Suomalaisten kiinnostus uusiin liikenteen palveluihin on vähäistä, kertoo Moottori-lehti verkkosivuillaan. Yhteiskäyttöautot, kimppakyytipalvelut ja erityisesti taloyhtiön yhteiskäyttöauto nähdään hyvin epäkäytännöllisenä. Viimemainittua jopa 51 prosenttia pitää omiin tarpeisiinsa sopimattomana. Toisaalta mielipidejakauma uusien palvelujen taustalla on suurta. Positiivisimmin uusiin liikkumispalveluihin suhtautuvat kaikkein vähiten ja kaikkein eniten ajavat, autottomat ja nuoret.
–Uudet liikkuvuuspalvelut helpottavat eniten autottomien liikkumista, siksi he korostuvat vastauksessa, Tero Kallio avaa. Hän korostaa keskivertoautoilijoiden jo tottuneen yksityisautoilun helppouteen, josta on vaikea houkutella uusien palvelujen pariin.
Paljon ajavien korostuneen myönteisyyden arvellaan johtuvan heidän halusta etsiä vaihtoehtoja ajamiselle.
Kenties syy liikkuvuuspalvelujen yleiseen vastustukseen löytyy liikkumiseen vaikuttavista tekijöistä: suomalaisille liikkumisessa ylivoimaisesti tärkein tekijä on matka-aika. Peräti 55 prosenttia vastaajista sanoi matka-ajan vaikuttavan paljon valintoihin. Vasta toiselle sijalle nousivat kustannukset.
Lue koko artikkeli Moottori-lehden sivuilta.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään