Kustannusten nousu ja materiaalipula jarruttavat rakentamista

Kauppalehti kirjoittaa Venäjän sotatoimien osuvan myös rakennusalaan. Teräksen, alumiinin, lasin ja puutavaran saatavuus on heikentynyt ja hinnat nousseet. Myös energian kallistuminen, sirupula ja työvoimapula koettelevat rakennusalaa.

Koronapandemian pitkittymisestä huolimatta viime vuosi sujui rakennusalalla hyvin. Erityisesti asuntorakentaminen oli vilkasta. Viime vuonna alkoi 48 000 uuden asunnon rakentaminen, mikä on mittaushistorian korkein luku.

Rakentamista kannattelivat hyvä työllisyystilanne ja alhaiset korot. Etätöiden yleistyminen lisäsi etenkin isojen asuntojen ja omakotitalojen kysyntää ruuhka-alueiden reunamilla.

Valtiovarainministeriön johtama rakennusalan suhdanneryhmä arvioi maaliskuun alussa, että rakentamisen tahti hidastuu tänä vuonna vähän, 40 000 asuntoaloitukseen. Ensi vuonna määrän uskotaan taittuvan 35 000 aloitukseen, kun korkojen nousu ja inflaatio hillitsevät rakennusintoa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan lisää riskejä ennustettua heikommasta kehityksestä merkittävästi.

Asuntokaupan uskotaan jatkuvan vielä tänä vuonna vilkkaana

Kauppalehti kirjoittaa edelleen, että kerrostalorakentamisessa on ollut nähtävissä jo käänteen merkkejä, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Rakennuslupien määrä kääntyi laskuun viime vuoden lopulla, vuokra-asuntojen tarjonta kasvoi ja väestönkasvu hidastui Helsingissä – ainakin väliaikaisesti.

Hypoteekkiyhdistys totesi vastikään, että sota ja maailmanpoliittinen tilanne lisäävät epävarmuutta sekä asunnonostajien että rakentajien keskuudessa. Asuntojen pyyntihinnat tuskin laskevat nopeasti, mutta myyntiajat saattavat pidentyä ja kauppamäärät vähentyä. Toisaalta vuokra-asuntojen kysyntä voi virkistyä.

Asuntosijoittajia oli viime vuonna runsaasti liikkeellä ja kiinnostus jatkui alkuvuonnakin. Nyt asuntosijoittamisessakin voi olla edessä tuumaustauko. Kansainväliset sijoittajat katsovat Suomen maariskin kasvaneen.

Kotimaassa asuntorakentamista ja -sijoittamista saattavat Kauppalehden mukaan hidastaa lainsäädäntöhankkeet, joilla on tarkoitus hillitä kotitalouksien velkaantumista. Parhaillaan valmisteilla oleva laki rajoittaisi muun muassa asuntolainojen pituutta ja taloyhtiölainojen osuutta asunnon velattomasta hinnasta.

Rakennusalan suhdanneryhmä uskoo, että toimitilarakentaminen ja korjausrakentaminen korvaavat asuntotuotannon vähenemisen tänä vuonna. Sodan aiheuttama epävarmuus saattaa kuitenkin panna jäihin myös yritysten suunnittelemia investointeja, kun kustannukset nousevat ja näkymät sumenevat.

Haluatko kommentoida artikkelia? Luo tunnus ja kirjaudu sisään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kiinteistölehden suosittu uutiskirje tuo kiinteistöalan uutiset sinulle!

Tilaa uutiskirje

Katso myös nämä

8.4.2022

Nordea ennustaa vastikkeisiin usean prosentin korotusta

Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyi Nordea Kiinnitysluottopankin toimitusjohtajan Jussi Pajalan mukaan asuntolainatiskeillä noin 20 prosentin notkahduksena hakemusten määrässä helmi–maaliskuun vaihteessa. − Puhuttiin 2–3 viikosta. Ei ole selvää, johtuiko notkahdus suoraan sodasta vai sattuiko samaan aikaan jotain muuta, Pajala sanoo.

21.4.2022

Rakennusmateriaalien hintojen nousu vauhdittaa taloyhtiöiden remonttipäätöksiä

Nousu lämmitys-, energia- ja materiaalikustannuksissa aiheuttaa paineita sekä hoitovastikkeisiin että remonttien toteuttamiseen taloyhtiöissä. Isännöintiliiton maaliskuun lopulla tekemässä kyselyssä 87 % vastaajista ilmoitti hoitovastikkeiden olevan nousussa. Yleisimpänä syynä hoitovastikkeiden nousupaineelle nähtiin pääasiassa lämmitys- ja energiakustannusten nousu, jonka nimesi syyksi 89 prosenttia vastaajista.

12.4.2022

Rakli: Rakennuskustannusten nousu vaikeuttaa vuokra-asuntojen tuotantoa

Vuokra-asuntosijoittamisen suosio pysyy vahvana taloudellisen toimintaympäristön epävarmuuden kasvusta huolimatta. Kaikkien ammattimaisten sijoittajaryhmien ennakoidaan kasvattavan vuokra-asuntosijoituksiaan. Raklin Vuokra-asuntobarometrin jyrkin muutos viime syksyyn verrattuna nähtiin vastaajien lähes yksimielisissä näkemyksissä rakennuskustannusten kehityksestä.

Taloyhtiöiden hoito- ja korjauskustannukset

27.5.2022

Suunnitelmallisuus pitää kustannukset aisoissa

Taloyhtiöiden hoitokulut ovat tänä vuonna olleet kasvussa, kun esimerkiksi sähkö ja kaukolämpö ovat kallistuneet. Nousua voi kuitenkin hillitä esimerkiksi investoimalla energiatehokkuuteen.

Olet lukenut 1/25 maksuttomasta artikkelista

Haluatko lukea rajattomasti artikkeleita? Luo tunnus, kirjaudu sisään tai tilaa Kiinteistölehti edullisesti!

Tilaa lehti