Liikenteen ja lähinaapurien melu häiritsevintä

Yleisimmin ihmisten unta ja oleskelua häiritsevät Suomessa tieliikenteen ja lähinaapureiden aiheuttama melu. THL:n tuoreessa selvityksessä tarkasteltiin, miten häiritseviksi ihmiset kokevat eri ympäristömelun lähteet omassa arjessaan.

Hyvin häiritsevänä tieliikennemelun koki arjessaan 4,8 prosenttia ja lähinaapureiden melun 4,5 prosenttia vastaajista.

– Tieliikennemelun haitat on yhteiskunnassa vähitellen tiedostettu. Vastedes myös naapuruston aiheuttaman melun haitat on syytä huomioida yhtenä tärkeänä ympäristömelun lähteenä, sanoo THL:n erikoistutkija Anu Turunen.

Muita tutkimuksessa mukana olleita ympäristömelun lähteitä olivat rautatie-, raitiovaunu- ja lentoliikenne, teollisuus ja satamat sekä lähinaapureiden lisäksi muu naapurusto.

Noin viidesosa luokittelee itsensä meluherkäksi Suomessa. Tässä selvityksessä se, luokitteliko vastaaja itsensä meluherkäksi vai ei, näytti määrittävän eniten ympäristömelun kokemista häiritseväksi.

– Kokemukseen vaikuttavat äänen fysikaalisten ominaisuuksien ja altistumistilanteen lisäksi yksilölliset ominaisuudet kuten meluherkkyys sekä asenne äänilähdettä kohtaan. Riippuen henkilöstä, esimerkiksi naapureiden aiheuttama melu voidaan kokea hyvin häiritseväksi, vaikka äänenpainetaso olisi pieni ja normaaleihin elämisen ääniin luokiteltava, Turunen sanoo.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

pestä pyykkiä

2.12.2022

Saako kerrostalossa pestä pyykkiä yöllä?

Nousevien sähkön hintojen myötä saattaa olla houkuttelevaa painottaa sähkönkulutusta yöaikaan. Pyykinpesu kuuluu normaaliin asumiseen ja on siten lähtökohtaisesti sallittu yölläkin. Kovaäänisen pesukoneen käyttö on kuitenkin kerrostaloissa kielletty yörauhan aikana.

Tilaajille

kaava

24.10.2023

Oman alueen kaavaa kannattaa aina seurata

Kun asuinalueelle suunnitellaan uusia rakennushankkeita, kannattaisi kuunnella alueen asukkaita. He tietävät usein parhaiten, miten uudet järjestelyt toimivat. Vantaan Länsimäessä asukkaat huolestuivat autopaikkojen jäämisestä raitiotien alle.

16.1.2023

Asumisviihtyvyys huomioon

Rakennuksen asumisviihtyvyyteen vaikuttavat keskeisesti asumisterveys ja esteettömyys. Muun muassa sisäilman laadulla ja äänieristyksellä on paljon merkitystä. Asumisviihtyvyyteen tulee panostaa jo rakennusvaiheessa.

Tilaajille

31.1.2023

Kiinteistö- ja rakentamisala: Suomi tarvitsee rakennetun ympäristön ministerin

Kiinteistö- ja rakentamisalan järjestöt julkaisivat tavoitteensa hallituskaudelle 2023–2027. Järjestöt peräänkuuluttavat vahvaa sitoutumista vihreää siirtymää tukevaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitukseen sekä ratkaisuja osaajapulaan.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti