Liukkaudentorjunta talkoilla riskialtista

Etenkin pienet taloyhtiöt voivat päättää hoitaa hiekoituksen itse säästösyistä. Talkoiluun liittyy kuitenkin riski, ettei korvauksia saa, jos yhtiön osakas itse kaatuu, kirjoittaa Aamulehti.

Jos taloyhtiön alueella liukastuu ja loukkaa itsensä, kuka korvaa? Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Virpi Hienonen kertoo Aamulehden haastattelussa, että pääsääntöisesti asunto-osakeyhtiö, jonka vastuulla on huolehtia taloyhtiön alueiden turvallisuudesta.

Pienet taloyhtiöt voivat hoitaa liukkaudentorjunnan talkoilla säästösyistä. Jos osakas kaatuu liukkaudentorjunnasta huolimatta, voi edessä olla pitkä oikeuskäsittely.

Poikkeuksellinen päätös Rovaniemen hovioikeudelta

Rovaniemen hovioikeus on juuri tehnyt poikkeuksellisen ennakkopäätöksen ja velvoittanut asunto-osakeyhtiön pihalla liukastuneen miehen maksamaan yhtiölle yli 10 800 euron oikeudenkäyntikulut.

Tapauksessa riittävä liukkaudentorjunta on vaikeiden sääolosuhteiden takia ollut ylivoimaista. Näin ollen taloyhtiö ei ole vastuussa talon asukkaalle aiheutuneesta vahingosta.

Taloyhtiö pystyi näyttämään toteen, että on toiminut huolellisesti. Sääolosuhteet pystyttiin osoittamaan tapahtuma-aikaan poikkeuksellisiksi. Taloyhtiö oli torjunut liukkautta päivän aikana neljästi, mutta tuuli ja vesi kuljettivat murskeen pois.

Virpi Hienonen muistuttaa korkeimman oikeuden päätöksen numero 169 vuodelta 1995, missä taloyhtiön asukkaat olivat itse suostuneet hoitamaan hiekoituksen talkootyönä, ja kun taloyhtiön osakas liukastui taloyhtiön hiekoittamattomalla pihalla, hän ei saanut korvauksia. Kaatunut osakas oli itse suostunut talkoojärjestelyyn.

Osakkaiden kannattaa ottaa huomioon, että jos liukkauden torjunta päätetään hoitaa itse talkoilla, ei liukastumisesta välttämättä saa korvausta.

Rovaniemen tapauksessakin liukastunut henkilö oli ollut osakkaana taloyhtiössä silloin, kun talkootyöstä oli päätetty ja oli itse suostunut järjestelyyn.

Lue alkuperäinen artikkeli Aamulehdestä.

 

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

3.5.2023

5 vinkkiä taloyhtiön kevättalkoisiin

Taloyhtiön on syytä hankkia asukkailleen talkoovakuutus, erityisesti vaativampia töitä varten. Kokosimme viisi asiaa, jotka talkoissa tulee ottaa huomioon.

kiinteistövakuutus

3.10.2023

Kiinteistövakuutus turvaa taloyhtiötä

Kiinteistövakuutuksella taloyhtiö varautuu riskeihin ja siirtää niitä vakuutusyhtiön kannettavaksi. Vakuutusyhtiöiden eri hintaiset vakuutukset tarjoavat joko suppeampaa tai laajempaa turvaa. Hintaa enemmän vaakakupissa painaa sopimuksen kannattavuus.

piha turvalliseksi

29.3.2023

Taloyhtiön piha turvalliseksi kaikille

Miten taloyhtiö voi parantaa pihan turvallisuutta? Parasta olisi, että autoilijoille ja kevyelle liikenteelle olisi omat väylät ja lasten reitti pihan läpi olisi turvattu. Autoilija voi lisätä turvallisuutta lähtemällä liikkeelle keula edellä.

Kotipehkussa yhteisöllisesti

21.12.2022

Kotipehkussa asutaan yhteisöllisesti

Tamperelaisessa As Oy Kotipehkussa elämä on yhteisöllistä. Taloyhtiöstä löytyy muun muassa päiväkoti, yhteistalo, kasvimaa, maakellari ja bändikämppä. Taloyhtiön juuret ovat opiskelijoiden kommuuniasumisessa 1990-luvulla.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti