Moment ry haluaa oikoa vääriä uskomuksia sukittamalla tehdystä putkiremontista

Modernit Viemärisaneerausmenetelmät (MoMent) ry:n puheenjohtaja Heikki Jyrämä haluaa oikoa virheellisiä väitteitä, jotka kohdistuvat muun muassa sukittamisen laatuun, käyttöikään, käyttökohteisiin sekä työn jälkeen.

Sukitusalan työn laatuun ja osaamiseen on satsattu voimakkaasti viimeisen viiden vuoden ajan, ja ala on kehittynyt isoin askelin. Urakoitsijoiden määrä on kasvanut noin 100 toimijaan. Myös rakennusalan suuret yritykset, kuten Lehto Group ja YIT Talon Tekniikka, käyttävät usein sukitusmenetelmää putkiremonteissaan.

Sukittamalla eli rakenteita rikkomattomalla menetelmällä putkiremontteja on tehty Suomessa runsaat 10 vuotta talojen sisällä. Kunnallisella puolella sukitus on ollut käytössä jo 70-luvulta saakka.

– Tänä aikana alamme on kehittynyt isoin askelin. Meillä alan toimijoilla onkin useasti tunne, että olemme vallanneet liian ison siivun putkiremonttiurakoista. Näinhän yleensä käy, kun uusi tapa toimia valtaa alaa, sanoo Heikki Jyrämä.

Työturvallisuus keskiössä

Sukitusalan viemärisaneeraajien henkilösertifiointikoulutus käynnistyy lokakuussa yhteistyössä Työtehoseura TTS:n kanssa. Kolmipäiväisen koulutuksen ja VTT:n valvoman onnistuneen näyttökokeen jälkeen saa henkilösertifikaatin. Tavoitteena on saada koulutettua asennusyritysten viemärisaneeraajista noin puolet seuraavan kolmen vuoden aikana.

– Ilman kunnon perehdytystä ei pääse sukitusalalle viemärisaneeraajaksi. Työntekijän työturvallisuus ja työn laatu ovat tärkeitä asioita. Siksi alalla jo olevien ja alalle tulevien kouluttaminen on tärkeä asia. Toisin on perinteisellä puolella, kuka tahansa voi ryhtyä tekemään putkimiehen töitä, sanoo Heikki Jyrämä.

Kylpyhuonesaneeraukset onnistuvat kummallakin menetelmällä

Perinteisen putkiremontin kannattajat ovat sitä mieltä, ettei kylpyhuoneremontteja voida tehdä, jos putkiremontti tehdään sukittamalla.

Jyrämän mukaan sekä perinteisessä menetelmässä että sukittamalla tehtävässä ns. hybridiremontissa voidaan kylpyhuoneet saneerata tai sitten ei.

– Valitettavasti virheellistä väitettä käytetään usein perinteistä menetelmää puolustettaessa. Tätä kuulee jopa asiantuntijatahojen kommenteista. Koko väite on siis valheellinen.

– Vuoden 2017 Putkibarometrissa todettiinkin, ettei huono ala kasva, kyllä siellä takana on oikeata asiaa, kertoo Jyrämä.

Sukitus on aina perinteistä remonttia halvempi ratkaisu

Sukitus on aina perinteistä remonttia halvempi ratkaisu. Urakoiden läpimenoajat ovat myös nopeutuneet merkittävästi, nykyään puhutaan jopa vain parin viikon haitta-ajasta. Toteutuneiden hybridiremonttien neliöhinnat liikkuvat luokassa 500-600 e/m2, kun vastaavan sisältöisten perinteisten putkiremonttien hinta liikkuu 1000 e/m2 paikkeilla. Tällöin on uusittu vesijohdot, sukitettu viemärit, uudistettu sähköt ja saneerattu kylpyhuoneet.

Remonttien hintavertailu on tosin vaikeaa, koska sisällöt poikkeavat toisistaan ja jokainen kohde on erilainen.

– Yle uutisoi vuoden 2017 keväällä Suomessa olevan yli 200 000 ”liian halpaa” asuntoa, joiden taloyhtiön voi olla vaikea saada riittävän suurta remonttilainaa. Vakuudet eivät yksinkertaisesti riitä esimerkiksi perinteisellä menetelmällä tehtävään putkiremonttiin, kertoo Heikki Jyrämä.

Sukitus säästää monelta harmilta – inhimillinen menetelmä

Sukitusmenetelmällä tehty putkiremontti on monella tavalla perinteistä putkiremonttia kevyempi ja inhimillisempi vaihtoehto. Asumishaitta jää pieneksi, sillä asunnossa voi asua ja hanoista tulee vettä.

– Itse olen ollut vajaat kymmenen vuotta alalla ja ollut mukana noin 300 kerrostalon sukitusurakassa. Vain yhden vanhan rivitalon putket eivät kestäneet puhdistusta. Tosin se tapahtui vuonna 2010 ja nykytekniikalla ne olisi hyvin todennäköisesti saatu puhdistettua sekä sukitettua. Eli nykyisillä työkaluilla putkien puhdistus on hyvin hellävarainen toimenpide eikä putkien hajoamista kannata pelätä, kertoo Jyrämä.

Taloyhtiön kannattaa valita vakuutusyhtiö tarkoin

Vakuutusyhtiöiden suhtautuminen sukittamalla tehtyihin putkiremontteihin vaihtelee huomattavasti. Vakuutusyhtiöistä IF ja Dual Finland katsovat sukitetun putken uudeksi, samoin kuin perinteisellä menetelmällä tehdyn putkiremontin. OP katsoo sukitetut putket kymmenen vuoden ikäisiksi ja Lähi-Tapiola 15 vuoden ikäisiksi, kun saneeraus on tehty VTT:n sertifioimalla tavalla. Vakuutusyhtiöiden kannat ovat muokkautuneet koko ajan enemmän ja enemmän sukitusystävällisemmiksi vahinkohistorian ohjaamina.

Putkiremonttien kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Vakuutus ei vahingon sattuessa korvaa kaikkea, koska vanhojen putkien ikävähennykset ovat merkittäviä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

webinaari

1.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Webinaari: Miten taloyhtiö hyötyy viemärisukituksesta?

Isännöintiliiton ja Picoten webinaarissa käytiin läpi eri ikäkausien viemärijärjestelmiä ja niiden korjausratkaisuja. Webinaarissa kerrottiin, mitä sukitus tarkoittaa, milloin sitä kannattaa käyttää ja mitkä ovat sen suurimmat hyödyt.

Picote

sukitusprojekti

17.2.2023

Kaupallinen yhteistyö

Sukitusprojekti Lahdessa vaati vankkaa osaamista

Loppuvuodesta 2020 Lahden keskustassa saneerattiin neljän kerrostalon muoviset viemäriputket sukittamalla noin kahdessa kuukaudessa. Projekti ja sen aikataulu olivat haasteellisia, joten työssä tarvittiin Picoten ammattitaitoisia asentajia ja toimivia sukitusmenetelmiä.

Picote

viemärisukitus picote

1.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Viemärisukitus As Oy Markkinatie 7 Helsinki oli menestys

As Oy Markkinatie 7:n viemäriputket saneerattiin sukittamalla Helsingin Malmilla keväällä 2022. Remontti oli Picotelle niin sanottu perusremontti, eikä yllätyksiä tullut. Asukkaat kiittelivät ripeästi ja mallikkaasti sujunutta remonttia, ja asentajille tarjottiin kakkuakin.

Picote

isännöinti keskittyy

22.9.2022

Isännöinti keskittyy – etu vai haitta?

Isännöinti on Suomessa perinteisesti ollut hyvin pirstaloitunutta ja isännöintiyritykset pieniä. Viime vuosina alalla on tapahtunut selkeää keskittymistä, kun isoimmat yritykset hakevat kasvua yritysostoin. Siksi taloyhtiön kannattaa olla tarkkana isännöitsijän vaihtuessa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti