
Taloyhtiön lumimuistio
Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.
Lumitilanne sekä kadulla että katoilla on varsinkin kaupunkien keskustoissa nyt todella vaikea. Järjestyslain mukaan kiinteistönomistajan on silti huolehdittava siitä, ettei katolta putoava lumi, jää tai muut esineet aiheuta vaaraa kiinteistöllä liikkuville. Pelastuslaki tuo velvoitteita siihen, että pelastusteiden tulee olla ajokelpoisia ja esteettömiä.
Yleisen turvallisuuden ja taloyhtiön vastuiden kannalta tärkeimmät asiat juuri nyt ovat:
Kiinteistöliitto Uusimaan rakennusinsinööri Jari Hännikäinen rauhoittaa taloyhtiöitä.
– Lumen ja jään paino ei näillä määrillä aiheuta kantavuusongelmia kattorakenteille. Lumen pudotuksiin ei siis tällä perustella ole pakko ryhtyä juuri nyt, kun sekä huoltoyhtiöt että ammattimaiset lumen pudottajat ovat erityisen kiireisiä. Sen sijaan turvallisuuden huomioon ottaminen on tärkeä.
Lumen pudotukseen ryhdyttäessä on huolehdittava työn turvallisuudesta sekä ihmisille että omaisuudelle. Erityisesti kadun varsille pysäköidyt ajoneuvot ovat tällä hetkellä haasteina. Suurten lumimassojen takia niiden pois siirtäminen on paikoin omistajalle mahdotonta ja myös viranomaisille hankalaa.
Jalkakäytävien osalta kiinteistönomistajan tulee huolehtia liukkauden ehkäisemisestä eli jään ja lumen poistosta sekä tarvittavasta hiekoituksesta kiinteistöllä ja tontin kohdalla olevalla jalkakäytävällä, ellei kunta ole ottanut jalkakäytävän talvikunnossapitoa vastuulleen.
– Taloyhtiö voi siirtää kunnossapitotehtäviä kiinteistöpalveluyritykselle, mutta vastuuta taloyhtiö ei voi siirtää. Huoltosopimus kannattaakin aina tehdä kirjallisesti ja kuvata siinä selkeästi tehtävät työt ja tavoiteltu lopputulos, muistuttaa Kiinteistöliitto Uusimaan toiminnanjohtaja Mika Heikkilä.
Huoltosopimukseen tulisi kirjata päivittäinen lumi- ja jäätilanteen seuranta, varotoimenpiteet, joihin ryhdytään mahdollisissa vaaratilanteissa ja yhteydenottovelvoite välittömästi esimerkiksi isännöitsijään. Taloyhtiön tulee seurata, että sopimuskumppani suorittaa sovitut kunnossapitotoimet.
Kiinteistön omistajan ja isännöitsijän vastuulla on varmistaa talonmiehelle tai huoltoyhtiölle asianmukaiset puomit, tolpat, lippusiimat ja varoituskyltit. Mikäli kiinteistöllä ei tällaisia ole, niiden hankkimisesta on syytä pikaisesti sopia tai sitten turvaamistyön tekijä voi hankkia välineet omistajan lukuun sopimalla asiasta ja korvauksesta ensin isännöitsijän kanssa.
Taloyhtiöllä on korostunut huolellisuusvelvoite alueensa turvallisuudesta. Mahdollisissa vahinkotapauksissa ensisijainen korvausvastuu vahingonkärsineeseen nähden on kiinteistönomistajalla. Taloyhtiöllä on kiinteistönomistajana puolestaan oikeus vaatia korvausta sopimuskumppaniltaan, kuten kiinteistöpalveluyhtiöltä, jos se ei ole noudattanut sopimusta, vaan on laiminlyönyt siihen liittyviä velvoitteita.
Vahingonkorvausvastuu edellyttää kuitenkin tuottamusta, joten osoittamalla toimineensa huolellisesti, yhtiö välttää korvausvastuun. Oikeuskäytännössä taloyhtiöltä on edellytetty hyvin pitkälle ulottuvaa huolellisuutta.
Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.
Hellejaksot lisääntyvät Suomessa ja sen myötä korostuu myös jäähdytyksen merkitys. Helsingissä helpotusta helteeseen tuo kaukojäähdytys. Kaukojäähdytykseen voi liittyä, jos sijaitsee kohtuullisen lähellä jo olemassa olevia kaukojäähdytysverkostoja.
Valtion kestävän kehityksen yhtiö Motiva varoittaa liiallisesta jäähdyttämisestä hellepäivinä. Lämpötila on helteellä järkevämpää pitää lähempänä 25:tä kuin 21:tä astetta. Sisälämpötilaa voi viilentää myös muilla keinoin kuin koneellisesti jäähdyttämällä.
Kaunis kerrostalo maaseudun rauhassa kaukana kaupungin hälinästä voi kuulostaa unelmalta, mutta osoittautua painajaiseksi, jos talonpito on ollut retuperällä. Ostajan kannattaakin tutustua talon papereihin etukäteen eikä antaa halvan hinnan sokaista itseään.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään