
Kysely: Vuokranantajien ostoaikeet selvässä kasvussa
Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat nousseet selvästi. Reilu 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina pidetään Rovaniemeä.
Yksityisten vuokranantajien ostoaikeet ovat olleet maltillisessa nousussa viimeiset yli puolitoista vuotta, mutta kääntyivät tänä keväänä hienoiseen 0,5 prosenttiyksikön laskuun, selviää Suomen Vuokranantajien barometrista.
Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat suurimmat Vaasassa ja pienimmät Helsingissä.
– Tuoreiden tulliuutisten myötä on aito riski, että luottamus kääntyy jälleen heikompaan suuntaan. Tämä iskee myös asunnonostoaikeisiin, sanoo Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
– Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että lainakanta on kasvanut sijoitusasuntopuolella, kun omistusasuntolainakanta taas supistuu edelleen. Eli kyllä asuntosijoittajat ovat aktivoituneet, vaikka ostoaikeet nyt kääntyivätkin hienoiseen laskuun.
Aikaisemmin taloussuhdanteesta olivat huolissaan vuokranantajat, joilla on vähintään 20 sijoitusasuntoa. Nyttemmin epävarmuus on kasvanut erityisesti pienvuokranantajien keskuudessa. Jo 47 prosenttia alle kuuden asunnon omistajista kokee taloussuhdanteen heikkenemisen merkittävänä riskinä.
– Suuri massa on nimenomaan pienemmät vuokranantajat, joilla on 1–3 asuntoa. Kun tämä joukko näkee riskien taloussuhdanteen heikkenemisestä kasvavan, on sillä voimakkaat vaikutukset.
Vuokranantajista 21 prosenttia on hakenut lainaa viimeisen vuoden aikana. Lainaa hakeneista 40 prosenttia kokee, että lainansaanti on vaikeutunut verrattuna aikaisempiin vuosiin.
Avoimissa vastauksissa korostuvat muun muassa pankkien pitkät vastausajat, lainansaannin tiukentuneet kriteerit, positiivinen luottorekisteri hankaloittavana tekijänä sekä tunne siitä, että moitteeton maksuhistoria pitkältä ajalta ei tunnu merkitsevän mitään.
– Mikäli rahoitus on tiukemmassa, asuntokauppamäärät ovat alhaisempia ja markkinan piristyminen siirtyy yhä pidemmälle, Karlsson sanoo.
Vuokranantaja-barometriin vastasi 2029 yksityistä vuokranantajaa. Kysely toteutettiin 17.3.-6.4.2025.
Sijoitusasuntojen ostoaikeet ovat nousseet selvästi. Reilu 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoo aikovansa ostaa sijoitusasunnon. Kehitysnäkymiltään vahvimpana kaupunkina pidetään Rovaniemeä.
Taloyhtiöiden lainansaantiongelmat ovat jatkuneet ja jonkin verran yleistyneet, selviää Kiinteistöliiton talous- ja rahoituskyselystä. Pienten yhtiöiden tilanne on hankalin. Myös alueelliset erot rahoituksen saatavuudessa ovat merkittäviä.
Osakkaalla on yhtiökokouksessa laaja kyselyoikeus yhtiön asioista ja taloudesta. Myös vuokranantajaosakkaan kannattaa olla yhtiökokouksessa tarkkana, sillä kokouksen päätöksillä voi olla vaikutusta asuntosijoittajan verotukseen.
Kyselyn mukaan yli puolet yksityisistä vuokranantajista uskoo, että asuntosijoittamisen houkuttelevuus kasvaa seuraavan 5–10 vuoden aikana. Suurimpina kilpailutekijöinä vuokraustoiminnassa pidetään asunnon sijaintia, vuokran tasoa ja vuokralaistyytyväisyyttä.
Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.
Luo tunnus Kirjaudu sisään