Tukes testautti viime vuonna yhteensä 364 sähkölaitetta, ja testausten perusteella 72 sähkölaitetta poistettiin markkinoilta. Maahantuojat velvoitettiin keräämään näistä vakavimmin vaaralliset 26 laitetta takaisin käyttäjiltä. Vuotta aiemmin testausten määrä oli 346. Markkinoilta poistettiin 90 laitetta ja näistä takaisinvetoja oli 19 kpl. Markkinoilta poistetuissa tuotteissa oli joko sähköiskun tai palonvaara.
Eniten vaarallisia ja puutteellisia sähkölaitteita löytyy samoista tuoteryhmistä vuodesta toiseen. Suurimpina ryhminä ovat jatkuvasti led-valaisimet sekä erilaiset laturit ja muuntajat. Vaaralliseksi osoittautuneita sähkölaitteita löytyi myös esimerkiksi lihashuoltovasaroista ja uppopumpuista.
Tukesin valvonta kohdistuu entistä enemmän verkkokauppoihin. Verkkokauppavalvonta toimii niin, että tutkitaan netin kauppapaikkojen tarjontaa tai etsitään ja hankitaan tuotteita Tukesiin tulleiden ilmoitusten perusteella. Suurin osa valvontakäynneistä tehtiin kuitenkin edelleen kivijalkakauppoihin.
Suomalaisten tai eurooppalaisten viranomaisten toimivalta ei ulotu Suomen ja EU:n ulkopuolella tuleviin verkkokauppatuotteisiin. Kuluttaja joutuu itse vastaamaan seurauksista, jos tuote osoittautuu vaaralliseksi tai aiheuttaa vahinkoa.
Vastuu sähkölaitteiden turvallisuudesta on maahantuojalla, valmistajalla ja myyjällä. Viranomainen ei tarkasta sähkölaitteita ennakkoon, vaan valvonta kohdistuu riskiperusteisesti jo markkinoilla oleviin tuotteisiin.
Tietoa markkinoilta poistetuista sähkölaitteista löytyy Tukesin markkinavalvontarekisteristä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään