Määräaikaisen vuokrasopimuksen irtisanomisesta voidaan sopia

Määräaikaiseksi tehty vuokrasopimus sitoo molempia osapuolia, eikä sitä ole tarkoitus irtisanoa kesken sopimuskauden. Elämäntilanteet voivat kuitenkin muuttua yllättäen ja aiheuttaa tarpeen sopimuksen ennenaikaiselle päättämiselle. Mitä tehdä, jos lusikat menevät jakoon tai uusi työpaikka löytyykin toiselta paikkakunnalta?

Vuokrasopimusta tehtäessä sopimuksen määräaikaisuus voi vaikuttaa järkevältä ratkaisulta sekä vuokranantajan että vuokralaisen kannalta. Sopimus päättyy silloin sovitun määräajan päättyessä ilman erillistä irtisanomista. Elämäntilanteen muuttuessa saattaa kuitenkin tulla tarve päästä eroon vuokrasopimuksesta jo ennen sovitun määräajan päättymistä.

Hyvään viestintään vuokrasuhteessa kuuluu avoimuus, ja siksi elämäntilanteen muutoksesta kannattaa kertoa sopimuskumppanille rehellisesti.

”Vuokranantaja ja vuokralainen pääsevät pitkälle jo pelkästään keskustelemalla asiasta keskenään. Vuokranantajalle on usein tärkeintä varmistaa vuokranmaksun jatkuvuus. Jos asuntoon löytyy helposti uusi vuokralainen, sopimuksen ennenaikaiselle päättämiselle ei ole välttämättä mitään estettä”, toteaa Suomen Vuokranantajien neuvontalakimies Olga Lehtonen.

Lain mukaan joissain tilanteissa sopimusosapuolet voivat saada tuomioistuimelta luvan määräaikaisen sopimuksen irtisanomiselle. Vuokralainen voi saada luvan sopimuksen irtisanomiselle esimerkiksi sairauden vuoksi tai jos hän oman tai puolison työn vuoksi joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Vuokranantaja puolestaan voidaan oikeuttaa irtisanomiseen, jos hän tarvitsee huoneiston oman tai perheenjäsenen käyttöön ennalta-arvaamattomasta syystä.

Jos erityinen peruste vuokrasopimuksen irtisanomiselle löytyy, kannattaa vuokralaisen ja vuokranantajan sopia tilanteen ratkaisemisesta. Asian vieminen tuomioistuimeen on tarpeen vain, jos yhteisymmärrystä ei muuten löydy. Samalla kun sovitaan sopimuksen päättämisen ehdoista, on hyvä sopia myös, miten ennenaikainen päättyminen korvataan. Korvattavaksi voivat tulla sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä aiheutuvat todelliset vahingot. Vuokralaisen irtisanoessa sopimuksen tällaisia kuluja voivat olla uuden vuokralaisen etsimisestä aiheutuvat kulut ja vuokranmenetys siltä ajalta, kun asunto on tyhjillään. ”Vuokralainen voi omalta osaltaan pienentää aiheutuvia vahinkoja esimerkiksi tiedustelemalla omalta tuttavapiiriltään, löytyisikö joukosta potentiaalisia uusia vuokralaisehdokkaita ”, Lehtonen vinkkaa.

Lehtosen mukaan ”Vuokranantajan ei kannata lähteä vaatimaan, että vuokralainen maksaisi vuokran koko vuokrasopimuksen loppuun asti, jos sopimusaikaa olisi jäljellä vielä monta kuukautta. Vastaavasti vuokralainen ei voi olettaa vapautuvansa velvoitteista kokonaan ilman korvauksia.”

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

6.6.2023

Kaupallinen yhteistyö

Tiesitkö, että ikkunoilla ja ovilla voidaan varmistaa toimiva koti?

Ikkunoilla ja ovilla voidaan vaikuttaa merkittävästi kodin viihtyvyyteen ja nostaa asumismukavuus uudelle tasolle. Kotimaisten Pihla-ikkunoiden ja -ovien ominaisuuksien ja monipuolisten lisävarusteiden avulla voi toimivan kodin varmistaa vuosikymmeniksi.

Pihla-Tiivi

kestävä asuminen

12.9.2023

Lakimuutos kannustaa kestävään asumiseen

Kesäkuussa voimaan tullut lakimuutos kannustaa taloyhtiöitä kestävää asumista edistäviin hankkeisiin. Uudistuksista, joilla parannetaan merkittävästi kiinteistön tai rakennuksen käytön kestävyyttä, voidaan vastedes päättää enemmistöpäätöksellä.

lopputarkastus

1.8.2023

Lopputarkastus turvaa vuokrasuhteen molempia osapuolia

Vuokrasuhteen päättyessä kannattaa tehdä lopputarkastus, jossa ovat läsnä sekä vuokralainen että vuokranantaja, muistuttaa Suomen Vuokranantajat. Näin voidaan arvioida, onko asunto hyvässä kunnossa ja välttää riitaisuudet.

senioritalo

23.3.2023

Senioritalo taistelee tulvia vastaan

As Oy Kangasalan Hopeaharju koki toissa kesänä mittavat tulvavahingot, kun vesi nousi sen varastotiloihin. Taloyhtiön hallitus alkoi etsiä ratkaisuja, joilla tulvat saataisiin estettyä tulevaisuudessa. Kaupunkitulvat tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen ja maa-alueiden asfaltoinnin myötä.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti