Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 4 prosenttia

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä 6,8 miljoonalle kuutiometrille, joka on 4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna ja rakennustuotannon kiinteähintainen volyymi jäi vielä 13 prosenttia alemmalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen estimoituun rakennus- ja asuntotuotantotilastoon, jonka laadinnassa aineistoa on korjattu menetelmällisesti edellisvuoden tietojen perusteella.

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennukset, milj. m3, liukuva vuosisumma

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennukset, milj. m3, liukuva vuosisumma

Kuluvan vuoden alku näyttää jo edellisvuosia lupaavammalle. Asuinrakennushankkeita aloitettiin tammi-maaliskuun aikana 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla. Samaan aikaan käynnissä olevan asuinrakentamisen kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni kuitenkin vielä 11 prosenttia vuodentakaisesta.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2014 aikana 16 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna

Vuoden 2014 aikana rakennuslupia myönnettiin 30 miljoonalle kuutiometrille. Määrä väheni 15,5 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä pysyi edellisvuoden tasolla, laskien vain 1,6 prosenttia ja muulle kuin asuinrakentamiselle myönnettyjen lupakuutioiden määrä laski 21,1 prosenttia edellisvuodesta.

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston tuotantokatko jatkuu

Nyt julkaistut tiedot perustuvat aineistoon, jota on täydennetty menetelmällisesti. Aineiston puutteellisia tietoja on estimoitu edellisvuoden rakennuslupatiedoilla. Estimoinnista johtuen kaikkia tietoja ei ole saatavilla tarkimmalla käyttötarkoitus- ja aluejaoilla. Nyt käytössä oleva aineisto täydentyy tulevien kuukausien aikana ja nyt tilastoitavat tiedot voivat vielä tarkentua.

Alla olevassa kuviossa on lokakuusta maaliskuuhun Tilastokeskukseen saapuneiden ja imputoitujen myönnettyjen rakennuslupien osuudet kuukausittain. Imputointiaste valmiissa aineistossa edellä mainitulle aikavälille on n. 20 %.

Imputoitujen rakennuslupien osuus (tilavuus)

Imputoitujen rakennuslupien osuus (tilavuus)

Tilastokeskus ei ole voinut käynnistää rakennus- ja asuntotuotantotilaston tuotantoa vielä uudelleen, koska Väestörekisterikeskus ei ole pystynyt toimittamaan Tilastokeskukseen tilastojen tietolähteenä käytettäviä rakennusrekisteritietoja riittävän kattavasti.

Tammikuussa alkanut rakennus- ja asuntotuotantotilaston tuotantokatko jatkuu toistaiseksi, mutta tilaston tuotannossa siirrytään normaaliin kuukausittaiseen julkaisurytmiin heti, kun tietotoimitukset ja järjestelmät saadaan toimimaan.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

29.4.2015

Osakeasuntojen hinnat laskivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Ennakkotietojen mukaan vuoden 2015 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,6 prosenttia, kun taas muualla Suomessa hinnat laskivat 1,0 prosenttia. Vuoden 2014 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat laskivat koko maassa 1,1 prosenttia.

28.4.2016

Osakeasuntojen hinnat nousivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Vuoden 2016 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat koko maassa 0,6 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,5 prosenttia ja muualla Suomessa 0,7 prosenttia. Vuoden 2015 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 0,8 prosenttia.

30.1.2017

Osakeasuntojen hinnat laskivat neljännellä vuosineljänneksellä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2016 neljännellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,2 prosenttia, kun taas muualla Suomessa ne laskivat 0,9 prosenttia. Vuoden 2015 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 1,2 prosenttia.

2.5.2018

Osakeasuntojen hinnat laskivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2018 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat koko maassa 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat 0,2 prosenttia, kun taas muualla Suomessa ne laskivat 1,0 prosenttia. Vuoden 2017 vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat pysyivät ennallaan koko maassa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti