Nuorten toivekoti on hyvien yhteyksien äärellä

Sp-Koti kysyi Facebookissa nuorilta, mitä haaveita heillä on kotiin liittyen. Kyselyyn vastanneista 15–30-vuotiaista noin 70 prosenttia haaveilee oman kodin hankkimisesta. Tärkeintä omassa kodissa on hyvä sijainti, viihtyisyys ja kotirauha.

Hyvä sijainti tarkoittaa hyviä julkisia kulkuyhteyksiä ja lähipalveluja. Uudesta modernista kodista haaveilee lähes 60 prosenttia nuorista.

– Teetimme toukokuun alussa nuorille Facebookissa suppean ja vain muutaman päivän auki olleen kyselyn heidän asumisen unelmistaan, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

– Halusimme kartoittaa, miten nuoret haluavat asua, jos voisivat vapaasti itse päättää. Kohderyhmänä olivat 15–30-vuotiaat kaikkialla Suomessa. Kyselyyn vastasi 240 henkilöä, joista lähes puolet oli 19–25-vuotiaita. Kysyimme, mikä on nuorille tärkeintä omassa kodissa, missä he haluavat asua ja minkälainen heidän toivekotinsa on.

Tulosten mukaan nuorille omassa kodissa tärkeintä on viihtyisyys ja kotirauha. Myös sijaintia pidetään selvästi tärkeämpänä kuin mahdollisimman pieniä asumiskustannuksia.

72 prosenttia vastasi unelmien kotinsa sijaitsevan hyvien julkisten kulkuyhteyksien ja palveluiden lähellä. Keskustassa asumisesta tai maaseudun rauhasta haaveilevien määrät ovat selvästi pienemmät. 24,6 prosenttia vastaajista haluaisi hankkia kodin maaseudulta.

Nuoret haluavat asumisen helppoutta. Lähes 60 prosenttia ilmoitti haaveilevansa uudesta modernista kodista, kun taas rintamamiestalosta ja puutarhasta vain 21,9 prosenttia. Kolmannes vastaajista kertoi haaveilevansa ullakkoasunnosta ja kattoterassista, ja isosta omasta pihasta 35 prosenttia vastaajista.

– Hyvien kulkuyhteyksien säilyminen kauempaakin kasvukeskuksista tulisi turvata. Nyt julkisia yhteyksiä pikemminkin karsitaan. Hyvät yhteydet tarjoavat nuorille paremmat mahdollisuudet oman asunnon hankkimiseen: samalla rahalla saa huomattavasti enemmän neliöitä ja usein myös muut elinkustannukset ovat edullisempia, sanoo Jukka Rantanen.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

valokuituyhteys

22.11.2023

Valokuituyhteys taloyhtiöön? Ota nämä huomioon

Valokuituyhteyksien hankintaa koskevia päätöksiä ei pidä taloyhtiössä tehdä kaupallisten toimijoiden esitteiden pohjalta. Tärkeämpää on selvittää osakkaiden tarpeet ja toiveet, ja muistaa avoimuus kaikessa päätöksenteossa.

sisäverkko

19.9.2023

Kaupallinen yhteistyö

Tökkivätkö nettiyhteydet? Syy voi olla taloyhtiön sisäverkossa

Taloyhtiön tietoliikenteen sisäverkko on osa kiinteistön perusvarustusta. Huono sisäverkko vaikuttaa paitsi nettiyhteyksiin, myös asunnon arvoon ja asumismukavuuteen. Mitä sisäverkolla tarkoitetaan ja mitä sille kannattaa tehdä?

DNA ja Wattinen

Pieniä vuokra-asuntoja

7.6.2023

Pieniä vuokra-asuntoja rakennettu yhä enemmän

Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella on viime vuosina rakennettu ennätysmäärin asuntoja, jotka ovat valtaosin pieniä vuokrayksiöitä ja -kaksioita. Rakentaminen keskittyy Suomessa yhä enemmän Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle.

lämmitystarveluku

17.3.2023

Lämmitystarveluku kertoo kuukausittaiset poikkeamat

Taloyhtiön lämmitysenergian kulutusta kannattaa seurata vähintäänkin kuukausitasolla. Tällöin kulutuksen poikkeamiin voidaan puuttua heti, jos jotakin kummallista ilmaantuu. Seurantaa helpottaa Ilmatieteen laitoksen ylläpitämä lämmitystarveluku.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti