosakkaalle merkittävää on, rahastoidaanko vai tuloutetaanko suoritukset.

”Vuokranantajan täytyy vaatia, että teknisen hankesuunnittelun yhteydessä tehdään myös taloudellinen hankesuunnittelu. Jos osakkaiden maksamat suoritukset päätetään rahastoida, ei vuokranantaja voi vähentää maksamaansa suoritusta vuokratuloista”, selventää Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

”Sen sijaan, että yhtiökokouksessa nyökytellään hallituksen ja isännöitsijän rahastointiehdotukselle, keskustelun pitäisi käydä kiivaana siitä, miten yhdenvertaisuus toteutuu hankkeen kirjanpidollisessa käsittelyssä. Rahastointia ei kannata niellä pureskelematta”, painottaa Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva.

Erityisesti vuokranantajaosakkaiden näkökulmasta on tärkeää miettiä, onko osakkaiden maksusuorituksia mahdollista tulouttaa. Jos suoritukset tuloutetaan eli näytetään yhtiön tuloslaskelmassa, ne ovat vuokranantajaosakkaalle vähennyskelpoisia vuokratuloista kuten muutkin tulonhankkimiskulut tuloverolain mukaan. Tämä olisi käytännössä helposti toteutettavissa, eikä olisi keneltäkään pois. Se osaltaan varmistaisi osakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumista.

Suomen Vuokranantajat ry:n mielestä verottajan olisi vietävä taloyhtiöiden verokohtelua yksinkertaisempaan suuntaan, kuten Sipilän hallituskin on tavoitteekseen asettanut. Tämä helpottaisi osakkaiden, taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijöiden arkea. Tällä hetkellä rahastointiin päädytään usein siitä syystä, että vastikesuoritusten kirjanpidollinen käsittely on epäselvä ja vieras asia useille päätöksentekoon osallistuville. Suomen Vuokranantajien tekemä Tuloutusopas selventää kirjanpidolliseen käsittelyyn liittyviä epäselvyyksiä ja antaa esimerkkejä erilaisista vaihtoehdoista.

Taloyhtiöiden yhtiökokouksissa päätetään vuosittain 2,3 miljardin euron korjauksista ja kuuden miljardin vastikkeista sekä valitaan 300 000 hallituksen jäsentä – ja näillä päätöksillä on vaikutusta 2,6 miljoonaan suomalaiseen. Kiinteistöliittoyhteisön #yhtiökokoushaaste-kampanjan tavoitteena on kannustaa taloyhtiöiden osakkaita osallistumaan yhtiökokoukseen, sillä siellä jos missään voi vaikuttaa omaisuutensa arvon kehittymiseen sekä omaan asumiseen vaikuttaviin asioihin.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

13.1.2023

Mitä on vastuullisuus taloyhtiössä?

Vastuullisuuskeskustelu ulottuu lähivuosina myös taloyhtiöihin, ja hyvin hoidetut taloyhtiöt nousevat arvoon. Vastuullisuuteen kuuluu niin ekologinen, taloudellinen kuin sosiaalinen vastuu. Suunnitelmallinen kiinteistönpito on keskeinen osa vastuullisuuden johtamista.

13.4.2023

Asuntosijoittaja: Huomioi nämä seikat yhtiökokouksessa

Yhtiökokous on taloyhtiön ylin päättävä elin. Siihen kannattaa osallistua, jos yhtiön tulevaisuus kiinnostaa. Kokouksessa asuntosijoittaja pystyy käyttämään kyselyoikeuttaan yhtiön talousasioista sekä vaikuttamaan päätöksiin.

erillisvaraston hallinnasta

9.1.2023

Erimielisyys erillisvaraston hallinnasta

Turun hovioikeus antoi tuomion osakkeenomistajan ja taloyhtiön välisessä riita-asiassa, jossa oli kyse taloyhtiön yhtiökokouksen päätöksen pätevyydestä. Kyse oli tarkemmin ottaen siitä, oliko yhtiökokous voinut päättää erillisvaraston vuokraamisesta ja vuokrasta ilman osakkeenomistajan suostumusta.

Tilaajille

taloyhtiön vakuutukset

1.3.2023

Taloyhtiön vakuutukset kannattaa kilpailuttaa

Taloyhtiön kannattaa kilpailuttaa vakuutuksensa säännöllisesti. Tinkiminen ei vakuutusasioissa kannata. Erityisesti ison ja kalliin korjaushankkeen lähestyessä taloyhtiön hallituksen on huolehdittava, että kiinteistövakuutus on voimassa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti