Lähes puolet taloyhtiöiden asukkaista haluaisi hankkia aurinkosähköä – yleistyminen vaatisi lakimuutoksen

Kuluttajat arvostavat aurinkosähkössä säästämisen lisäksi päästöttömyyttä ja ympäristöystävällisyyttä. Omakotitaloissa aurinkosähkö on yleistynyt vauhdilla, mutta taloyhtiöissä lainsäädännön puutteet hidastavat muutosta.

Kuluttajat haluavat luotettavia, helppoja ja ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja.

“Taloudellisuuden osalta riittää, että kuluttajat kokevat ratkaisut kohtuullisen järkeviksi ja omaan rahatilanteeseen sopiviksi”, toteaa professori Eva Heiskanen Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksesta.

VTT:n omakotitalon omistajille toteuttama haastattelututkimus osoittaa, että aurinkovoimalan hankkineet seuraavat usein aktiivisesti omaa aurinkosähkön tuotantoaan ja muuttavat sen mukaan kulutuskäyttäytymistään, kuten astian- ja pyykinpesukoneiden käyttöaikoja.

Omasta aurinkovoimalasta saa mielihyvää: se on ympäristöteko ja parantaa omavaraisuutta. Lisäksi aurinkovoimalaa esitellään mielellään muille. Tutkimuksissa onkin todettu, että yhden naapurin hankinta johtaa usein voimaloiden yleistymiseen koko naapurustossa.

“Verkosta löytyvä tieto tai yritysten suoramarkkinointi eivät yksin vakuuta kuluttajia. Hankintapäätöksiin vaikuttaa usein tuttavien ja lähellä asuvien ihmisten esimerkki, joten omilla verkostoilla ja medialla on suuri vaikutus. Siksi kuluttajien keskinäistä tiedonvaihtoa, yhteishankintoja ja muuta vertaistoimintaa kannattaisi tukea ja edistää nykyistä enemmän”, sanoo Heiskanen.

Jo pieni säästö on riittävä

Asunto-osakeyhtiöitä on Suomessa lähes 90 000, ja niissä asuu yli 2,6 miljoonaa ihmistä. Aurinkosähkön hyödyntäminen vaatii taloyhtiöiltä mittavan sähkömittariremontin, sillä lainsäädäntö estää aurinkosähkön jakamisen taloyhtiöiden asukkaiden omaan käyttöön nykyisillä sähkönsiirtoyhtiöiden mittareilla. Siksi aurinkosähkön tuottajat ovat taloyhtiöissä harvassa,

Kiinnostus on kuitenkin suurta: kesän 2018 aikana Aalto-yliopiston aurinkosähkökyselyyn vastanneista taloyhtiöiden asukkaista lähes puolet oli erittäin kiinnostunut aurinkosähkön hankinnasta. Jopa neljännes vastasi hankkivansa erittäin todennäköisesti 900 euron voimalaosuuden, jos aurinkosähköllä saisi 40 euroa säästöä vuodessa. Aurinkosähkön hankinnan hyödyiksi vastaajat valitsivat yleisimmin uusiutuvan energian hyödyntämisen, päästöttömyyden ja omavaraisuuden lisääntymisen.

Meillä on jo tarvittavat älykkäät sähkömittarit, joilla aurinkosähkön pientuotanto voitaisiin jakaa taloyhtiöiden kiinteistöverkoissa asukkaiden omaan käyttöön tietokoneohjelman avulla. Nyt tarvitaan vain lakimuutos, joka sallii tämän. Tietokoneohjelmaa kokeillaan jo taloyhtiöissä Helsingissä ja Oulussa yhteistyössä paikallisten sähkönsiirtoyhtiöiden kanssasanoo FinSolar-projektin vetäjä Karoliina Auvinen Aalto-yliopistosta

Taustatietoa

Tiedote pohjautuu Smart Energy Transition -hankkeessa Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston ja VTT:n toteuttamiin energiakokeilu- ja kuluttajatutkimusten tuloksiin.

Lue lisää Smart Energy Transition -hankkeesta

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle kahden viikon välein!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

2.10.2025

Taloyhtiöiden lainansaanti on vaikeutunut – alueelliset erot suuria 

Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.

22.10.2025

Energiayhteisö taloyhtiössä – näin hyödyt yhteisestä aurinkosähköstä

Energiayhteisössä kyse on taloyhtiön asukkaiden yhteenliittymästä, joka perustetaan yhteistä sähköntuotantoa varten. Energiayhteisöt myös parantavat energiajärjestelmän turvallisuutta kriisitilanteiden ja sähkökatkojen varalta, sillä ne hajauttavat energiantuotantoa.

10.10.2025

Talotekniikka-alan näkymät pysyvät heikkoina – alueelliset erot suuria

Talotekniikka-alalla uudistuotannon lasku jatkuu, selviää alan suhdannekyselystä. Korjausrakentamisen kasvumahdollisuuksia heikentävät tukimuutokset. Asuntokorjauksia hidastaa myös monien taloyhtiöiden vaikeus saada lainaa, erityisesti hiljaisten markkinoiden alueilla.

taloyhtiöiden verkostotoiminta

24.1.2025

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan valmistui opas

Taloyhtiöiden verkostotoimintaan on valmistunut uusi opas, joka pohjautuu Espoon Matinkylästä saatuihin kokemuksiin. Alueellisen energiayhteistyön toimintamallin oppaassa kuvataan taloyhtiöiden yhteistyön hyötyjä eri osapuolille. Verkostoon osallistui hankkeen aikana yli 60 taloyhtiötä.

Olet lukenut 1/5 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti