Näin varaudut sähkökatkoihin

sähkökatkot

Energiakriisi vaikuttaa jokaisen suomalaisen elämään tänä syksynä. Lyhyitä, parin tunnin mittaisia kiertäviä sähkökatkoja voidaan joutua tekemään, jos sähkön kysyntä ylittää tarjonnan. Asumisen, kiinteistö- ja rakentamis- sekä energia-alan järjestöt listasivat viisi asiaa, jotka jokaisen Suomessa asuvan kannattaa tehdä ja tietää sähkökatkoista.

Säästä sähköä

Jokainen voi helpottaa tilannetta säästämällä energiaa. Hyviä vinkkejä energiansäästöön on saatavilla valtakunnallisesta Astetta alemmas -kampanjasta. Sähkökatkoja ehkäisee erityisesti sähkön käytön välttäminen huippuaikoina eli arkisin klo 8–10, 16–17 ja 19–20. Siirtämällä sähkönkäyttöä näiden tuntien ulkopuolelle vähennetään sähkökatkojen riskiä.

Toimi oikein sähkökatkon aikana

Parin tunnin sähkökatkon aikana kerrostaloasunnon sähkölaitteet, valaistus ja lämmitys eivät toimi.

Sähkökatkon aikana asukkaiden tulee sammuttaa mahdollisesti päällä olleet sähkölaitteet, liedet, uunit ja esimerkiksi sauna, jotta niistä ei sähköjen palauduttua aiheudu palovaaraa.

Lämmitys- ja ilmastointilaitteet hiljenevät, mutta parissa tunnissa asunto ei ehdi jäähtyä merkittävästi. Jääkaappi ja pakastin sammuvat ja niiden avaamista kannattaa välttää, jotta elintarvikkeet eivät ala pilaantua ja pakastin sula.

Vedentulo voi katketa sähkökatkon aikana, sillä vesilaitoksen vettä jakavat pumput toimivat sähköllä. Katkon aikana ja sen jälkeen kannattaa laskea vettä varovasti, sillä katkon vuoksi veden lämpötila voi vaihdella.

Asuinkerrostalojen sähköiset lukitusjärjestelmät eivät ole riippuvaisia verkkovirrasta. Sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet toimivat varavoimalähteenä olevilla paristoilla.

Internetin ja kännyköiden toimivuudessa voi olla asunnoissa ongelmia sähkökatkon aikana, sillä kotien wlan-laitteet ja kerrostaloissa mahdollisesti olevat tukiasemat hiljenevät. Paristokäyttöinen radio on hyödyllinen uutisten seuraamiseen.

Älä mene hissiin

Myrskyjen aiheuttamat sähkökatkot tulevat usein yllättäen. Tulevan talven sähköpulatilanteista ja niiden riskistä pyritään tiedottamaan jonkin verran etukäteen. Seuraamalla viranomaistiedotusta esimerkiksi YLEltä saa tietoa kiertävistä sähkökatkoista. Päivitä myös voimassa oleva matkapuhelinnumero sähkön jakeluverkkoyhtiöllesi: tällöin useilla verkkoyhtiöllä on mahdollisuus antaa tietoa myös tekstiviestitse sähkökatkosta.

Jos sähkökatkot ovat uutisten mukaan todennäköisiä, kannattaa asuinkerrostaloissa välttää hissien käyttöä. Näin et jää hissiin jumiin sähkökatkon ajaksi.

Hanki 72 tunnin kotivara

Viranomaiset suosittelevat varautumaan 72 tunnin katkoksiin kaikkina aikoina. Pitkiä katkoksia sähkön tai veden jakelussa voi tulla eteen esimerkiksi myrskytuhojen vuoksi.

Kotivaraksi asuntoon tarvitaan vesitonkkia tai -pulloja, paristokäyttöisiä taskulamppuja, vara-akkuja esimerkiksi puhelimen lataamiseen sekä ruokaa, jota ei tarvitse kypsentää. Lämpimät peitot tai makuupussit auttavat pysymään lämpimänä pidemmässä lämmityskatkoksessa.

Hankkimalla kotivaran pärjää erinomaisesti myös sähköpulasta johtuvista lyhyissä sähkökatkoissa, koska ne kestävät pari tuntia kerrallaan.

Pysy rauhallisena

Tärkein taito sähkökatkossa on pysyä rauhallisena. Kaupungeissa sähkökatkot ovat nykyisin harvinaisia ja lyhytkestoisia, joten tilanne on monille uusi ja voi aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta. Sähkökatkot eivät ole vaarallisia, ja niistä selvitään varautumalla hyvin.

Viranomaiset ja sähkönjakelun ammattilaiset ovat harjoitelleet sähkökatkoja sekä sähköjen palauttamista ja hoitavat tilannetta ammattitaitoisesti. Asukkaiden tehtäväksi jää rauhassa odottaa sähköjen palautumista.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.9.2025

Kesämökki talvikuntoon – näin onnistut

Kesän mökkeilykausi on päättymässä, ja moni käy mökillänsä enää satunnaisesti. Jos käynteihin tulee pidempi tauko, on tärkeää huolehtia mökki talviteloille. Syksyllä mökin ja sitä ympäröivän pihapiirin voi käydä läpi tarkistuslistan kanssa.

23.10.2025

Kaupallinen yhteistyö

Miten taloyhtiö voi hyödyntää pelastussuunnitelmaa asukasviestinnässä?

Pelastussuunnitelma on taloyhtiön tärkein työkalu arjen turvallisuuden ja varautumisen hallinnassa. Se kokoaa yhteen tiedot taloyhtiön turvallisuusriskeistä, toimintaohjeista ja vastuista.

Safetum

1.5.2026

Osakas, näillä vinkeillä selviydyt kevään yhtiökokouksesta

Taloyhtiön varsinainen yhtiökokous on asunnon omistajalle merkittävä tapahtuma. Yhtiökokouksessa tehdään taloyhtiötä koskevia tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat myös osakkaan omaan talouteen. Näillä vinkeillä valmistaudut kokoukseen.

vantaalainen taloyhtiö

3.6.2026

Harkitsetko aurinkosähkön akkuvarastointia? Ei kannata vielä

Aurinkosähkön varastointi kotiakkuun ei ole vielä taloudellisesti kannattavaa kotitalouksille, ilmenee Turun yliopiston ja Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksesta. Syynä ovat akun korkeat kustannukset ja laitteen kuluminen.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti