Leuto talvi tuonut säästöjä lämmityskuluihin, hiekoituskulut nousseet

Etelä-Suomessa taloyhtiöt voivat tänä talvena säästää jopa kymmeniä prosentteja lämmityskuluissa. Maan keski- ja pohjoisosissa lämpötilan vaihtelut näkyvät hiekoitusmurskeen menekissä, kirjoittaa Taloussanomat.

Kuluva talvi on on ollut erikoinen sekä taloyhtiöille että omakotitaloasujille. Etelässä taloyhtiöt ovat säästäneet jopa tuhansia euroja kuukaudessa lämmityskuluissa. Joissakin taloyhtiöissä on voitu laskea hoitovastikkeita, mutta useimmat ohjaavat säästöt huolto- ja peruskorjauksiin.

Maan keskiosissa ja pohjoisessa suuret lämpötilan vaihtelut ovat tuoneet säästöjä lämmityskuluihin, mutta lumen poiskuljetuksesta ja hiekoituksesta on koitunut kuluja. OP Koti Kainuun toimitusjohtaja Olli-Pekka Hyyryläisen mukaan hiekoitusmurskeen kulutus on tänä talvena tuplaantunut tavalliseen talveen verrattuna.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tammikuu on ollut ennätyksellisen leuto Oulun korkeudelle saakka, paikoittain jopa 7-8 astetta tavanomaista lämpimämpi. Odotettavissa on, että leudot ja vähälumiset talvet yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä varsinkin eteläisessä Suomessa.

Lue lisää täältä.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

taloyhtiön lumi

13.12.2022

Taloyhtiön lumimuistio

Taloyhtiön vastuulla on jään ja lumen poisto sekä hiekoitus taloyhtiön piha-alueella. Lumet tulee kasata oman pihan alueelle niin, että pelastustiet jäävät vapaiksi. Lumenpudotuksen voi tilata ammattilaiselta.

Valaistuksen uusiminen

21.9.2023

As Oy Talvimaijan valaistus uusittiin kestäväksi

Hyvinkääläisessä As Oy Talvimaijassa päätettiin uusia vanhentunut valaistustekniikka. Tilalle vaihdettiin led-lamput. Remontin jälkeen taloyhtiön energiankulutus on pienentynyt, ja yhtiö on entistäkin turvallisempi ja viihtyisämpi.

Tähtiartikkeli

Tilaajille

14.3.2023

Kiinteistöpalvelualaa uhkaa lakko – huomioi nämä asiat lakon aikana

Palvelualojen ammattiliitto PAM on antanut kaksi lakkovaroitusta kiinteistöpalvelualan työnseisauksista. Työnseisaukset sijoittuvat viikoille 11 ja 12. Lakon aikana taloyhtiön hallituksen täytyy ottaa vastuuta talvikunnossapidosta.

sähkön riittävyyden

30.3.2023

Säästötoimet takasivat sähkön riittävyyden talvella

Leuto talvi, tuontisähkön hyvä saatavuus, kotimaisen tuotannon luotettava toiminta ja sähkön säästäminen varmistivat sähkön riittävyyden kuluneena talvena. Niukin tilanne oli joulukuussa ja kulutushuippu saavutettiin vasta maaliskuussa.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti